Uusimmat

Kane & Lynch 2 – Shangaissa kaikki päin persettä

18.03.2010 13:50 Jukka O. Kauppinen

Kane & Lynch oli toissavuoden huimimpia pelitapauksia. Ei niinkään siksi, että peli itse olisi ollut häikäisevän hyvä vaan sen ympärille kasvaneen arvosteluskandaalin takia. Valitettavasti skandaali kuitenkin hukutti itse pelin, joka vioistaan huolimatta oli ihan viihdyttävä ja ennen kaikkea roisi ja väkivaltainen rikosseikkailu.

Kaksikko saa kuitenkin uuden mahdollisuuden jatko-osassa. Tutustumme Kane & Lynch 2 -seikkailuun haastattelun ja uuden pelivideon muodossa.

eDome sai nettihaastatteluun IO Interactiven Karsten Lundin, joka on Kane & Lynch 2: Dog Days -pelin ohjaaja.

Mistä Kane & Lynch 2:ssa on tällä kertaa kyse?

Meillä on kaksi täysin kahelia kaveria, jotka ovat joutuneet yhteen olosuhteiden pakosta. He ovat matkalla, joka on tuomittu epäonnistumaan jo alusta lähtien. Joten.. Tapa tai tule tapetuksi.

Peli alkaa oheisen trailerin tapaan tilanteesta, jossa Kane ja Lynch tapaavat toisensa pitkästä aikaa. Tilanne on vähän hankala, sillä molemmilla on omat bisneksensä ja tietysti homma räjähtää käsiin.

Tähtäämme pelissä siihen, että tapahtumat ja tunnelma syntyvät enemmänkin pelaajien itsensä tekemisistä. Rakennamme tapahtumiin sitä kautta realismia ja intensiteettiä. Tämä heijastuu kaikesta pelissä, oli kyse sitten pelitapahtumista, välivideoista, äänistä tai tapahtumapaikoista.

Yritämme samalla viedä peliä hieman eteenpäin aiemmasta. Todentuntuisemmaksi, intensiivisemmäksi, brutaalimmaksi. Kovemmaksi kuin yksikään rikosräiskintä aiemmin. Mutta yritämme samalla pysytellä omalla tiellämme, sen sijaan että kulkisimme leffakliseiden viitoittamalla polulla.

Mitkä olivat mielestänne ensimmäisen Kane & Lynch -pelin suurimmat ongelmat? Miten olette korjanneet niitä?

Mielestämme pelin pahimmat ongelmat olivat suojautumissysteemi, sen jälkeen tähtääminen ja ammuskelu. Niinpä olemme laittaneet ne täysin uusiksi ja myös testanneet niitä mahdollisimman huolellisesti varmistaaksemme, että ne toimivat odotusten mukaan.

Ensimmäinen pelihän nähtiin Kanen näkökulmasta, nyt sen sijaan Lynch on päähenkilö. Ja hänhän on todella outo otus. Hullu sekopää. Miten hänen ympärilleen pystyttiin rakentamaan peli?

Lynch on hyvin kiinnostava hahmo. Täydellinen antisankari. Hän on jotain aivan muuta kuin tämän genren tyypillinen pelisankarisi, kuten joku avaruusmerijalkaväen sotilas tai SWAT-taistelija. Tällä kertaa Lynch saa pidettyä itsensä ehkä hiukan paremmin kasassa ja päänsä kylmänä, mutta kukas sitä tietää mitä pinnan alla piilee.

Työskentely Lynchin parissa on kuitenkin ollut upeaa näinä viime vuosina. Kyllä vain, pidän kovasti tästä kaverista!

Peli sijoittuu Shanghaihin, Kiinaan. Miten, miksi?

Shanghai on yksi maailman upeimmista paikoista. 24 miljoonaa ihmistä yhdessä jättikaupungissa. Se on täydellinen paikka piilotella, jos koko läntinen pallonpuolisko hamuaa päätäsi. Pysyttelemme suurkaupungissa koko pelin ajan, mutta se on silti niin valtava paikka, että erilaisia lokaatioita riittää yllin kyllin.

Peliä tehdessämme vierailimme kaupungissa ja räpsimme muun muassa tuhansia ja tuhansia valokuvia. Ja valtavasti videota. Niitä analysoimalla loimme ikioman näkemyksemme Shangaista. Pelistä voi aistia kaupungin hohkan, hajun, kaiken…

Kane & Lynch 2: Dog Days ilmestyy elokuussa 2010.

Lue lisää peleistä:

Kane & Lynch: Dead Men

Kane & Lynch 2: Dog Days

 

Kane & Lynch 2: Dog Days -pelin uusin traileri:

 

Lisää upeita pelivideoita eDomen videokanavalta osoitteesta https://www.youtube.com/user/wwweDomenet.

 

Tekijä: IO Interactive

Julkaisija: Square Enix

Tulossa: PC, PlayStation 3, Xbox 360 – elokuussa 2010

Pelaajia: 1, 2-?

Pelin kotisivu: http://www.kaneandlynch.com

Jukka O. Kauppinen

 

Lisää aiheesta

Bruce Willis diggasi Kane & Lynchin kässäristä

Kane & Lynch 2 on koiranelämää

Kane & Lynch 2: luoteja ja takatukkia

Kane & Lynch: kaikki yhden puolesta ja muille puukosta selkään

Mainostaja jyrähti – liian huono arvosana maksoi pelitoimittajan työpaikan

Lue myös

Bayonetta-haastattelu: ”halusimme tehdä jotain erilaista ja seksikästä”

Creative Sound Blaster Wireless Music System – langatonta musiikinkuuntelua

Darwinia+ – haastattelussa brittien indie-tähti Introversion

DSi XL – Nintendon jättitaskukonsoli pikakokeessa

God of War 3:n tekijät haastattelussa – ”se oli valtava haaste – ja onnistuimme”

Wiikon wanha: American McGee’s Alice

Xbox Live Arcade -pelit testissä (osa 9)