Uusimmat

The Witcher -kirjailija ei ole pelien ystävä

07.11.2012 18:30 Miikka Lehtonen

Eurogamerin puolalainen alasivusto on tehnyt vuoden kulttuuriteon ja päässyt haastattelemaan Andrzej Sapkowskia, eli miestä The Witcher -kirjojen takana. Keskustelu kääntyi luonnollisesti peleihin, sekä yleisesti että tarkemmin hänen kirjoihinsa perustuviin teoksiin. Miehen kommentit voivat yllättää.

Andrzej Sapkowski voi olla monta asiaa, mutta hän ei ole pelaaja. Se käy hänen kommenteistaan harvinaisen selvästi ilmi.

”En pelaa tietokonepelejä, sillä ne eivät kuulu kiinnostusteni piiriin. En ole ikinä pelannut pelejä, oli sitten kyse fantasiasta tai muunlaisista peleistä. Joskus luen pelilehtiä tai katson niitä käsitteleviä ohjelmia. Ihailen grafiikkaa ja teknologiaa. Mutta niiden tarinoista en voi sanoa mitään. Paitsi sen, että joissain peleissä sitä ei tunnu olevan lainkaan.”

Tämä tarkoittaa sitä, että mies ei ole myöskään pelannut The Witcher -pelejä, jotka ovat myyneet todella hyvin, tehneet hänen nimeään tunnetuksi maailmalla ja täten myyneet myös kirjoja. Mutta mitä hän on niistä yleisesti mieltä? Mies kertoo nähneensä kehityksen aikana paljon peliä varten tehtyä konseptigrafiikkaa ja kehuu, että se oli kyllä komeaa katseltavaa. Mutta siihen se hänen roolinsa suunnilleen jäikin. Sapkowskin mukaan hän osallistui projektiin niin vähän, ettei hän katso edes osallistuneensa siihen. Kaiken kunnian hän antaakin CD Projekt Redin työntekijöille.

Tämän pohjalta ei tule varmasti suurenakaan yllätyksenä, että Sapkowski ei pidä The Witcher -pelejä minään kirjojensa jatko-osina.

”Peli, kaikella kunnialla sitä kohti mutta sanotaan tämä nyt vihdoin avoimesti, ei ole mikään ’vaihtoehtoinen versio’ tai jatko-osa teoksilleni. Se on uusi teos, joka sisältää jotain elementtejä minun töistäni, mutta on uusien tekijöiden käsialaa”, Sapkowski latasi jatkaen, ettei hänen mukaansa kirjoja voi edes teoriassa kääntää peleiksi. ”Hassu ajatus, sillä sehän on mahdotonta.”

Eikä mies tule myöskään ammentamaan peleistä ideoita omiin teoksiinsa. Niinpä kenenkään ei kannata kuvitella, että pelit antaisivat jotain vihjeitä siitä, miten Geraltille tulee kirjoissa käymään. Mies sanoo suoraan, ettei hän aio ottaa peleistä mitään inspiraatiota ja toteaa vielä, että se tulee olemaan helppoa, koska hänellä ei ole käsitystäkään siitä, mitä peleissä tapahtuu.

Ei todellakaan siis pelien ystävä. Toisaalta niin kauan kuin mies kirjoittaa laatukirjoja, se hänelle suotakoon.

Lähde: Eurogamer

Lue myös

Hitman tulee – lämmittele ilmaisella Blood Moneyllä

Kaunis, poikkeuksellinen ja piristävä seikkailu: Unfinished Swan

Need for Speed: Most Wanted tuntuu avoimen riemastuttavalta kaahailulta

Skyrim-huhut pitivät paikkansa – kohta ratsastetaan lohikäärmeillä?