Uusimmat

World of Warshipsiä betatestaillaan nyt avoimesti

03.07.2015 16:00 Juho Anttila

World of Tanksista tutun Wargaming.netin isojen laivojen maailmaan sijoittuvaa World of Warships -nettipeliä on tähän mennessä päässyt kokeilemaan vasta suljetussa betatestissä. Toki testipaikkoja on ollut auki mukavasti, sillä kokeilijoita on kertynyt jo 410 000. Nyt peli on avattu kaiken kansan kokeiltavaksi.

Laivapelin avoin betatesti sisältää 80 laivaa ja 10 karttaa, jotka asettavat vastakkain kaksi 12 pelaajan tiimiä. Betatestiin pääsee mukaan yksinkertaisesti suunnistamalla pelin kotisivulle tänne ja lataamalla pelin itselleen. Jos aihepiiri kiinnostaa, kannattaa ainakin kokeilla. Sen verran lupaavaa palautetta teos on saanut myös muun muassa Domen testaajilta.

Pelin kehitystä ohjaava Daniil Volkov hehkuttaa, että World of Warshipsin suljettu betatesti oli huikea menestys, joka ylitti tekijöiden kaikki odotukset. Keskimääräinen testaaja vietti pelin parissa noin kaksi tuntia päivässä. Kun lukema kerrotaan 400 000:lla pelaajalla, kertyy tästä yhteensä melkoinen määrä pelitunteja. Volkov uskookin World of Warshipsin nousevan hitiksi ja oivaksi lisäksi Wargaming.netin pelivalikoimaan.

Lähde: Videogamer

Lisää aiheesta

Varaslähtö – World of Warships

Seuraava ilmaispelimegahitti? World of Warships on jo nyt huikean koukuttava merisotapeli – lue ensikosketus

World of Warships –merisotaräiskeen beta alkaa – pelisarjan historian kertausta

Muropaketin uusimmat