Uusimmat

Thrustmaster HOTAS

27.02.2001 14:38 Jukka O. Kauppinen

Thrustmaster oli vuosia sitten tasokkaiden peliohjaimien kiistaton ykkösvalmistaja, kunnes etenkin CH Products nousi rinnalle varteenotettavaksi kilpailijaksi. Sittemmin yhtiölle koittivat ankeat ajat ja konkurssi kolkutti. Ranskalainen Guillemot latoi rahaa tiskiin, pisti firman uusiksi ja ohjainten pääpaino siirtyi tasokkaista, hinnakkaammista laitteista enemmänkin gadget- tai halpissektorille.

Muutosta on kuitenkin luvassa. Thrustmaster on palaamassa juurilleen pitkään odotellun HOTAS-ohjainsarjan (aiemmin tunnettu HOTAS 2000-nimellä) myötä.

Ohjainten ulkoasussa on paljon yhteistä vanhemman F-22/THQ HOTAS –ohjainsetin kanssa, mutta muutoksia on tehty aidomman F-16 –sauvan suuntaan. Kuvatut ohjaimet ovat yhä prototyyppejä mutta alkavat muistuttaa lopullista tuotetta. Myöhemmin kauppojen hyllyille tulevat ohjaimet eivät kuitenkaan saata olla täysin samanlaisia, välttämättä täysin raudankaan puolesta. Maalauskin puuttuu vielä täysin. Mutta ulkoasusta päätellen näillä luulisi simulaattorin jos toisenkin nöyrtyvän.

Muotoilussa on hyödynnetty Thrustmasterin ennestäänkin erittäin hyvää suunnittelua, ja sekä tikun että asekahvan pitäisi olla muotoiltu ”lähes täydellisesti käteen sopivaksi”. Hattujen, liipaisimen ja painikkeiden toimintaan ja tuntumaan on panostettu, eikä ohjaimen myöskään pitäisi päästä karkailemaan tiukemmissakaan kurvataisteluissa – ne ovat näet täysmetalliset! Kunhan kokonaisuuden täydentävät polkimet on saatu valmiiksi voi koneelleen tarjotakin todellisen rautaisannoksen – yhdistelmän kokonaispainoksi kerrotaan reilusti yli 10 kiloa.

Ohjaimet käyttävät USB-liitäntää ja tietokone tunnistaa siitä seitsemän akselia. Kaksi akseleista on itse joystickille ja yksi kaasukahvan liikkeelle. Loput löytävät hieman erikoisempaa käyttöä. Asekahvassa on kaksi pyöritettävää rullaa joihin on molempiin määritelty yksi akseli, eli niitä voi käyttää todennäköisesti erityisesti modernien simulaattorien erikoisnäyttöjen hallintaan. Loput kaksi akselia menevät asekahvan pikkuruiselle miniatyyri-joystickille, jossa on vieläpä painettava tulitusnappi. Tätä voinee käyttää esimerkiksi teknosimulaattorien tutkan hallintaan, maalien osoitukseen ynnä muuhun erikoiseen. Päälle vielä varvasjarruilla varustetut polkimet ja vot. Erilaisten hattujen ja nappien lukumäärää ei ole julkaistu, mutta kuvista voi päätellä että niitä pitäisi riittää varsin reippaasti.

Yksi HOTASin erikoisista ratkaisuista on joystickin vaihdettava kahva. Thrustmasterin mukaan tarjolla tulee olemaan useita erilaisia kahvoja, ja pelaaja voi yksinkertaisesti ruuvata kahvan irti ja pultata tilalle uuden mielihalujensa mukaan. Jos tarjolla tulee olemaan eri tavoin muotoiltuja ja varusteltuja kahvoja pitäisi lopputuloksesta löytyä jotain useimmille pelureille.

Hintoja ja mahdollisia julkaisuaikatauluja HOTASille ei ole vielä tiedossa, mutta niitä luvattiin lähiviikkojen/kuukausien aikana. Ohjaimia tullaan näyttämään julkisesti keväällä USA:ssa E3-messuilla, jolloin tarjolla tullee olemaan myös tarkempia tietoa ohjainten ominaisuuksista. Mutta alkaa vaikuttaa siltä, että jos harkitset uuden simulaattorivarustuksen hankintaa eikä kiire ole erityisen kova, niin kannattaa muistaa HOTAS yhtenä vaihtoehtona.

Lisätietoja

Thrustmaster HOTAS-uutisia
Thrustmaster