Uusimmat

Xbox One myynyt jo yli 2 miljoonaa kappaletta

12.12.2013 10:00 Juho Anttila

Sekä Xbox One että PlayStation 4 ovat olleet nyt saatavilla useamman viikon ajan ympäri maailmaa. Jos konsolien alkuvaiheen myynneistä voi päätellä yhtään mitään, sekä Microsoft että Sony voivat olla sangen tyytyväisiä siihen, miten uusi konsolisukupolvi on lähtenyt käyntiin.

Tiedämme jo, että PlayStation 4 on myynyt todella hyvin, mutta myös Xbox One näyttää kelpaavan kuluttajille. Itse asiassa kauppa on käynyt niin hyvin, että Microsoftin uutuuskonsoli on rikkonut jo kahden miljoonan myydyn laitteen haamurajan. Aikaa tähän temppuun kului vain 18 päivää. Microsoftin edustajan mukaan kyse on aidoista myynneistä, ei vain kauppoihin toimitetuista konsoleista.

PlayStation 4 oli puolestaan myynyt jo joulukuun alkuun mennessä 2,1 miljoonaa kappaletta maailmanlaajuisesti. Näyttäisi siis siltä, että Sonyn laite johtaa tällä hetkellä myyntitilastoja. PlayStation 4:n ja Xbox Onen myyntien vertaileminen on tässä vaiheessa kuitenkin vielä hankalaa, sillä PlayStation 4 on saatavilla 32 maassa, kun Xbox One -konsolia myydään toistaiseksi vasta 13 valtion alueella.

Joulumyynnit ovat toki vasta aluillaan, joten molemmat konsolit kohentavat todennäköisesti tulostaan merkittävästi vielä ennen vuoden loppua. Suuret julkaisijat odottavat koko vuoden myyntien nousevan lähelle viittä miljoonaa myytyä laitetta molempien valmistajien kohdalla.

Lähde: Eurogamer

Lisää aiheesta

PS4 valtasi 10% Twitch-striimauspalvelun tarjonnasta

Analyytikko: PlayStation 4 voittaa Xbox Onen hinnallaan

PlayStation 4 kurmuuttaa Xbox Onea sosiaalisessa mediassa

Muropaketin uusimmat