Uusimmat

Arkane Studiosin Deathloopin julkaisupäivämäärä vuoti julkisuuteen PS Storen kautta

12.11.2020 14:56 Muropaketin toimitus

Muun muassa Dishonored-peleistä sekä Preystä tunnetun Arkane Studiosin Deathloop ilmestynee toukokuun 21. päivänä ensi vuonna.

Alun perin seikkailun oli määrä ilmestyä vielä kuluvan vuoden aikana, mutta sittemmin julkaisua jouduttiin lykkäämään ensi vuoden toiselle neljännekselle. Arkane Studios ei ole vielä virallisesti vahvistanut uutta julkaisupäivämäärää, mutta peli listattiin Uuden-Seelannin PS Storessa ilmestyväksi toukokuun 21. päivänä. Aiheesta kertoi Gematsu.

Arkane Studiosin uudessa toimintapelissä taitavat salamurhaajat kohtaavat lainsuojattomalla saarella uudelleen ja uudelleen. Dishonoredin tyylistä, avointa pelitapaa tukevassa toimintapelissä salamurhaajat taistelevat anarkian valtaamalla Blackreefin saarella ja heräävät kuoleman jälkeen aina uudelleen jatkamaan taistelua.