Uusimmat

Vangittujen Arma-kehittäjien tilanne heikkenee

18.11.2012 11:20 Juho Anttila

Kun ArmA 3 -peliä kehittävät Ivan Buchta ja Martin Pezlar matkustivat Kreikkaan keräämään materiaalia uutta peliään varten, miehet tuskin osasivat odottaa, että reissu venähtää huomattavasti suunniteltua pidemmäksi. Perin hölmöltä tuntuva vakoilusyyte vei miehet putkaan, eikä tilanne näytä olevan ainakaan paranemaan päin.

Viranomaisten mukaan miehet ottivat luvatta videokuvaa kreikkalaisesta sotilastukikohdasta, mistä johtuen herroja epäillään vakoilusta. Varsinainen oikeuskäsittely on viivästynyt useita viikkoja Kreikan lakkojen vuoksi ja nyt syytteestä tehty valitus on hylätty.

Ivan Buchtan isän mukaan kehittäjät joutuvat jakamaan saman sellin yli 25 muun ihmisen kanssa. Sänkyjä ei ole, joten miehet joutuvat nukkumaan lattialla. Pitkittyneen tilanteen vuoksi moraalikin on jo kärsinyt. Positiivisia ”kyllä me pärjätään”-viestejä ei olla enää juuri kuultu.

Kreikkalaisia viranomaisia yritetään nyt painostaa myös poliittisin keinoin. Tšekin ulkoministeriö tekee omien sanojensa mukaan töitä kaikilla rintamilla vangittujen pelikehittäjien tilanteen helpottamiseksi. Toivotaan, että järki voittaa tässä asiassa. Pahimmillaan 20 vuoden kakku kreikkalaisessa vankilassa nimittäin tuntuisi aika jyrkältä rangaistukselta tosiasiat huomioon ottaen.

Lähde: Eurogamer

Lisää aiheesta

ArmA 3 -kehittäjät yhä vankilassa, oikeuslaitos jumissa lakkojen takia

Bohemia Interactive perusti tukisivuston vangituille ArmA 3 -kehittäjille

Kreikassa pidätetyt ArmA III:n tekijät: ”Vankilassa on aika rankkaa”

Lue myös

WRC 3 FIA World Rally Championship (PC, PS3, Xbox 360)

Lucius on Saatanan poika

Kuinka saat pelaajat sitoutumaan morppiisi?

Perjantaikevennys: näin huippupelistä tehdään paska