Uusimmat

Wasteland 2 saapuu myös konsoleille

05.03.2015 14:15 Jukka O. Kauppinen

Viime vuoden parhaimpiin peleihin lukeutuva upeista upein postapokalyptinen roolipeli Wasteland 2 julkaistaan tulevana kesänä myös Xbox One- ja PS4-konsoleille. inXile Entertainment kertoo, että konsolipainosta viilataan entisestään muun muassa osittain uusituilla ääniraidoilla.

Game of the Year –painos sisältää myös edelleen kaikenlaisia viilauksia, samoin uusia ominaisuuksia. Hahmoille on joitakin uusia perkkejä ja quirkkejä, joilla tyyppejä voi kustomoida entisestäänkin. Taistelujen uusi Pricision Strike puolestaan mahdollistaa kohteiden tähtäämisen tiettyihin ruumiinosiin.

inXile jatkaa samaan aikaan myös PC-version päivittämistä, ja veikkaanpa että konsoliversioiden saamat erityisominaisuudet julkaistaan PC:lle ilmaisena päivityksenä.

Ja tämä taas osaltaan muistuttaa, että minunkin pitäisi lopulta joskus löytää ne tunnit, jotta saisin viilattua oman Wasteland 2 –arvosteluni Domeen loppuun. Tulihan se läpipelattua jo aikaa sitten, mutta kun se oli omaa hupipelaamista, niin jotenkin siitä kirjoittaminen ei ole oikein ottanut edetäkseen, vaikka muuten pelistä onkin jaksanut vaahdota.

Lisätietoja: http://www.inxile-entertainment.com/

Lisätietoja: http://wasteland.inxile-entertainment.com/

Lisää aiheesta

Wasteland 2 saa vielä monta päivitystä ja uudet kasvot 

Wasteland 2 -kehittäjä kiusoittelee uudella roolipelillä

Muropaketin uusimmat