Uusimmat

The Elder Scrolls Online -tiimistä irtisanotaan porukkaa

04.09.2014 15:15 Miikka Lehtonen

The Elder Scrolls Online -MMO:ssa oli ongelmansa. Kenties osittain niiden johdosta pelistä ei koskaan tullut sellaista hittiä kuin Zenimax Online ja Bethesda olisivat toivoneet. Liekö tällä yhteyttä siihen, että irtisanomiset ovat alkaneet.

Zenimax Onlinen The Elder Scrolls Online oli lievästi sanoen ongelmallinen massiivimoninpeli. Hyviä ideoita yhdistettynä kehnompiin ideoihin ja osittain luokattomaan toteutukseen. Se oli minun mielipiteeni, enkä ollut sen kanssa yksin, mutta muunkinlaisia toki löytyi. Itse povailin jo keväällä, että pelin kohtalona oli pikainen siirtyminen F2P-rahoitusmalliin, mitä ei vielä ole tapahtunut, mutta ennusmerkit ovat jo taivaalla.

Eilen nettiin levisi nimittäin tieto siitä, että pelin kehitystiimistä on irtisanottu väkeä aika innokkaasti. Tarkkoja lukuja ei ole saatavilla, mutta nettilähteiden mukaan kyse ei ole ollut ihan parista, kolmesta työntekijästä. Asiasta uutisoinut Game Informer sai kommentin Bethesdan edustajilta.

”Kuten on normaalia tämän tyyppisissä peleissä, meillä oli tavallista suurempi työporukka tekemässä valtavan suurta peliä ja tavallista suurempi määrä asiakaspalvelijoita huolehtimassa pelaajiemme odotetuista kysymyksistä ja tarpeista julkaisun yhteydessä. Nyt kun julkaisusta on aikaa kuusi kuukautta, meillä on hyvinvoiva pelaajayhteisö ja peli, joka pyörii pehmeästi. Olemme säätäneet työvoimaamme vastaamaan studion tarpeita”, saitille kerrottiin.

Firma vakuutteli myös, että The Elder Scrolls Onlineä ei olla hylkäämässä, vaan tuki sekä PC-versiolle että vielä julkaisemattomille konsolikäännöksille tulee jatkumaan. On todettava, että selitys sinänsä on uskottava. On tavanomaista, että julkaisun jälkeen siirrytään aktiivisesta tuotannosta ylläpitovaiheeseen, jolloin tiimiä hieman karsitaan. Toisaalta on tavanomaista, että jos pelin tilaajaluvut esimerkiksi ovat jääneet huonoiksi ja pelaajakato on melkoista, tiimiä karsitaan julkaisijan yrittäessä säästää kaikista mahdollisista paikoista. Aika näyttää, kummasta tässä nyt oli kyse.

Lähde: Game Informer

Lisää aiheesta

The Elder Scrolls Online (Mac, PC) 

Elder Scrolls Online sai keskinkertaisen arvostelualun

Muropaketin uusimmat