Uusimmat

Asus ROG Vulcan Pro –  hiljaisuutta, mutta millä hinnalla?

28.12.2013 12:00 Miikka Lehtonen

Pelikuulokkeita on maailma täynnä. Minäkin käytännössä asun pelikuulokkeiden täyttämässä asunnossa. Niinpä uudella tulokkaalla olisi syytä olla joku kilpailuvaltti, jos aikoo erottua massasta. Asus-laitevalmistajan Vulcan Pro –luurit yrittävät parillakin mielenkiintoisella kikalla, mutta niissä on myös omat ongelmansa. Kenties turhankin pahat sellaiset.

Vaikka Asus mielletäänkin yleensä emolevyjä ja muuta matalan tason rautaa valmistavaksi firmaksi, he ovat jo jokusen vuoden ajan puuhailleet myös peliraudan parissa. Republic of Gamers –tuotelinjastoa on nähty LANeilla ja demopartyillä sponsoroimassa turnausta jos toistakin, oletettavasti yrityksenä kaapata markkina-aluetta Steelserieseiltä, Logitecheiltä ja muilta vaikuttajilta.

Minulle Republic of Gamers oli sinänsä tuntematon juttu, sillä olin onnistunut tähän asti sivuuttamaan Asuksen kuulokkeet, hiiret ja muut tarvikkeet täysin. Mutta firman Vulcan Pro –luurit vaikuttivat aika kiinnostavalta paikalta korkata ROG-linjasto. Asialliset ja nimenomaan pelaamista varten suunnitellut kuulokkeet kun sisältävät pelaamiseen tarkoitettuja äänitiloja sekä aktiivisen taustamelun vaimennuksen. Ja sehän kelpaa tilanteeseen jos toiseenkin.

Paketti auki ja baanalle!

Tyylikästä jälkeä

Ensivaikutelma on todella asiallinen. Paketista paljastuu näpsäkkä ja nätti kantokotelo, johon kuulokkeet muine tarvikkeineen saa helposti pakattua kuljetusta varten. Luurit taittuvat nätisti pieneen tilaan ja kaikki johdot, mikrofonit sun muut tilipehöörit saa irroitettua. Kaikesta näkyy, että Asus on selvästi ajatellut pelaajia, jotka reissaavat pelivehkeidensä kanssa vaikkapa LANeilla, kuten toki Republic of Gamers –brändäykseen kuuluukin.

Kuulokkeet tuntuvat muutenkin käsissä laadukkailta. Ulkoasu on tyylikkään hillitty. Mustissa kuulokkeissa on raudan ja punaisen värisiä yksityiskohtia, jotka eivät hypi silmille tai näytä halvoilta teinipelleilyiltä, mutta tuovat luureihin mukavasti väriä.

Käsiteltäessä vaikutus laadusta voimistuu. Kuulokkeet eivät natise, liitokset vaikuttavat mukavan tukevilta, sangat ovat jykevää metallia ja kupit itse pyörivät kiinnikkeissään niin, että ne taatusti asettuvat mukavasti päätä vasten. Suljettujen kuppien tyynyt ovat pehmeät ja mukavat korvilla ja pannassa on mukavasti pehmustetta, mikä tuleekin tarpeeseen, sillä kuulokkeet ovat sangen painavat.

Itse luureissa ei pahemmin säätöjä ole. Vasemmassa kupissa on aktiivisen äänenvaimennuksen aktiivikytkin, mutta esimerkiksi äänenvoimakkuus ja mikrofonin aktivointi on sijoitettu kuulokejohdossa roikkuvaan säätimeen.

Periaatteessa kuulokkeet kytketään kohteeseensa kaapelilla, jonka toisessa päässä on 3,5mm liitin ja toisessa saman kokoiset plugit kuulokkeita ja mikrofonia varten. Mikrofoni itsessään on perinteinen boom-mikki, eli sen voi taivuttaa vapaasti haluamaansa paikkaan pärställään. Mikrofoni on kestävän oloinen ja vääntövaraa löytyy, joten suuripäisempikin saa sen taatusti haluamaansa paikkaan. Pienenä erikoisuutena mikki on irroitettavaa mallia ja sen voi halutessaan vain nykäistä irti kuulokkeista kuljetusta varten tai tarpeettomana säilöttäväksi.

Kuten nykyään alkaa tapana olla, Vulcan Prot voi kytkeä koneeseensa 3,5mm plugien ohella myös väliin tulevan USB-äänikortin avulla. Asus Spitfire –nimellä kulkeva möntti sisältää liittimet Vulcan Pron 3,5mm kytkennöille, sekä kolme pikavalintanäppäintä, joiden avulla voi aktivoida äänikortin oman vahvistimen, FPS-pelitilan tai tilaääntä emuloivan Surround-moodin. Tai vaikka kaikki kolme, jos sattuu pitämään tunkkaisesta äänestä.

Tässä kohdin puhuisin myös mielelläni kuulokkeiden mukana toimitettavasta softasta, mutta matkassa on vain yksi mutta. Parhaan tietämykseni perusteella sellaista ei ole. Spitfire asentui ainakin omalla koneellani ilman mitään erillisiä ajureita, eikä mistään näytä löytyvän myöskään mitään kuulokkeisiin liittyvää ohjelmistoa. Ja tämä on aika iso ongelma.

Bassoista pumppausta

Koska kuulokkeita tietenkin pitäisi käsitellä kokonaisuutena, löin ne aluksi kiinni Spitfire-mötikkään ja mötikän koneen taakse. Parin sekunnin ajuriasentelun jälkeen Windows ilmoitti, että käytettävissä on. Äänilähteen vaihtamisen jälkeen ilmeeni oli hetken aikaa oikeasti sellainen kuin olisin vahingossa puraissut homeista sitruunaa. Järkytys oli melkoinen, kun hyvä-äänisiksi kehuttujen kuulokkeiden ääni oli nuhruista, tunkkaista ja latteaa bassojumputusta, jossa keski- tai korkeista taajuuksista ei ollut tietoakaan.

Kävi ilmi, että oletusarvoisesti Spitfire aktivoi kaikki kolme käyttötilaansa, jolloin tuloksena on tuskallista äänentoistoa. Feikkisurround helvettiin, FPS-tila pois päältä ja jäljelle jäi edelleen turhan bassovoittoista ääntä, jossa kaikki muut taajuusalueet jäivät pahasti ylitsevuotavan ja kumisevan jytinän alle. Spitfiren oman vahvistimen sammuttamalla bassovoittoisuus kyllä loppui, mutta tilalle ei suinkaan auennut laajempaa äänimaailmaa, vaan ainoastaan nyt vähemmän bassoinen ja tunkkainen äänentoisto.

Koska Spitfirelle ei todellakaan näytä olevan saatavilla mitään mikserisoftaa, jolla sen taajuusalueita voisi säädellä, käsillä oli pienoinen ongelma, sillä kuulokkeiden ääni oli aika harvinaisen luokaton. Pelikäytössäkään homma ei mennyt paljon paremmin, sillä bassovoittoinen pumppaus kyllä saa räjähdykset ja konekiväärisarjat kuulostamaan hyviltä, mutta  hautaa alleen esimerkiksi askelten ääniä ja jopa dialogia. Tuntuikin siltä kuin käsillä olisi ollut paha pettymys.

Mutta hetkinen! Ainahan sen Spitfiren voi kiskaista välistä helvettiin! Niin myös tein ja kytkin kuulokkeet suoraan kiinni Fatality Pro –äänikorttiini, jolloin vanne pään ympärillä hellitti ja elämä alkoi taas hymyillä. Kunnon äänikorttiin kytkettynä pääsin itse säätelemään kuulokkeiden ääntä riittävästi, jotta ne eri taajuusalueet avautuivat ja ylitsevuotava basso painautui hallittaville lukemille.

Ja näin tuunattuna Vulcan Pro –luurit kuulostavat ihan asiallisilta. Eivät nämä toki ne parhaat käyttämäni kuulokkeet ole ja ääni on säätöjen jälkeenkin turhan kumiseva ja  bassovoittoinen omaan makuuni, mutta Spitfiren romukoppaan heittämällä luureista sai ainakin käyttökelpoiset.

Toki tässä kohdin tuleekin sitten mielenkiintoinen filosofinen kysymys. Kun reilun huntin kuulokkeissa se Spitfire-mötkylä nyt kuitenkin maksaa varmasti kympin jos toisenkin, onko kamalasti järkeä ostaa Spitfireä käyttäviä kuulokkeita, kun vaihtoehtoja riittää? Jos haluaa pelkkää äänentoistoa, esimerkiksi Superluxin valikoimista saa murto-osalla paljon parempitasoista ääntä. Ja jos kaipaa pelikäyttöön headsetiä, vaikkapa Logitechin G430 on jokusen kympin halvempi ja mielestäni paljon parempi ja tasapainoisempi vaihtoehto.

Tuli väkisinkin mieleen, että ylitsevuotava bassopaukutus voi johtua siitä, että kuulokkeet on suunniteltu käytettäväksi aktiivinen taustamelun blokkaus päällä. Erillisen patterin vaativa ominaisuus aktivoidaan napsauttamalla kytkintä toisessa kuulokkeessa. Pienen totutteluvaiheen jälkeen olo on erikoinen, sillä aktiivinen äänenblokkaus muuttaa kuulokkeiden ääntä ja käyttökokemusta melkoisesti. Äänestä häviää suuri osa bassosta ja muut taajuusalueet korostuvat. Ääni on näin parempi kuin ilman, mutta melunblokkaus lisää kuulokkeisiin hieman kohinaa, jonka erottaa hiljaisemmissa hetkissä. Positiivisesti kuulokkeet päästävät läpi mikrofonista omaa puheääntä, koska se helpottaa mukavasti keskustelua. Mutta miten se aktiivinen äänenesto sitten toimii? Ihan asiallisesti. Ei kannata kuvitella, että vipua napsauttamalla koko taustamaailma häviäisi, mutta kyllä se varsinkin matalampia taajuuksia ihan kivasti blokkaa.

Lisäksi yhdestä asiasta Vulcan Pro ansaitsee hatunnoston: mikrofonistaan. Se nappaa keskustelun puhtaasti, blokkaa hyvin taustamelua ja tuottaa laadukasta ääntä.

Ostamisen arvoiset?

Vulcan Pro –kuulokkeet ovat vähän ikävässä välikädessä. Spitfire-äänikortti osoittautui ainakin minun testeissäni suorastaan vastenmieliseksi vempeleeksi, enkä usko että muut kuin bassokiimaisimmat teinijonnet pitävät sen äänestä. Niinpä se on periaatteessa aivan turha hintalapunpullotin ja reilun satasen hintalappu pitäisi kompensoida muilla ominaisuuksilla.

Luurien fyysinen rakenne on helposti hintalapun tasoa, sillä päässä pidettynä ja käsissä kopeloituna Vulcan Pro on yksi mukavimmista ja lujimmista käyttämistäni headseteistä. Siihen voi helposti luottaa, että nämä luurit kestävät LANit jos toisetkin hajoamatta käsiin. Se on tietenkin hyvä, sillä kuka nyt reilua satasta tusinapaskasta haluaa maksaa?

Aktiivinen äänensuodatus on hieman ristiriitaisempi juttu. Itse opin elämään sen kanssa ja jopa arvostamaan sitä. Oma mekaaninen näppäimistöni on varustettu MX Brown –kytkimillä, jotka napsuvat melkoisesti kirjoittaessa. Äänenblokkaus päällä voin nauttia musiikista niin, että kuulen vain vaimeaa ääntä kuulokkeiden läpi. Mutta testiyleisöstä pari ilmoitti aivan ykkösellä, että he eivät pysty kuulokkeita käyttämään. Käyttökokemus oli sen verran erikoinen ja se valkoinen kohina alitajuisesti sen verran häiritsevä. Heille jäisi taatusti käteen tyhjä arpa Vulcan Prot ostamalla.

Mutta entä itse ominaisuutta arvostavana? Vaikea kysymys. Negatiivinen alkureaktio vaihtui testijakson aikana hyväksyvämmäksi ja lopulta olin tilanteessa, jossa olisin valmis toteamaan, että Vulcan Prot ovat ihan asialliset kuulokkeet – kunhan sen äänisuodatuksen kytkee päälle ja eliminoi näin sen kumisevan ja jymisevän basson. Mutta onko ”ihan asiallinen” reilun satasen arvoinen kokemus? Se onkin pahempi kysymys. Ilman Spitfireä ja vaikka puolet pienemmällä hintalapulla Vulcan Pro olisi oikein suositeltava ostokokemus, joten ehkä kannattaa kyttäillä alelaareja. Itse valitsisin edelleen 30 euroa halvemmat Logitech G430 –kuulokkeet, joihin aion myös palata testijakson päätyttyä.

 

Asus Vulcan Pro

Valmistaja: Asus
Hinta: noin 110 euroa
Lisätietoja: Asus Vulcan Pro

 

Tekniset tiedot

Connector

  • USB 3.5 mm(1/8″) jack
  • Driver

Driver Diameter : 40 mm
Driver Material : Neodymium magnet
Microphone

  • Uni-directional

Sensitivity

  • Microphone Sensitivity : -42 dB

Frequency Response

  • Headphone : 20 ~ 20000 Hz
  • Impedance: 32 Ohm

Cable Length

  • 2.5 meter
  • Cable
  • Detachable braided cable

Noise Cancelling Performance

  • Active :
  • Maximum > 15 dB
  • 85 % ambient noise cancellation
  • Passive (noise isolation) :
  • Maximum > 30 dB