Uusimmat

Apex Legendsin laajentuminen Switchille on jo nurkan takana – myös uudesta hahmoa vihjaillaan

14.10.2020 11:36 Muropaketin toimitus

Yhdysvaltain ikärajalautakunta ESRB on julkaissut sivuillaan tiedot Apex Legendsin Switch-versiosta, mikä kielii pelin saapuvan Nintendon konsolille piakkoin.

Pelin on tiedetty saapuvan Switchille jo kesäkuusta alkaen, jolloin Apex Legends itse paljasti Nintendo-version olevan kehitteillä ja tähtäävän syksyyn 2020. Studio ei kuitenkaan antanut tuolloin sen tarkempaa julkaisuikkunaa, mutta ikärajamerkinnät ovat usein olleet aiemmin hyvä merkki pelien välittömästä saapumisesta.

Hyvä veikkaus julkaisuikkunasta on tuleva seitsemäs kausi, josta Respawn on alkanut jo vihjailla. Nykyinen kausi ollaan saattamassa päätökseen noin kuukauden päästä, joten mahdollinen Switch- sekä PS5- ja Xbox Series -versioiden julkaisut nähtäneen ensi kuun puolivälissä.

Yhtiö on samalla alkanut vihjailla jo Apex Legendsin seuraavaa hahmoa, joka on ottanut pelaajiin yhteyttä pelin sisällä, uutisoi GameSpot. Suoritettuaan erinäisiä vihjeitä ja haasteita pelaajat päätyvät pieniin painovoimahisseihin, jotka nostavat nämä korkealle ilmaan. Tämä onkin herättänyt spekulaatioita seuraavan hahmon kykyjen olevan mahdollisesti painovoimavetoisia.

Hahmosta nähdään myös vilaus alla olevalla Champion Edition -version trailerilla. Aiemmat datakaivuut ovat myös paljastaneet hahmon nimeksi mahdollisesti Horizonin, joka voi niin ikään manipuloida painovoimaa teknologiallaan.