Uusimmat

Tim Schafer: Double Fine ei pyydä lisää rahaa Broken Agea varten

04.07.2013 18:00 Miikka Lehtonen

Kuten eilen myös mekin uutisoimme, Double Finen Broken Age on pienissä budjettivaikeuksissa. Tiettävästi sen enempää aika kuin rahatkaan eivät tunnu oikein riittävän Tim Schaferin vision viimeistelemiseen. Vai onko sittenkään ihan niin?

Netissä kiersi eilisen aikana tieto, jonka mukaan Double Fine oli käyttänyt kaikki Broken Agea varten kickstartaamansa rahat, kaiken kaikkiaan vähennysten ja palkintojen jälkeen yli kaksi miljoonaa taalaa, ja tarvitsi nyt lisää. Samaisten tietojen mukaan firma oli aikeissa julkaista pelinsä Steamin ennakko-ostosysteemissä ja näin hankkia pelilleen lisää rahaa. Tim Schaferin mukaan tämä ei kuitenkaan ole ihan totta.

”Double Fine ei pyydä keneltäkään lisää rahaa. Me olemme taloudellisesti ihan hyvässä tilanteessa. Käytämme vain omia rahojamme tehdäksemme isomman pelin kuin mihin Kickstarter antoi meille mahdollisuuden”, Schafer selitti Twitterissä.

Kyse onkin enemmänkin siitä, että Schaferin visio osoittautui aika työlääksi toteuttaa. Pelikehityksessähän usein se aikaa vievin osio on assetien, eli kaikkien pelissä käytettävien äänten, grafiikoiden ja muiden juttujen tekeminen. Schaferin seikkailupeli käyttää perinteistä 2D-taidetta ja on suunniteltu näyttämään hieman satukirjalta, joten kaikkien hahmojen piirtäminen ja animoiti, huoneiden suunnittelu ja toteuttaminen sekä muut taidejutut vievät enemmän aikaa kuin odotettiin.

Niinpä Double Fine on aikaisemman uutisen mukaisesti aikeissa jakaa pelinsä kahteen osaan. Ensimmäinen näytös nähdään loppuvuodesta 2013 tai alkuvuodesta 2014 Steamissa, jolloin peli todellakin tulee myös myyntiin, mutta koska se jälkimmäinen puolisko nähdään vasta myöhemmin keväällä tai kesällä, peliä myydään nimenomaan Steamin ”osta keskeneräinen peli ja saat loput myöhemmin” -proggiksen alla.

Lähde: Twitter

Lisää aiheesta

Tim Schaferin Broken Age tarvitsee lisää rahaa

Muropaketin uusimmat