Uusimmat

Xbox – Microsoftin nousu ja uho

17.03.2001 15:00 Muropaketin toimitus

Ensimmäiset huhupuheet Microsoftin mahdollisesta pelikonsolista kuultiin jo pari vuotta sitten, mutta yhtiön edustajat kielsivät ehdottomasti moisen kapistuksen olemassaolon. Allekirjoittanut muistaa niihin aikoihin kysyneensä henkilökohtaisesti Microsoftin laitteistopuolen Pohjoismaiden pääjehulta asiasta ja saaneensa vastaukseksi: ”Olen hardwareosaston pomo. Eiköhän minulle olisi moisesta konsolista kerrottu, jos sellainen olisi edes työn alla. En ole kuullut koko asiasta.” Joko kyseinen henkilö oli pokkana valehtelun mestari, tai konsoli oli sen luokan salaisuus, että edes yhtiön välitason päälliköille ei kerrottu siitä mitään. Tarina toimii joka tapauksessa hyvänä esimerkkinä siitä, miten tärkeänä Microsoft pitää pelimarkkinoita ja etenkin sen sisällä liikkuvia rahavirtoja.

Oma pelikonsoli oli Microsoftille täysin looginen seuraava askel. Takeltelevan alun jälkeen yhtiö on saavuttanut merkittävän jalansijan PC-pelien parissa hittipeleillä kuten Midtown Madness, Motocross Madness ja Combat Flight Simulator. Yritysostot ovat tuoneet yhtiön talliin mainittavia kykyjä mm. Digital Anvilin ja Bungien mukana. Erinomaiset peliohjaimet, hiiret ja näppäimistöt ovat todiste Microsoftin kyvystä valmistaa ja markkinoida menestyksekkäästi myös laitteistopuolen tuotteita. Kun yhtiön peli- ja laitepuolen tietotaito yhdistetään ja soppaa hämmennetään miljardien mainoskampanjalla, on tuloksena Xbox; pelikonsoli, joka saattaa pahimmassa tapauksessa olla pohjaton rahareikä ja ennennäkemätön fiasko.

Takkiin tulee, ei voi mitään

Talousanalyyseihin erikoistuneen Merrill Lynchin tutkijat väittävät, että Microsoft häviää jokaisen myydyn konsolin myötä 125 dollaria, ennen kuin otetaan huomioon edes mainos- ja hallinnointikuluja. Ennustus perustuu Xboxin oletettuun 299 dollarin kuluttajahintaan. Analyysi väittää myös, että Xbox alkaa tuottaa voittoa vasta vuonna 2005 ja ehtii ennen sitä tehdä yli kahden miljardin dollarin tappiot. Microsoftin mukaan koko analyysi on silkkaa pötypuhetta, koska tutkijoilla ei ole ollut käytössään todellista tietoa konsolin valmistuskustannuksista. Fakta lienee silti se, että Sonyn ja PlayStation 2:n tavoin myös Microsoft ottaa takkiinsa jokaisesta myydystä konsolista. Ajattelutavan taustalla on toive siitä, että konsolin kuluttajaystävällinen hinnoittelu myy laitteita paljon ja nopeasti; voitot kerätään sitten pelimyynnistä. Temppu toimi aikoinaan ensimmäisen PlayStationin kohdalla, mutta PS2 olikin jo eri juttu. PS2-pelien myyntiluvut ovat pääosin olleet massiivinen pettymys sekä Sonylle että pelitaloille, jotka voivat allekirjoittaneen mielestä etsiä peilistä syitä tilanteeseen. PS2:lle kun ei ole tähän päivään mennessä julkaistu sellaista peliä, jonka takia PS2 kannattaisi hankkia. Historia toistaa itseään, sanotaan, ja Xbox voi myös kompastua hyvien pelien puutteeseen.

Kovin monet eivät silti vakavissaan usko Xboxin epäonnistuvan. Netissä liikkuvat tarinat kertovat mm. Sonyn myyntiedustajista, jotka olivat viime joulun aikoihin kiertäneet repimässä Xboxin mainosjulisteita pelikauppojen seiniltä. Kyseisten kauppojen työntekijät ovat kertoneet edustajien uhkailleen kauppiaita PS2:n huonolla saatavuudella, jos Xbox-mainoksia ilmaantuu näkyviin ennen joulusesongin päättymistä. Microsoft on budjetoinut Xboxin mainoskampanjaan 500 miljoonaa dollaria seuraavan puolen vuoden ajalle, mikä merkitsee sitä, että amerikkalaiset eivät pääse karkuun Xbox-mainonnalta missään. Huomionarvoinen on myös se fakta, että suuren yleisön mielessä Microsoftilla on hyvä maine. Vaikka monet PC-alan ammattilaiset ja vakavat harrastajat ovat jo ehtineet tuomita Xboxin tuskastuttuaan lopullisesti bugisen Windows-käyttöjärjestelmän kaatuiluun, ovat Microsoftin kritisoijat loppujen lopuksi vain kiukkuinen pisara muuten tyytyväisessä valtameressä.

Koska, paljonko ja mitä rahalla saa

Näillä näkymin Xbox julkaistaan Amerikassa vielä tämän vuoden puolella, varmasti parahiksi joulumarkkinoita varten. Euroopan julkaisun piti tapahtua samaan aikaan, mutta Sonyn toimitusvaikeuksista oppineena Microsoft siirsi eurojulkaisun vuoden 2002 kevääseen. Konsolin hinnan voi odottaa noudattelevan tarkasti PlayStation 2:n esimerkkiä, sillä Microsoft on ilmoittanut Xboxin olevan hinnaltaan ”kilpailukykyinen kilpailijoiden kanssa”. Konsoli on varustettu neljällä peliohjainportilla ja sen vakiovarustukseen kuuluu 10/100 megabitin verkkokortti, sekä DVD-elokuvien katselun mahdollistava DVD-asema. Leffojen katsominen ei kuitenkaan onnistu ilman erikseen ostettavaa kaukosäädintä.



Xboxin rujonkauniin kotelon sisällä muhii todellinen voimanpesä, joka ainakin paperilla peittoaa selvästi sekä PlayStation 2:n että Nintendo GameCuben. Prosessoriksi on valittu Intelin 733MHz Pentium III, minkä apuna häärää kaksi Nvidian suunnittelemaan erikoispiiriä. Niistä ensimmäinen on 250MHz:in grafiikkaprosessi NV2A, joka perustuu GeForce 3 -korteissa käytettävään NV20:een. NV2A on hieman kehittyneempi ja nopeampi kuin NV20, ja yksi osasyyllinen siihen, että Nvidia saattaa jättää väliin NV25:n ja siirtyä suoraan NV30:n kehittämiseen. Toinen Nvidian piiri kantaa nimeä MCPX, eli Multimedia and Communications Processor. Se huolehtii Xboxin 256 äänikanavasta, joista 64:ssä voidaan käyttää 3D-ääntä. Piirille on sälytetty myös Xboxin 10/100 megabitin ethernet-liitännän toiminnot. Kahdesta DSP-piiristä rakentuva MCPX tekee 4 miljardia laskutoimitusta sekunnissa, ollen näin samalla viivalla Pentium III:sten kanssa. Ohjelmoijat ovat kilvan ylistäneet Xboxin muistiarkkitehtuuria: 64 megatavun muisti on konsolin kaikille toiminnoille yhteistä, ns. ”unified”-muistia, jota ohjelmoija voi käyttää vapaasti tarpeidensa mukaan. PlayStation 2:n näyttömuisti eli VRAM on kooltaan neljä megatavua ja sellaisena pysyy, vaikka ohjelmoijat kuinka itkisivät tarvitsevansa enemmän. Xboxin ohjelmoijan on helppo kasvattaa VRAMin kokoa neljästä vaikkapa kahdeksaan megatavuun, jos katsoo tämän tarpeelliseksi.

Kahdeksan megatavun muistikortin lisäksi Xboxin talletustarpeisiin vastaa kahdeksan gigatavun kovalevy. Jotta kovo ei täyttyisi viruksista, cookieista ja muusta tarpeettomasta, ei Xboxilla pääse lainkaan surffaamaan internettiin; www-selainta ei siis ole näköpiirissä. Microsoft ei myöskään aio julkaista Xboxille hiirtä tai näppäimistöä. Pelejä ei asenneta kovalevylle, eikä sitä tulla käyttämään bugisten pelien korjauspäivitysten asentamiseen, vaan kovoa käytetään kuin jättimäistä muistikorttia tai oikeaa muistia hitaampaa lisämuistia. Näin väittävät Microsoftin lehdistötiedotteet, jotka toitottavat suu vaahdossa, että Xbox ei ole pelikonsolin kuoriin ängetty PC, vaan täysiverinen pelikonsoli jota kaatuilut ja jumittumiset eivät tule vaivaamaan. Vaikuttaa siltä, että Microsoft ainakin tiedostaa Windowsin ongelmat ja tietää, että samanlainen meininki ei tule vetelemään konsolimaailmassa. Saapa nähdä miten oikeasti käy, sillä houkutus nettiyhteyden ja kovalevyn käyttämiseen bugikorjauksiin tulee varmasti olemaan suuri.

 

Huhumylly jauhaa

Intoilijoiden levittämien huhujen lisäksi myös Microsoft osallistuu itse aktiivisesti disinformaation levittämiseen. Miksi, sitä voidaan vain arvailla. Yhtenä tavoitteena lienee pitää Nintendo varpaillaan, kun taas tietyt huhut on selvästi suunniteltu piraattien lannistamiseksi. Oli miten oli, huhumylly jauhaa väsymättä nettiin toinen toistaan hillittömämpiä uutisia, joista jotkut voivat osoittautua tosiksi… mutta mitkä?

  • Jokaisella Xboxilla on oma sisäinen tunnisteensa, joka välitetään Microsoftille kun konsolilla logataan nettiin. Tunnisteen mukana välitetään tietoja mm. siitä mitä pelejä olet pelannut ja mitä elokuvia katsonut.
  • Xbox kykenee pyörittämään PlayStationin, PS2:n ja Dreamcastin pelejä alle 10 dollarin hintaisella emulaattorilla, jollainen on jo työn alla.
  • Kannettava Xbox, nimeltään MoBox, julkaistaan vuoden 2002 syksyllä.
  • Xboxin kotelo on rakennettu niin, että sitä ei saa auki ilman MS:n valmistamia erikoistyökaluja. Kotelon avaaminen väkivalloin murtaa emolevyn, tuhoten konsolin.
  • Xbox 2 on jo piirustuspöydällä, ja nettiosoitekin on jo varattu.
  • Xboxin DVD-soitin on valmiiksi koodivapaa.
  • Myyntiin tulee Xbox-merkkinen digivideokamera, jolla kuvatun materiaalin voi siirtää Xboxin kovalevylle ja editoida erillisellä ohjelmistolla.

Ne elintärkeät pelit

Kun Microsoft lopulta kertoi Xboxin olemassaolosta pelitaloille, haistoivat ne mielestään varman hittituotteen ja rynnistivät kilpaa allekirjoittamaan sopimuksen. Nyt Microsoft esitteleekin ylpeänä Xboxille pelejä kehittävien pelitalojen ja ohjelmoijatiimien listaa, jolla on jo lähes 200 nimeä. Listalla on sellaisia suuruuksia kuin Bioware, Capcom, Activision, Eidos, Electronic Arts, Gathering of Developers, Monolith, Neversoft, Raven, Ubisoft, Red Storm, Valve, Lucasfilm, Volition, Argonaut ja iD Software. Suomalainen Housemarque on jo kuukausia pakertanut Supreme Snowboardingin Xbox-version kimpussa. Pitkään PS2:n kruunussa kimallellut Oddworld: Munch’s Oddysee siirtyi mittavan kohun saattelemana Xboxin leuanloksauttajaksi, kiitos Microsoftin pohjattoman kassalippaan. Myös Digital Anvil ja Bungie ovat heiluttaneet täkyjään (eli näyttävää ja julkisuutta saanutta peliprojektia) menestyksekkäästi MS:n nenän edessä, minkä tuloksena molemmat liitettiin ison rahatukun vaihtaessa omistajaa Microsoftin alati kasvavaan katraaseen. Bungien täkynä toimi Halo, joka aiheutti aikoinaan hikisiä kämmeniä Apple Macintoshin demona.

Xboxin maailmanlaajuiselle menestykselle tärkeät japanilaiskehittäjät ovat myös taipumassa Microsoftin dollaripinon edessä: Konami aikoo kääntää mm. Metal Gear Solidin, Crash Bandicootin ja Silent Hillin Xboxille, eikä pelitaloksi suuntautuva Sega ainakaan häviä mitään kääntämällä hittinsä MS:n konsolille. Huhut väittävät Namcon työskentelevän Soul Caliburin Xbox-version kimpussa ja Capcomin Dino Crisis- ja Resident Evil -sarjojen siirtyvän myös Xboxille. Final Fantasy -sarjan hankinta voi olla liian iso pala purtavaksi jopa suurelle Microsoftille, mutta yrityksen puutteesta yhtiötä tuskin voi syyttää. Huhuksi on luokiteltava myös uutinen, jonka mukaan Sony harkitsee PlayStation-emulaattorin kehittämistä Xboxille; tarinan mukaan kyseessä olisi eräänlainen vastapalvelus siitä, että Microsoft olisi estänyt Xboxin PlayStation 2-emulaattorin kehittämisen.

Vaikka Microsoftin propaganda väittääkin, että Xbox tulee olemaan muutakin kuin vanhojen hittipelien uusi koti, on tulossa olevien pelien listalla paljon tuttuja nimiä. Electronic Arts jatkaa franchise-linjallaan, julkaisemalla ainakin Knockout Kingsin, SSX Snowboardingin, FIFA:n, Maddenin ja NBA Liven. Microsoftin omat PC-hitit Motocross Madness ja Midtown Madness löytävät varmasti tiensä konsolille. Eidoksen ikuinen valttikortti kantaa nimeä Tomb Raider ja Activisionin Tony Hawk Pro Skaterista voi jo nyt povata hittipeliä myös Xboxilla. Mielenkiintoinen tapaus on lisäksi Amigan omistajille kyyneleen silmäkulmaan herauttava Cinemaware, jonka klassinen Defender of the Crown löytyy Xboxille tulevien pelien listalta.

Joistakin Xboxin peleistä on jo julkistettu ruutukaappauksia ja/tai liikkuvaa kuvaa. Alla lyhyesti tarinaa kyseisistä peleistä. Ruutukuvia pääset selaamaan klikkaamalla pelin nimeä.

  • Amped: Freestyle Snowboarding on Microsoftin oma snoukkapeli, joka tulee ainakin kuvien perusteella pistämään kovasti kampoihin EA:n SSX:lle.
  • 1906: An Antarctic Odyssey sijoittuu nimensä mukaisesti napaseudulle, tarjoillen hyistä seikkailua.
  • Unreal II on joidenkin tietojen mukaan kehitteillä PC:n lisäksi myös Xboxille; pelin grafiikkamoottori on jo käännetty, joten miksipä sama ei sitten tapahtuisi myös itse pelille.
  • Azurik: Rise of Perathia on 3D-toimintaseikkailu, jossa pelaaja suojelee neljää pyhää elementtiä pimeyden voimilta. Valtava pelialue striimataan Xboxin kovalevyltä.
  • Fuzion Frenzy on neljän pelaajan partypeli, jossa on kuusi areenaa ja 45 minipeliä.
  • Project Gotham on Dreamcastilta tutun ja kehutun Metropolis Street Racerin Xbox-version työnimi, mikä tulee todennäköisesti vielä muuttumaan ennen julkaisua. Ruutukaappausten alta löytyvä videopätkä on kuulemma versiosta, jota on tehty vasta jokunen viikko.
  • Jenkkimarkkinoita varten uudella konsolilla pitää olla luonnollisesti myös jenkkifutis, jonka virkaa tulee hoitamaan NFL Fever 2002.
  • Loitsintaa, seikkailua ja taistelua tarjoaa Nightcaster.
  • Jos dinosaurusten metsästäminen kuulostaa kivalta, päästää X-Isle nauttimaan julmasta huvista muutaman kaverin kanssa netissä tai lähiverkossa. Peli julkaistaan myös PS2:lle, Gamecubelle, Dreamcastille ja PC:lle.
  • Yager sijoittuu suuryritysten hallitsemaan tulevaisuuteen, jossa lentämisestä on tullut elinehto. Vaikka Yager on pääasiassa yksinpeli, ympätään siihen ainakin lähiverkkotuki. Nettipeli on harkinnan alla myöhemmin julkaistavan PC-version takia.
  • Yksi Xboxin kiinnostavimpia pelejä (ainakin paperilla) on Breed, jossa uutta kotiplaneettaa etsivä ihmiskunta joutuu puolustautumaan erittäin omituista muukalaisrotua vastaan. Kuvauksen perusteella Breed on sekoitus Command & Conqueria, Quakea ja Counter-Strikea.
  • New Legends on vahvalla juonella varustettu, olan yli kuvattu toimintapeli. PC:ltä Xboxiin loikannut peli sijoittuu tulevaisuuteen, jossa Kiina on hajonnut kinasteleviksi provinsseiksi.
  • Valkyrie Studiosin Seraphim yrittää piristää kaavoihinsa kangistunutta toimintapelien genreä ujuttamalla teurastuksen joukkoon kevyttä roolipelaamista.
  • Battlefield 1942 sijoittuu toiseen maailmansotaan, jossa pelaaja pääsee kehittämään sotilasuraansa jalkamiehestä ylöspäin 16 historiallisessa taistelussa. Pelissä pääsee huristelemaan ja lentämään 23 eri ajoneuvolla ja lentokoneella.
  • Mutant Chronicles: Warzone Online:stä ei vielä tiedetä paljoakaan, mutta nimestä ja kuvista on helppo päätellä kyseessä olevan jonkinlainen netissä tapahtuva toimintapeli.
  • Medal of Honor: Allied Assault on jatkoa kahdelle PlayStationin Medal of Honor -pelille.
  • CDV Softwaren Heaven & Hell on tosiaikainen strategiapeli, jossa on ripaus roolipeliaineksia.
  • Wiggles sijoittuu maapallon ytimeen, jossa lauma kääpiöitä yrittää saada hallitsijansa koiran aisoihin. Kuulostaa hölmöltä, kyllä.
  • Malice oli aluksi pelkkä teknologiademo, jolla Argonaut esitteli sekä omia että Xboxin kykyjä. Argonautin Dreamcast-peli Red Dog laajeni aikoinaan samalla tavalla tekkidemosta peliksi.

Kerro mielipiteesi Xboxista tai artikkelista. Varaamme oikeuden julkaista parhaita kannanottoja eDomessa oikean nimen tai nimimerkin kera.