Uusimmat

Video Games Live soi upeasti mutta vajaalle jäähallille

10.11.2014 12:00 Jukka O. Kauppinen

Miika J.K. Halmela vieraili Helsingissä saakka kummastelemassa Video Games Live –spektaakkelikonserttia. Ja tykkäsi.

Miehen luottokapellimestari Emmanuel Fratianni oli saanut johdettavakseen 27 soittajasta ja 16 hengen kuorosta koostuvan Vantaan Viihdeorkesteri Ensemblen. Akustiikaltaan jäähalli ei ole ideaali ympäristö klassisille instrumenteille, mutta siihen nähden soittajat selviytyivät omasta savotastaan erinomaisesti. Kuorokin toimi ja onnistui kuulostamaan kokoaan isommalta, vaikka esimerkiksi The Elder Scrolls V: Skyrim -teeman alkuhuudahdukset lähtivät liikkeelle hieman haparoiden. Kyseinen veto osoittautui lopulta yhdeksi illan parhaista. 

Muutenkin toimivinta antia olivat kappaleet, jotka sävellettiin alkujaankin klassisille instrumenteille ja kuorolle – näissä orkesteri oli ehdottomasti omimmillaan. Vastapainoksi kuultiin myös monia kelpo sovituksia vanhoista klassikoista. Sekä uudemmat hitit että vanhat legendat upposivat täysillä yleisöön – muun muassa vekkuli Mega Man -sikermä palkittiin raikuvilla suosionosoituksilla.

Settilistan viisut olivat Tallacon mukaan valittu pitkälti yleisötoiveiden pohjalta. Perusvarmojen hittien (mm. Halo ja World of Warcraft) ohella ohjelmaan mahtui hieman yllättävämpiäkin poimintoja, hyvänä esimerkkinä Monkey Island- ja Street Fighter II -potpurit.

Lue koko artikkeli: Suuren maailman pelimusiikkispektaakkeli – Video Games Live Helsingin Jäähallissa

Lisää aiheesta

Amiga Immortal 3 on tuplalevy täynnä hittejä 

Amiga Immortal 4 – Amiga-pelimusiikkeja hämmentävinä sovituksina 

Demoscenelegenda, Suomen ensimmäinen pelimuusikko Jori ”Yip” Olkkonen muistelee 80-luvun peli- ja demosceneä

Final Fantasyt soivat suloisesti jättikonsertissa

Jonne ”Purple Motion” Valtonen – haastattelussa demoscene- ja pelimuusikkoveteraani [osat 1-3] 1

Lataa ilmainen Rob Hubbard –remix-albumi 

Matt Grayn C-64-biisien remasterointiprojekti Reformation sai Kickstarter-tavoitteensa täyteen vuorokaudessa 

SIDin kuninkaan paluu 

Turun konserttitalossa raikaa videopelimusiikin taika 

Muropaketin uusimmat