Uusimmat

Amazon mukana kehittämässä ilmaispelattavaa roolipeliä Taru Sormusten herrasta -maailmasta

11.07.2019 14:00 Muropaketin toimitus

J.R.R. Tolkienin Keski-maahan sijoittuva MMO-roolipeli on työn alla Amazonin ja Athlon Gamesin yhteistyönä.

Vajaa vuosi sitten kerroimme, että Taru Sormusten herrasta -kirjojen pohjalta valmistellaan uutta verkkoroolipeliä. Nyt Polygon raportoi hieman uutta tietoa projektista.

Amazonin kerrotaan kehittävän uutta MMO-peliä yhdessä Athlon Games -pelistudion kanssa. Roolipeli tulee kuitenkin olemaan itsenäinen Amazonin tulevasta tv-sarjasta, ja sen kerrotaan perustuvan vain J.R.R. Tolkienin kirjoihin.

Pelin sijoittuu Keski-maan toiselle ajalle, ennen Taru Sormusten herrasta -kirjojen tapahtumia. Pelin kerrotaan ilmestyvän aikanaan PC:lle ja konsoleille, eli oletettavasti PlayStationille ja Xboxille. Koska mitään julkaisupäivää tai muutakaan tarkempaa tietoa pelistä ei ole vielä paljastettu, sen voisi olettaa saapuvan vasta seuraavan sukupolven pelialustoille.

On vielä epäselvää, kuinka tuleva MMO-roolipeli vaikuttaa jo olemassaolevaan Lord of the Ring Online -peliin, joka on pysynyt elossa jo 12 vuoden ajan.