Uusimmat

Zyngan operatiivinen johtaja pihalle

10.08.2012 09:45 Juho Anttila

Zynga

Sosiaalisten pelien suurtuottaja Zynga on ollut viime aikoina melkoisissa vaikeuksissa. Ensin tuli tukkapöllyä osakemarkkinoilla ja sen jälkeen rapsahtikin kutsu raastupaan vastaamaan Electronic Artsin nostamia kopiosyytteitä vastaan. Kun sataa, sataa sitten kaatamalla, sillä nyt myös yrityksen operatiivinen johtaja John Schappert on jättänyt laivan.

Vaikka Schappert ei saanutkaan niin sanotusti monoa, tuli aloite uuden uran etsimiselle selvästi Zyngan suunnalta. Miehen tehtävänkuvaa nimittäin karsittiin viime viikon alussa rankasti. Hieman japanilaistyyliseltä vihjaukselta vaikuttavana peliliikkeenä kaikki Schappertin pelikehitykseen liittyvät vastuut siirrettiin muiden hoidettavaksi.

Schappertin lähdöllä voi olla kauaskantoiset vaikutukset, sillä hän vastasi ennen toimenkuvansa dramaattista rajoittamista kaikista Zyngan peleistä. Zyngan tulospettymys lienee yksi syy tapahtuneelle. Raju kurssilasku vaatii tyypillisesti syntipukin osakkeenomistajien kivitettäväksi.

Tämä ei kuitenkaan välttämättä ole koko totuus tapahtuneesta. Varsinainen mielenkiintoinen yhteys löytyy herran työhistoriasta. John Schappert vastasi ennen Zyngalle siirtymistään, kenenkäs muunkaan kuin Electronic Artsin sosiaalisista verkkopeleistä. Tämä herättää väistämättä ajatuksia.

Mikä mahtoikaan olla John Schappertin rooli EA:n The Sims Socialin kopioimisessa lähes sellaisenaan Zyngan omaksi The Ville -peliksi? Entä siirrettiinkö mies syrjään, jottei EA voisi käyttää hänen historiaansa lyömäaseena kopiointioikeudenkäynnissä? Voimme vain arvailla ja odottaa, tuoko oikeudenkäynti vastauksia myös näihin kysymyksiin.

Lähde: Gamasutra

Lisää aiheesta

Zyngan ja EA:n kädenväännöstä muodostumassa tärkeä ennakkotapaus

Sosiaalisota! EA Zyngan kimpussa

Zyngalla edessä entistä tiukemmat ajat

Lue myös

PES 2012: Pro Evolution Soccer 3D (3DS)

Angry Birds Space Race Kimble – klassikko toimii edelleen

GameStop kaipaa pelintekijöiden rakkautta

Testissä Nokia 808 PureView