Uusimmat

Torchlight 2 siirtyi ensi vuoteen

18.11.2011 17:00 Miikka Lehtonen

Voi pettymysten perjantaita. Monen pelaajan innokkaasti odotteleman Torchlight 2:n piti ilmestyä vielä tämän vuoden puolella ja tarjota toimintaroolipeleistä pitäville maukas jouluateria ennen Diablo 3:n ilmestymistä. Toisin kävi: Runic Games ilmoitti äskettäin, että peli ilmestyy vasta ensi vuonna.

Vaikea olla Runic Gamesille kiukkuinen, sillä taustalla on yksi pyrkimys: halu julkaista Torchlight 2 niin huikeana pelinä kuin suinkin mahdollista.

”Halusimme julkaista pelin tänä vuonna, ja teimmekin pirusti töitä sen toteuttamiseksi. Mutta tajusimme vihdoin, että tämän mittakaavan pelin saaminen haluamallemme laatutasolle tulee viemään hetken aikaa kauemmin. Varsinkin, kun haluamme vielä ennen pelin julkaisua varmistaa kaiken menevän hyvin pienellä betalla.”

Niinpä peli siis ilmestyy vasta ensi vuonna. Runicin edustajien mukaan lykkäyspäätökseen vaikuttivat myös Torchlightin kehityksessä saadut kokemukset.

”Ensimmäinen Torchlight julkaistiin ennätysajassa, mutta siinä oli lopulta paljon ongelmia, jotka olisi voitu korjata pienellä lisäviilailulla. Silloin meillä ei ollut kuitenkaan moiseen resursseja. Mutta nyt on. Ja olemme vahvasti sitä mieltä, että meidän kannattaa käyttää pelimerkkimme tehdäksemme tästä pelistä niin hyvä kuin mahdollista, jotta voitte pelata sitä vielä kaukana tulevaisuudessakin.”

Niinpä siis ensi vuonna. Harmi, mutta hyvää kannattaa odottaa.

Lähde: Runic Games

Lue myös

Auta robotteja viihtymään duunissaan – osallistu hauskan suomipelin skabaan!

Microsoft pisti kovat piippuun taistelussa piratismia vastaan

Need for Speed The Run – 18. kerta toden sanoo?

Seuraava konsolisukupolvi tulee 2012