Uusimmat

Vesittynyt näkemys poliisi & rosvo –leikeistä: arvostelussa 3DS:n Lego City Undercover

06.06.2013 11:00 Jukka O. Kauppinen

Lego City Undercover –pelin isompi konsoliversio oli ihan neljän tähden ja suosituspeukun arvoinen hupisuoritus. Valitettavasti pelin pienempi versio ei samaan yllä. Miikka Lehtonen testasi 3DS:n Lego City Undercover: The Chase Begins –pelin ja pettyi.

Puitteet ovat todellakin kunnossa. Reilun 10 pelituntinsa aikana The Chase Begins kertoo Chase McCainin taustatarinan. Tarina alkaa nöyrästi kahvia ja donitseja kuskaamalla, kadonneita koiria etsimällä ja muita pikkukeikkoja heittämällä, kunnes Chase saa suuren tilaisuutensa ja pääsee paitsi parrasvaloihin, myös elämänsä keikan kylkeen kiinni.

Aivan kuin Wii U:llakin, kaikki tapahtuu avoimen pelimaailman keinoin. ”Koko perheen GTA” on hyvinkin osuva tiivistelmä, sillä Chase voi lainailla vastaantulijoilta autoja ja huristella niillä pitkin suunnatonta pelialuetta etsimässä kätkettyjä juttuja, sivutehtäviä ja kerättäviä esineitä, sekä tietenkin tekemässä niitä tarinaan liittyviä pääkeikkoja.

Niissäkin mielikuvitus on lentänyt ja peli ottaa hyvin kaiken irti Lego-aiheestaan. Miten vaikkapa lyhtypylvääseen törmännyt donitsiauto saadaan takaisin toimintaan? Tietenkin purkamalla se palasiksi ja kasaamalla taas entistä ehommaksi! Samaa ideaa hyödynnetään muuallakin paitsi tehtävissä, myös erilaisten kätkettyjen juttujen löytämiseksi. Toki Lego-lisenssiä hyödynnetään myös siinä, että Chase voi vapaasti vaihdella ulkoasuaan tarinan myötä karttuviin vaihtoehtoihin. Erilaiset asut tuovat mukanaan uusia mahdollisuuksia ja kykyjä, jotka eivät mullista peliä, mutta piristävät kylläkin sitä.

Lue koko arvostelu: Lego City Undercover: The Chase Begins (3DS)

Lisää aiheesta

Lego City Undercover (Wii U)

Lego Batman 2: DC Super Heroes (PC, PS3, Xbox 360)

Lego Harry Potter: Years 5-7 (PC, PS3, Wii, Xbox 360)

Lego Pirates of the Caribbean (PC, PS3, Wii, Xbox 360)

Lego The Lord of the Rings (PC, PS3, Wii, Xbox 360)

Muropaketin uusimmat