Uusimmat

Uutisia PS3:n tiimoilta

12.03.2003 00:00 Muropaketin toimitus

Uutisointi PS3:een liittyen on käynyt kuumana viime aikoina. Tässä pari poimintaa.

7.3.2003: PS3 alkaa hahmottua

”Playstation 3:n rakenne alkaa hahmottua, sillä Sonyn viime syyskuussa varmistama prosessori-patentti mahdollistaa useimpien arvioiden mukaan halpojen monitoimi-viihdekeskusten rakentamisen. Itse asiassa yhtiön on tarkoitus käyttää samaa teknologiaa kaikenlaisten tietokoneella varustettujen laitteiden valmistamiseen, aina pelikonsoleista kannettaviin elektronisiin muistikirjoihin saakka.

Suuret peliyhtiöt ovat viime viikkojen aikana saaneet selville mm. sen, että Sony on upottanut yhdelle PS3-sirulle peräti 72 prosessoria. Teknisesti se hajoittaa monimutkaiset ongelmat pienempiin osiin ja jakaa ne useiden eri rinnakkaisprosessoreiden käsiteltäväksi. Tämän vuoksi Sony on vakuuttunut siitä, että sirun laskentateho vastaisi noin sataa Pentium 4:ta ja tuhatta PS2:ta. Pelinkehittäjät ovat tosin varoittaneet, että sirun monimutkaisen rakenteen vuoksi pelien suunnitteleminen ja ohjelmoiminen sille voi osoittautua painajaismaiseksi urakaksi.

Uusien sirujen odotetaan pääsevän massatuotantoon vuoden 2004 aikana. Pelinkehittäjät odottavat kuitenkin sekä Sonylta että Microsofilta ja Nintendolta tarkempia tietoja näiden tulevien konsoleiden teknisistä ominaisuuksista jo lähikuukausien aikana. Jokaisen yhtiön arvioidaan julkaisevan seuraavat laitteensa vuoden 2005 aikana. Koska pelien suunnittelu uusille konsoleille vie noin kaksi vuotta, työ on aloitettava melko pian.”

11.3.2003: PS3 jo tänä vuonna?

”Maailmalta kuuluu kummia. Commercial Timesissa on nimittäin ollut Taipei Timesistä lainattu artikkeli, jonka mukaan Sony saattaisi julkaista Playstation 3:n jo tänä vuonna. Lehden mukaan tähän viittaavat eräiden taiwanilaisten elektroniikkaosia valmistavien yritysten lausunnot. Niiden mukaan Sony aloittaisi seuraavansa konsolinsa tuotannon ensi kuussa ja toisi Playstation 3:n japanilaisille markkinoille mahdollisesti jo kesällä. Amerikkaan ja Eurooppaan Commercial Times arvioi laitteen saapuvan ennen vuodenvaihdetta.

Syyksi tällaiseen julkaisuaikatauluun arvioidaan Sonyn halu saada entistä enemmän etumatkaa Microsoftiin ja Nintendoon nähden. Tietoon on kuitenkin syytä suhtautua erittäin suurella varauksella, sillä Sonyn omat edustajat ovat tähän mennessä puhuneet toistuvasti vuodesta 2005. Yhtiö myös kiisti tiedon ja totesi, ettei PS2:n seuraajan julkaisu-ajankohtaa, nimeä tai tulevaa hintaa ole vielä lyöty lukkoon.”