Uusimmat

Amazonin tulevasta New World -jättipelistä vuodettiin kaksi tuntia pelikuvaa PornHubissa

08.10.2018 12:50 Muropaketin toimitus

Amazon Game Studiosin parhaillaan kehittämästä MMO-pelistä vuodettiin tuhti paketti pelikuvaa, joka ehti kerätä tuhansia katsojia.

Hiljattain kerroimme Amazonin omien pelistudioiden MMO-pelistä nimeltä New World. Pelistä on parhaillaan käynnissä alfa-testaus, mutta siihen mukaan päässeet hyväksyvät vaitiolosopimuksen, joka kieltää heitä jakamasta eteenpäin materiaalia pelistä.

Tämä ei kuitenkaan estänyt valtavaa videovuotoa pelin alfa-versiosta. Kuten Eurogamer kertoo, ehti joku testaajista ladata yli kaksi tuntia pitkän pelivideon verkkoon, ja se keräsi yli 3 800 katsojaa, ennen kuin video viimein poistettiin.

Videota ei kuitenkaan vuodettu YouTubeen, josta se olisi varmasti poistettu hyvin nopeasti. Alustana käytettiin maailman suurinta aikuisviihdesivustoa PornHubia, jossa on silloin tällöin ennenkin vuodettu pelikuvaa. Esimerkiksi vuonna 2015 PornHubissa julkaistiin video silloin vielä julkaisemattomasta Fallout 4:stä.

New Worldista nähdyn videokuvan perusteella kyseessä on MMO- ja selviytymispelin yhdistelmä, jossa pelaajat asuttavat uutta mannerta, tekevät liittoja ja kamppailevat rosvojoukkoja vastaan. Pienen pätkän videota voit katsoa Eurogamerin sivuilta.

New Worldin ilmestymispäivää ei ole julkistettu.