Uusimmat

Logitech G100s – vaatimaton mutta pätevä peruspelihiiri

01.10.2013 16:45 Leevi Rantala

Logitech G100s on vaatimattoman näköinen kapistus, mutta silti pätevä perushiiri. Tällä eivät pelialan ammattilaiset varmasti pelaisi, mutta hiiri vastaa hyvin keskivertopelaajan tarpeisiin.

Ulkoasultaan hiiri asettuu G500s:n ja tavallisen perushiiren välimaastoon. Muotoilu on täysin symmetristä, joten sitä voi käyttää helposti kummalla tahansa kädellä. Hajuton ja mauton ulkoasu ei kuitenkaan takaa parasta mahdollista käyttömukavuutta, joten pitkissä pelisessioissa joutuu pitämään välillä taukoja. G100s on kooltaan perushiiren tasoa ja siten huomattavasti pienempää kaliiberia kuin tukeva isoveljensä. Se on myös painoltaan kevyt, mikä sopi itselleni vallan mainiosti.

G100s -mallista löytyy hiiren vakiovarusteisiin kuuluvien kahden perusnapin ja rullan ohella myös ylimääräinen painike, jolla voi säätää sen tarkkuutta. Vakiotarkkuuksiksi voi määritellä kolme eri tarkkuutta, jotka voi määritellä ohjelmallisesti 250 dpi:stä aina 2500 dpi:n saakka. Itse koin vakioasetusten ääripäät pelikäytössä liian hankaliksi ja tyydyin välimallin herkkyyteen. Sen sijaan esimerkiksi kuvankäsittelyssä osoittimen hitaampi liike toimi oivallisesti.

Kestävyyttä löytyy

G100s vaikuttaa kaikin tavoin perushiireltä ja sitähän se toisaalta onkin. Mutta yksi ominaisuus siinä erottuu: kestävyys. Valmistajan mukaan hiirten näppäimien pitäisi toimia moitteettomasti 20 miljoonan painalluksen jälkeen ja hiirten pohjassa olevien jalkojen pitäisi kantaa 250 kilometriä. Saa nähdä kuinka kauan hiiri kestää todellisessa käytössä, mutta ainakaan vielä en ole havainnut minkäänlaisia ongelmia.

G100s on hyvä perushiiri, joka ei herätä suuria tunteita puolesta tai vastaan. Sen suurimmat vahvuudet ovat sopivuus peruskäyttöön ja halpa hinta. Vakavasti rts- tai fps -pelejä tahkoaville sitä ei voi suunnitella, mutta kyllä tämä peruspelaajan kotipöydälle sopii vallan mainiosti.

 

Logitech G100s

Valmistaja: Logitech

Hinta: noin 40 euroa

Lisätietoja: http://gaming.logitech.com/fi-fi/product/g100s-optical-gaming-mouse

Leevi Rantala

 

Tekniset tiedot

  • Tarkkuus: 250 dpi – 2500 dpi
  • Maksimikiihtyvyys: 20G
  • Maksiminopeus: Noin 4 metriä sekunnissa
  • USB-nopeus:500 viestiä sekunnissa

 

Lisää aiheesta

Logitech G500s -pelihiiri – futuristista tyylikkyyttä 

Razer Ouroboros – laadukas ja suorituskykyinen pelihiiri 

Roccatin uusi hiiri – ei Savua ilman tulta 

Suuri hiirimattovertailu 2013

Lue myös

Assassin’s Creed IV: Black Flag – iso ei Disneyn kiiltokuvapiraateille [osa 1]

Battlefield 4 – ”nyt voimme keskittyä sisältöön” (1+2)

Child of Light -ensikosketus – satumaisen kaunis seikkailu

Rebel Raiders on the High Seas (lautapeli)