Uusimmat

Teräsmies murhasi Lois Lanen, Lepakkomies sotii Teriksen tyranniaa varten ja Jokeri onkin hyvis…

09.05.2013 19:30 Jukka O. Kauppinen

HUI! Teräsmies tekee Metropoliksesta rautanyrkin alla elävän tyrannian. Leppakkomies nousee vastarintaan – ja supersankarten taistelussa ei keinoja kaihdeta. Kalle Laakso ja Eric Hartin sukelsivat hämmentävän supersankaritarinan uumeniin!

Vaikka beat´em’up-pelit eivät ole varsinaisesti koskaan loistaneet juonissa tai tarinankerronnassa, voivat ne välillä silti yllättää – toisin kuin Injustice. Vaikka pelissä onkin ihan kiva alkuasetelma, on juoni silti huttua.  Henkilökohtaisesti en saanut Injusticen tarinasta irti oikeastaan minkäänlaisia fiiliksiä, vaan pelin viehätys on muualla.

NetherRealm on ottanut lainannut yksinpelin aiemmista peleistään, erityisesti uusimmasta Mortal Kombatista. Pelaaja istutetaan kierroksen ajaksi jonkin hahmon vaatteisiin ja sitten pistellään vastustajia turpaan. Neljän voiton jälkeen siirrytään välidemon kautta seuraavaan hahmoon, kunnes tarina on läpi.

Aivan niin pitkä ei yksinpeli kuitenkaan ole, että kaikkia 24 hahmoa pääsisi tarinassa kokeilemaan. Pelattava hahmokaarti on silti tarpeeksi monipuolinen, ilman pakonomaista tunnetta etenemisestä. Siitä pisteet, että kaikki hahmot poikkeavat toisistaan ilahduttavan paljon, vaikka periaatteessa pelissä on vain kaksi hahmotyyppiä: voimakkaat taistelijat pyrkivät yleensä vastustajan iholle tuhojaan tekemään, kun taas ketterämmät hahmot käyttävät mieluusti hyökkäyksiään turvallisen matkan päästä.

Lue koko arvostelu: Injustice: Gods Among Us (PS3, Wii U, Xbox 360)

Lisää aiheesta

Castlevania: Lords of Shadow – Mirror of Fate (3DS)

Darkstalkers Resurrection (PS3, Xbox 360)

God of War: Ascension (PS3)

Metal Gear Rising: Revengeance (PS3, Xbox 360)

Muropaketin uusimmat