Uusimmat

Alkuperäisten Tomb Raider -pelien lähes valmiit HD-käännökset peruttiin selittämättömästi

26.03.2018 09:45 Muropaketin toimitus

Realtech VR on syystä tai toisesta peruuttanut ensimmäisten Tomb Raider -pelien HD-käännökset, joiden oli määrä ilmestyä Steamin kautta PC:lle.

Kaksi viikko sitten kerroimme, että ensimmäiset kolme Tomb Raider -peliä on ilmestymässä remasteroituina PC:lle. Pelien HD-käännöksiä kehitti Realtech VR -studio, joka on jo aiemmin kääntänyt Tomb Raider (1996), Tomb Raider II (1997) ja Tomb Raider III (1998) -pelit HD-versioina mobiililaitteille.

Nyt Bleeding Cool kuitenkin kertoo, että HD-käännökset on yllättäen kuopattu kokonaan. Uutinen on erittäin yllättävä, sillä pari viikkoa sitten Realtech VR paljasti, että kaksi ensimmäistä HD-käännöstä on jo valmiina. Nyt näyttää siltä, ettei yhtäkään peleistä olla julkaisemassa.

Studio ilmoitti asiasta viime viikolla Twitterissä, mutta päätyi poistamaan twiittinsä kaiken saamansa vihaisen palautteen vuoksi. Myöhemmin studio julkaisi alla olevan twiitin, jossa kehittäjät toteavat ”tämän tapauksen jälkeen” keskittyvänsä AR- ja VR-projekteihin ja jättävänsä ulkoisten osapuolien lisenssit rauhaan.

Voimme vain arvailla, mitä kulisseissa on tapahtunut. Vaikuttaa mahdolliselta, että Tomb Raiderin oikeudet omistava Square Enix on tehnyt lopun HD-käännöksistä, mutta syytä on vaikea keksiä, kun pelejä tehtiin luvan kanssa ja vastaavat käännökset on jo julkaistu mobiililaitteille.

Kenties syynä on syksyllä ilmestyvä uusi Shadow of the Tomb Raider -peli, joka julkistettiin alle kaksi viikkoa sitten.

Muropaketin uusimmat