Uusimmat

Vähän rahan haaskausta mutta kyllä se siitä, vaikka Killing Floor 2 ei ihan vielä vakuutakaan

09.05.2015 12:00 Jukka O. Kauppinen

Miikka Lehtonen teki selvää zombeista… Eikun zedeistä. Ja koetti kovasti tykätä Killing Floor 2 –nettiräiskinnän varhaisversiosta, mutta peli ei vielä oikein antanut siihen täyttä mahdollisuutta.

Killing Floor 2 on edeltäjänsä tavoin hyvin tiivistunnelmainen eloonjäämistaistelu. Matsin pituudesta riippuen pelaajia odottaa neljästä kymmeneen aaltoa toinen toistaan kovempia hirviöitä. Perusmosat ovat pehmeitä ja hitaita laahustajia tai outoja rapuötököitä, mutta ei mene aikaakaan ennen kuin moottorisahakätiset jättiläiset, liekinheittimillä varustetut hirvitykset ja kaiken ympäriltään kuuroksi huutavat seireenit jo puskevat päälle laumoissa.

Taustalla raikaa juustoinen kikkelihevi, kun pelaajat juoksevat, hyppivät ja tulittavat tietään joko ennenaikaiseen hautaan tai kohti hirviöaallon putsausta, pientä hengähdystaukoa ja tilaisuutta ostella kaupasta uusia varusteita, tankata ammuksia ja korjailla panssareitaan. Sitten on aika sukeltaa taas uuteen, syvempään hirviöaaltoon.

Tarjolla on toistaiseksi neljä hahmoluokkaa, lopulta yhteensä kymmenen. Hahmoluokka ei sinänsä sido pelaajaa mihinkään, mutta valinta kannattaa silti tehdä omien mieltymysten mukaan. Kullakin hahmoluokalla kun on omat nimikkoaseensa ja –hommansa, joita tekemällä saa enemmän kokemuspisteitä kuin normaalisti.

Lue koko artikkeli: Killing Floor 2 -ensikosketus – keskeneräistä cooppiräiskintää

 

Lisää upeita pelivideoita (e)Domen videokanavalta osoitteesta https://www.youtube.com/user/wwweDomenet

 

Lisää aiheesta

Killing Floor 2 -kehittäjä vetää tiukkaa linjaa nettikiusalaisia kohtaan 

Killing Floor 2:n kauhut videoesittelyssä 

Red Orchestra 2 ja Killing Floor saavat Steam Workshop -tuen 

Killing Floor sai kesän kunniaksi komean päivityksen 

Killing Flooria myyty yli miljoona 

TF2:n Pyro tuli joulukylään Killing Floor -peliin