Uusimmat

Haastattelussa Paradox Entertainment

03.10.2003 00:00 Muropaketin toimitus

Toimituksemme sai tilaisuuden haastatella ruotsalaisen Paradox Entertainmentin Fredrik W. Lindgreniä. Hän toimii yhtiön myynti- ja markkinointiosastolla eli miehen tehtäväkenttään kuuluu mm. mediayhteyksien hoitaminen. Kyselimme Fredrikiltä tarkempia tietoja Europa Universalis- ja Hearts of Iron -peleillä maailmanmaineeseen nousseen Paradoxin seuraavista projekteista.

EDOME: Paradox valmistautuu parhaillaan julkaisemaan seuraavan pelinsä, Victorian. Mikä on tulokkaan peruskonsepti?

PARADOX: Peli keskittyy kuvaamaan 1800-luvun dynaamista kehitystä. Kyse on yhdestä historian mielenkiintoisimmista ajanjaksoista, jota ei kuitenkaan ole kovin usein käsitelty kirjoissa, peleissä tai elokuvissa.

EDOME: Jos laskelmani pitävät paikkaansa, Victoria on viides EU-pelimoottorin päälle rakennettu julkaisu, eikö?

PARADOX: Totta. Olemme aiemmin kehittäneet Svea Rike III:n (joka tunnetaan englanniksi nimellä Crown of the North), kaksi Europa Universalis -peliä ja Hearts of Ironin. Victoria tulee olemaan viides EU-pelimoottoria hyödyntävä julkaisu ja siinä tullaan näkemään ”turbo”-versio vanhasta tutusta työkalusta.

EDOME: Millaisia edistysaskeleita tai uusia ominaisuuksia tulemme näkemään Victoriassa muihin EU-pelimoottorin päälle rakennettuihin peleihin verrattuna?

PARADOX: Edellisen EU-moottorin päälle rakennetut pelit (Europa Universalis, Europa Universalis II ja Hearts of Iron) ovat keskittyneet enemmän sodankäyntiin. Victoriassa on enemmän syvyyttä, kuten entistä kehittyneempi diplomatia, kaupankäynti ja politiikka. Pelaajat voivat voittaa pelin käymättä sotia, mikä on varsin vallankumouksellista strategiapeleissä.

EDOME: Tätä aikakautta, vuosia 1835-1920, on käsitelty peleissä vain harvoin. Yleensä pelinkehittäjät ovat olleet kiinnostuneempia sitä edeltäneistä tapahtumista (Napoleonin valtakausi) tai sitä seuranneista (etenkin toinen maailmansota). Mikä tekee viktoriaanisesta aikakaudesta teidän mielestänne mielenkiintoisen peliympäristön?

PARADOX: Villiin länteen sijoittuvia elokuvia lukuun ottamatta 1800-luku on väheksytty ajanjakso ihmiskunnan historiassa. Tämä on oikeastaan melko huvittavaa, sillä kyse on itse asiassa yhdestä ihmiskunnan historian dynaamisimmista jaksoista. Aikakausi kattaa teollisen vallankumouksen, nykyaikaisen nationalismin nousun (Saksan ja Italian yhdistymiset), Amerikan mantereen tulevaisuuden määritelleen sisällissodan sekä kommunikaatioyhteyksien kehittymisen mm. rautateiden ja puhelimen myötä. Lisäksi vuosisadan loppu näki modernin kapitalismin synnyn.

EDOME: Yhteiskunnat muuttuivat viktoriaanisella ajalla hyvin voimakkaasti teollistumisen myötä. Miten tämä muutos vaikuttaa peliin?

PARADOX: Teollisuus on Victorian kulmakivi. Onnistuminen ei tule olemaan mahdollista ilman ainakin yksinkertaista teollisuutta. Yksi pelin palkitsevimmista kokemuksista tuleekin olemaan se, kun pelaaja pystyy huolehtimaan itse maansa tarpeista hyödykkeiden ja luonnonvarojen suhteen.

EDOME: Mikä on mielestäsi Victorian mielenkiintoisin elementti?

PARADOX: Kaikkien mielenkiintoisin ja vallankumouksellisin piirre pelissä on se, että sen voi voittaa niin monilla eri tavoilla. Naapurinsa voi vallata sotilaallisesti, voimakkaalla teollisuusmahdilla voi houkutella alueelleen maahanmuuttajia tai johtoasemaan voi pyrkiä kolonisoimalla muut maanosat.

EDOME: Miksi arvelet EU-pelimoottorin ja sen varaan rakennettujen pelien saavuttaneen niin suuren suosion?

PARADOX: EU-pelimoottori on perinteisten, monimutkaisten lautapelien luonteva perillinen. Se perustuu samanlaiseen pelimekaniikkaan, mutta käyttää hyväkseen tietokoneteknologiaa. Niinpä peli voi olla mitä tahansa lautapeliä monimutkaisempi asettamatta pelaajille minkäänlaisia rajoituksia, sillä peli pysyy yhä helposti hallittavana ja pelattavana. Toinen etu tietokoneella pelaamisessa on se, että vastustajiksi ei enää tarvita ystäviä ja kavereita, vaan mittaa voi ottaa joko tekoälystä tai internetistä löytyvistä kanssapelaajista. Olemme myös onnistuneet houkuttelemaan luoksemme ihmisiä, jotka pitävät pelin monimutkaisuudesta itsestään. Mielestämme jokaisen pelisession pitäisi olla haastava.

EDOME: Paradox on ryhtynyt työstämään myös toista uutta projektia nimeltä Crusader Kings. Mitä voit kertoa meille siitä?

PARADOX: Voin kertoa, että se käsittelee ristiretkiä :-)
Vakavasti ottaen, tähän asiaan meidän on palattava myöhemmin tänä vuonna. Tällä hetkellä koko henkilökuntamme on keskittynyt Victorian viimeistelemiseen.

EDOME: Teidän nettisivuillanne mainitaan hyvin mielenkiintoinen idea, jonka mukaan pelaajat voisivat tallentaa Crusader Kings -kuningaskuntansa ja jatkaa niillä pelaamisesta Europa Universalis II:ssa. Tämä kuulostaa todelliselta herkkupalalta faneillenne. Mitä odotatte tämän ominaisuuden lisäävän pelikokemukseen?

PARADOX: Toivomme hartaasti pelaajien arvostavan ideaa, vaikka Europa Universalis II onkin jo hieman vanhempi peli.

EDOME: Viime keväänä kuulimme hyvin mielenkiintoisen uutisen, jonka mukaan Paradox Entertainment hankki omistuksiinsa kaikki Conan Propertiesin osakkeet. Mikä sai teidän kiinnostumaan klassikko-barbaarista ja ostamaan tuotemerkin itsellenne?

PARADOX: Conan-hahmossa on valtavasti potentiaalia, mikä herätti meidän kiinnostuksemme sitä kohtaan. Barbaari sopii erittäin hyvin meidän muihin brändeihimme ja se on todennäköisesti kaikkein parhaiten tunnettu osa tuotevalikoimaamme tällä hetkellä.

EDOME: Suunnitteletteko tekevänne itse Conan-hahmoa hyödyntäviä pelejä vai oletteko tyytyväisiä siihen, että TDK pitää hallussaan hahmon pelilisenssiä?

PARADOX: Emme suunnittele työstävämme Conan-pelejä Paradox Entertainmentin sisällä. Olemme erittäin tyytyväisiä TDK:n kehitystiimin työhön, sillä kaiken tähän mennessä näkemämme perusteella he ovat tekemässä erinomaista jälkeä.

EDOME: Kehitteleekö Paradox Entertainment parhaillaan muita projekteja, joista voisitte vihjata jotakin tässä vaiheessa? :-)

PARADOX: Tällä hetkellä en voi paljastaa mitään, mutta ei ole mitenkään mahdotonta, että meillä on vielä tämän vuoden puolella jotakin HYVIN mielenkiintoista kerrottavaa.

EDOME: Ja lopuksi… milloin näemme Victorian ja Crusader Kingsin pelikauppojen hyllyillä?

PARADOX: Victorian marraskuun lopussa.
Crusader Kingsin vuoden 2004 ensimmäisen neljänneksen aikana.

-Mikko Karvonen