Uusimmat

Xbox Onen äänikomennot toimivat aluksi vain 8 maassa

01.09.2013 18:00 Juho Anttila

Seuraavan sukupolven konsolijulkaisut odottavat vielä toteutumistaan, mutta ainakin yhdellä alueella Sony vie Microsoftia selvästi. PlayStation 4 tulee nimittäin jo julkaisupäivänä saataville huomattavasti useammalla alueella kuin kilpailijan Xbox One. Vielä kehnommin menee niillä, jotka odottavat Xbox Onen äänentunnistusominaisuuksia.

Alkuperäisen ilmoituksen mukaan Xbox One -konsolia pääsee julkaisupäivänä käskyttämään äänikomennoilla vain viidessä maassa. Täyden toiminnallisuuden saavat ihmeteltäväkseen Iso-Britannia, Yhdysvallat, Kanada, Ranska ja Saksa, muut jäävät nuolemaan näppejään. Microsoftin Albert Penello on kuitenkin luvannut, että julkaisupäivään mennessä lista kasvaa vielä kolmella.

Tilanne ei ole aivan uusi, sillä myös Xbox 360 -konsolin Kinect-ohjaimen äänentunnistusominaisuudet julkaistiin muilla kuin avainmarkkina-alueilla rutkasti myöhässä. Aikaa käytetään ilmeisesti ominaisuuksien lokalisointiin. Markkinointimielessä asia on ehkä ymmärrettävissä, mutta silti loppukäyttäjän näkökulmasta tuntuu tylsältä, ettei ominaisuutta voi saman tien julkaista kaikille englanninkielisenä. Lokalisoinnit voi aina viilata kohdilleen myöhemmin.

Lähde: The Market for Computer and Video Games

Lisää aiheesta

PS4:lle julkaistaan enemmän pelejä kuin Xbox Onelle

Konsolisoturit sotajalalla

Xbox One siirtyi Suomessa vuoteen 2014

Muropaketin uusimmat