Uusimmat

Syndicate on synkkä ja väkivaltainen dystopia

02.02.2012 17:21 Jukka O. Kauppinen

Syndicate. Bullfrog. Starbreeze. EA. Siinä on monta kuumaa sanaa kielen päällä pyöriteltäväksi. Brittiläisen Bullfrogin vuonna 1993 julkaisema taktinen toimintaräiskintä oli lystikäs peli pelottavasta tulevaisuudesta. Hyvä pelattavuus piilotti kuitenkin alleen jopa kauhistuttavan näkemyksen tulevaisuuden maailmasta, jossa asiat ovat aika kurjassa jamassa.

Bullfrogin peli on kuitenkin tekemässä uutta tulemista. Dome piipahti EA:n hoivissa ottamassa vähän lisää tuntumaa lupaavalta vaikuttavaan peliin ja jutusteli samalla Starbreeze Studiosin Roger Mattsonin kanssa siitä mitä tuleman pitää.

Keskustelun aiheina olivat muun muassa klassikon uusversion tekemisen lähtökohdat, huhumylly, pelin mekaniikat ja pelimaailma.

Kielen päällä oli myös pelin väkivalta, joka on jokseenkin olennainen osa Syndicate-pelien julmaa maailmanjärjestystä. Pelillä on K18-lätkä syystäkin, mutta yksinpelitarinan väkivaltaisuus ei silti ole pelkkä shokeeraava tehokeino. Väkivaltaisia kohtauksia onkin tuunattu suuntaan jos toiseen niin, että tekijät ovat yrittäneet luoda niistä pelin tarinaa ja ympäristöä tukevia kohtauksia. Eikä vain splatteria sen ihanan punahermun itsensä vuoksi.

Olkaa hyvä: Roger Mattson, Starbreeze Studios.

 

Haastattelu – osa 1:

 

Aloite, Syndicate-huhu, ihmisten käsittely ja huödyntäminen, julma pelimaailma, tarinavetoinen yksinpeli, väkivallan tasapainottelu ja co-op.

Haastattelu – osa 2:

 

Putkijuoksu vai raideräiske, vaikeustasot, unelmaprojekti, klassikoiden uusversioiden tulva ja Starbreeze itse. Lisäksi yritys kysellä PC-version ominaisuuksista, josta vastaaja kuitenkin totesi olevansa ihan väärä ihminen puhumaan, koska ei yksinkertaisesti tiedä aiheesta.

Lisää upeita pelivideoita (e)Domen videokanavalta osoitteesta https://www.youtube.com/user/wwweDomenet

 

Syndicate

Tekijä: Starbreeze Studios

Julkaisija: Electronic Arts

Tulossa: PC, PlayStation 3, Xbox 360

Julkaisu: 24.2.2012

Pelin kotisivu: http://www.ea.com/syndicate

Jukka O. Kauppinen

 

Juttuja Starbreezen peleistä:

Lisää aiheesta

Syndicate-ensitesti – We Belong!

Ensimmäinen Syndicate ja jatko-osa Syndicate Wars olivat isometrisesti kuvattuja taktiikkapelejä, joissa pelaaja kontrolloi joukkiota raskaasti varusteltuja agentteja, syndikaattien likaisimman työn hoitava muokattuja supersotureita. Jostain syystä hyvin toimiva ja kiehtova konsepti ei kantanut tätä pidemmälle, ja koko pelisarja vaipui Bullfrogin kaatumisen jälkeen unholaan.

Tai näin kaikki luulivat. Ruotsalainen Starbreeze  Studios on nimittäin kaikessa hiljaisuudessa valmistellut ”modernille yleisölle” suunnattua Syndicatea, mikä käytännössä tarkoittaa kolmiulotteista räiskintäpeliä.

Wiikon wanha: Syndicate – korporaatiodystopiaa ja huumehemmoja

Syndicate oli yksi niistä teoksista, joka teki kyberpunkista ikuisen muoti-ilmiö pelaajien keskuudessa. Siinä oli kaikki se, mitä näimme myöhemmin vaikkapa Deus Ex -pelisarjassa. Toimintaa. Jättikorporaatioita. Salaisia operaatioita. Kyber-augmentoituja yli-ihmisagentteja. Ja tavallinen kansa on kuin karjaa, jota illuminaatit ja korporaatiot ohjailevat.

EA:n hoivissa Mass Effect 3:n ja Syndicaten parissa

Lue myös

Assassin’s Creed: The Secret Crusade – kirja avaa pelien lorea

Hitman: Absolution -haastattelussa IO Interactive

iOS-pelit testissä 3: Elder Sign Omens HD, Triple Town, Monster Burner, Ice Rage, Where’s My Water

Mass Effect 3 – scifijättiläisen tekijät haastattelussa

Resident Evil: Operation Raccoon City – zombieräiskinnän uudet tuulet

Tom Clancy’s Ghost Recon: Future Soldier -haastattelu – kummitukset kentällä