Uusimmat

Battlefield 4 – ”nyt voimme keskittyä sisältöön” (1+2)

28.09.2013 21:30 Jukka O. Kauppinen

Battlefield 4 on tasan täsmästi yksi vuoden odotetuimmista peleistä, joka tulee myös myymään kuin piparit jouluna tai kesäkumit juhannuksena. FPS-kansa kun tahtoo tasaiseen tahtiin uutta, toki sopivasti tutulla tyylillä.

Ruotsalainen DICE-studio työstää kovasti uutta Bäfää, joka saapuu keskuuteemme marraskuussa. Ja kukapa olisi kovempi jätkä kertomaan uuden pelin ja sen teknologian saloista kuin pelin luova ohjaaja Lars Gustavsson, joka on vastuussa loppumetreillä aivan kaikesta. Siis aivan kaikesta!

Gustavsson kertoo, että Bäfätiimillä on ollut päätavoitteina alleviivata nelosessa ”pelielementtejä, joista Battlefieldit tunnetaan” ja miettii, että kolmosessa tässä tavoitteessa ei oikein onnistuttu. Mitä sitten lienevätkään, ne Battlefield-momentsit.

”Emme todellakaan tähtää GTA-tyylisiin hiekkalaatikoihin tai Skyrimin maailmoihin. Me kyllä kerromme tarinaa, mutta sellaisen tarinan, minkä pelaaja odottaa löytävänsä Battlefieldistä, tietenkin sopivilla Bäfä-höysteillä.”

”Haluamme katsoa minne asti voimmekaan mennä yksinpelin tarinassa, miten hyvin voimme saada pelaajat samaistumaan tapahtumiin.”

Gustavsson on ollut mukana Battlefield-pelisarjan tapahtumissa jo 14 vuotta – eli aivan ihka ensimmäisestä Battlefield 1942 –pelistä saakka. Paljon on vuosien mittaan muuttunut, ei vähiten peliteknologia.

”Alkuaikoina teimme peliä ja pelimoottoria rinta rinnan, mikä oli tosi raskasta. Nykyään tuntuu hyvältä, kun voimme keskittyä pelintekoon. Tuntuu, että olemme päässeet korkean esteen yli, kun teknologia on olemassa ja sitä tekee oma tiiminsä.”

”Minusta tuntuu, että me voimme nyt keskittyä peliin, siihen mitä haluamme tehdä.”

”Esimerkiksi animoinnissa olemme päässeet tasolle, jossa hahmojen liikkuminen ja elehdintä on niin luonnollista, ettei niihin edes kiinnitä huomiota. Käytämme valtavasti rahaa tehdäksemme juttuja,  joita pelaaja ei edes huomaa!”

Osassa 2 taasen Gustavsson miettii laajalti muun muassa tarinankerronnan tasapainottamista toiminnan kanssa – ja tietenkin asiakkaiden toiveiden huomioonottamista.

Mitäpä kaikkea muuta Lars Gustavsson kertoo? Se selviää oheisilta videoilta!

 

Osa 1: CoD-kloonistelu, mihin tähdätään, Frostbite-pelimoottorin mahdollisuudet, pelin teknologia…

 

 

Osa 2: Tarina, viholliset, käsikirjoitus, luovuus vs. tekniikka, tarinan ja toiminnan tasapainottaminen…

 

 

Battlefield 4

Tekijä: Digital Illusions

Julkaisija: EA

Tulossa: PC, PlayStation 3, PlayStation 4, Xbox One, Xbox 360 – marraskuu 2013

Pelaajia: 1, 2-?

Pelin kotisivu: www.battlefield.com

Jukka O. Kauppinen

 

Battlefield 4 –ensikosketus – hypen alta pilkistää DICEn kasvava halu kertoa tarinoita

Mutta missäs sitä sitten soditaan ja miksi? Niihin ei vielä vastauksia annettu. Peli kuitenkin alkaa Azerbaidžanista, Bakun kaupungista, missä pelaajan on tiimeineen noutamassa jotain mysteeristä informaatiopakettia. Mutta sitten kaikki menee vähän pieleen.

 

Lisää aiheesta

Battlefield 3 (PC, PS3, Xbox 360)

Battlefield Bad Company 2: Vietnam (PC, PS3, Xbox 360)

Battlefield Vietnam (PC) 

Wiikon wanha: Battlefield 1942

Lue myös

Creative Tactic 3D Rage Wireless – poikkeuksellisen kestävät pelikuulokkeet

GT Academy koulii pelaajista kilpa-ajajia – haastattelussa 2012 voittaja

Might & Magic X: Legacy –ensikosketus – wanhan koulun ropeilua

Razer Ouroboros – laadukas ja suorituskykyinen pelihiiri

Tekken Revolution hämmentää ilmaispelaamisen mallillaan