Uusimmat

Zyngalla edessä entistä tiukemmat ajat

03.08.2012 12:00 Juho Anttila

Zynga

Sosiaalisia pelejä tahkoavalla ja joskus myös muilta kopioivalla Zyngalla ei mene lujaa. Hiljattain annettu tulosvaroitus pudotti osakkeen arvoa yli 40%:a. Yrityksen osakkeenomistajien kannalta valitettavasti tämä saattaa olla vasta alkua.

Gamasutran Chris Morris käsittelee hiljattain julkaistussa artikkelissa Zyngan synkkää tilannetta erityisesti talousasioihin keskittyen. Matkan varrella odottaa vielä monta syvää ansakuoppaa, joiden välttäminen voi olla vaikeaa tai jopa mahdotonta.

Yrityksen osakkeiden valtavaksi kasvanut määrä ja laskenut arvo harmittavat suuromistajien lisäksi myös yrityksen työntekijöitä. Näistä suuri osa kun on sitoutettu yrityksen palvelukseen pian laukeavien optioiden avulla. Koska kurssisuunta näyttää olevan tiukasti alaspäin, on odotettavissa optio-oikeuksilla hankittavien osakkeiden paniikkimyynti. Sen jälkeen työntekijöillä ei ole enää juuri syytä roikkua uppoavan laivan mukana.

Zynga onkin tällä hetkellä vaikeassa tienhaarassa. Yritys ei ole onnistunut tekemään läpimurtoa mobiilimarkkinoille. Samanaikaisesti Facebook-yhteistyö yskii naamakirjan entistä tiukempien mainostussääntöjen vuoksi. Yritys on yhä kaikkea muuta kuin tuhoon tuomittu, mutta seuraavat kuukaudet eivät tule olemaan sille helppoja.

Lähde: Gamasutran artikkeli aiheesta

Lisää aiheesta

Zyngan kurssi lähti syöksyyn

Facebook pörssiin, Zynga syöksyi

Zynga tekee mitä Zynga osaa – osti studion

Lue myös

Sorcery (PS3)

7 Wonders (lautapeli)

GTA V edistynyt merkittävästi

Mitä tapahtuu, kun fanit pousaavat ison miekan kanssa?