Gears of War (Lautapeli)

Lauta- ja videopelien välillä on harrastettu usein ideavaihtoa. Alkuaikojen strategiapelit olivat usein vähintään lautapelien inspiroimia, usein niiden suoria käännöksiä. Mutta harvemmin aidan yli hypitään toiseen suuntaan, niin että videopelistä tehtäisiin lautapeli.

Ja syytkin ovat selviä: miten muutat nopean toiminnan vuoropohjaiseksi lautapeliksi menettämättä alkuperäisen pelin tunnelmaa ja tuntumaa? No, sitä voi kysyä vaikka Gears of Warin tekijöiltä, sillä he ovat onnistuneet siinä.

Gears of War –lautapeli on yhdestä neljään pelaajalle suunniteltu co-op-peli, jossa pelaajat astuvat COGin sotilaiden saappaisiin taistelemaan locust-laumoja vastaan. Niin pelin päähenkilöt, vastustajat, tehtävät kuin tapahtumatkin ovat joko suoraan miljoonahitiksi nousseesta pelisarjasta lainattuja tai ainakin vahvasti sen innoittamia. Niinpä pelissä nähdään niin Marcus Fenixit, Cole Trainit, Boomerit kuin Lanceritkin. Ja kaikki onnistuvat enemmän tai vähemmän tuntumaan samalta kuin videopelissäkin. Se ei ole ihan vähäpätöinen saavutus.

Pelin hengessä, mutta ei armoilla

Videopelin tavoin myös lautapeli keskittyy Delta-ryhmän edesottamuksien ympärille. Suoritettavana olisi pino pelien innostamia tehtäviä, joista tiimi selviytyy hengissä vain tiukan ja saumattoman yhteistyön avulla. Pelata voi yksinkin, mutta Gears of War on selvästi parhaimmillaan neljällä pelaajalla koettuna, sillä haaste skaalautuu pelaajien määrän mukaan ja neljästään pelattuna meininki on todella hektistä. Mutta on sitä hauskaa pidetty pienemmilläkin porukoilla.

Oli pöydän ääressä miten monta pelaajaa tahansa, peli kulkee samalla tavalla. Ensin valitaan tehtävä noin puolen tusinan vaihtoehdon joukosta. Kukin tehtävä koostuu useista tehtäväkorteista, joissa on ensin pieni pätkä taustatarinaa ja sitten ohjeet, joiden mukaan peliin valitaan oikeat viholliset, kortit ja pelilaudan osat.

Gears of Warin maailma koostuu irrallisista ja eri mallisista karttapaloista, joista jokaiseen tehtävään valitaan aina muutama. Palaset yhdistetään toisiinsa satunnaisessa järjestyksessä ja niinpä jokaisen tehtävän pelimaailma muuttuu kerrasta toiseen. Ja sillä laudan arvotulla muodolla on myös väliä, sillä näkölinjat ja suojapaikat ovat Gears of Warissa elintärkeitä kysymyksiä. Jos onnistuu vahingossa arpomaan pitkän rännin, jota pitkin locustit pääsevät tykittämään vastapalloon horisontista, edessä on tuskallinen peli.

Pelin valmistelun jälkeen tehtävä etenee vaiheissa. Näkyvissä oleva kortti kertoo pelaajille tavoitteen, jonka saavuttamisen jälkeen kortti käännetään ympäri, luetaan lisää tarinaa ja jatketaan seuraaviin kortteihin. Tavoitteet vaihtelevat tehtävästä toiseen. Joskus pitää edetä koko pelialueen läpi ja episodi tulee valmiiksi, kun kaikki Deltat seisovat uloskäynnissä omilla jaloillaan. Toisinaan tehtävä napsahtaa eteenpäin, kun eeppinen pomohirviö on kuollut.

On hyvä, että tavoitteet ovat yksinkertaisia ja yksiselitteisiä, sillä Gears of War on aivan tautisen vaikea peli ja monimutkaiset tavoitteet tekisivät siitä suorastaan turhauttavan. Videopelin pelaamisesta ei ole sinänsä hyötyä muuten kuin taustojen osalta. Miksi yhdessä tehtävässä kenttää tutkitaan palasissa huone kerrallaan eikä eteenpäin näe juuri yhtään? No sen takia, että videopelissä siinä tehtävässä kuljetaan suuren rekka-auton valokeilassa, eikä valo riitä muutamaa metriä kauemmas.

Ei se pelien pelaaminen silti välttämätöntä ole, sillä sääntökirjassa selitetään hieman tehtävien taustaa. Ja pelattavuushan se tärkein osa-alue on. Ja siinä Gears loistaa.

Esittelyvideo, joka käy mainiosti läpi pelin säännöt ja kulun.

Pelaa kortti, tapa locust

Gears of War on mekaniikaltaan sangen yksinkertainen peli ja sen sääntökirjakin on – pääasiassa – hyvää tasoa. Tämä on mainitsemisen arvoinen juttu, sillä pelin on kehittänyt Fantasy Flight Games, jonka peleissä kumpikaan asia ei aina ole automaattisesti totta. Epäilenkin, että peliä kehitettäessä on vältetty liian monia liikkuvia osia se mielessä, että pelin kohdeyleisöön kuuluvat lautapelifriikkien ohella myös videopelin ystävät. Tämä on lopulta myös pelin voitto, sillä pienten alkuhankaluuksien jälkeen toiminta rullaa eteenpäin vauhdikkaasti.

Vaikka Gears of War sisältääkin pinon todella komeita miniatyyreitä ja on visuaalisesti erittäin näyttävä peli, sen todellinen selkäranka löytyy useista korttipakoista. Niiden ympärille on kietaistu useita todella hyviä ideoita. Ensimmäinen näistä on se, että pelaajat tekevät kaikki toimensa kortteja pelaamalla. Korteissa on aina lista toimenpiteitä, joita sen pelaamalla saa tehdä.

Pelaaja voi vuorollaan suorittaa näitä toimenpiteitä yhden tai useampia, kunhan etenee kortin listaa aina järjestyksessä alaspäin. Niinpä sillä onkin todella paljon väliä, onko kortti muotoa

1. liiku kolme ruutua
2. ammu

vai muotoa

1. ammu
2. liiku kolme ruutua.

Mikäli mikään kädessä olevista korteista ei sovellu tilanteeseen, yhden kortin poistamalla saa aina liikkua yhden ruudun tai tehdä normaalin hyökkäyksen, mutta yleensä kädestä löytyy jotain käyttökelpoista. Mukana on myös erikoisempia kortteja, joilla voi vaikka houkutella locusteja väijytykseen tai yrittää etsiä maastosta ammuksia aseisiinsa. Kortti on kuitenkin aina pakko pelata ja tämä on tärkeää, sillä kortit ovat myös pelaajien kestopisteet.

Kun locustit paukuttavat kuteja Fenixin ja tämän kaverien ruhoihin, he heittävät kädestään pois kortteja. Ja jos kortit loppuvat, ollaan jo todella ohuella jäällä, sillä tällöin seuraava osuma pudottaa soturin ja kaverien on pakko tulla nostamaan tätä pystyyn.

Niinpä pelin keskeisin ongelma onkin korttikäden hallinta. Ei pidä yrittää liikaa ja altistua turhalle vaaralle, sillä tällöin käsi hupenee nopeasti ja toimintamahdollisuudet rajoittuvat. Ja kun yksi kaveri putoaa, alkaa yleensä pirullinen kurimus, jossa koko rintamalinja pysähtyy tuleen ja muita kavereita alkaa putoilla yksi toisensa jälkeen.

Koska Gears of War on puhdas co-op-peli, vihollisten toimintaa pitää myös kuvata jotenkin. Gearsin tapauksessa se sujuu tekoäly-pakalla, johon kasataan kunkin tehtävän vihollisvalikoimaa varten oma settinsä. Jokaisen pelaajan vuoron jälkeen pakasta käännetään kortti, jolloin yleensä joku pelilaudalla oleva vihollistyyppi aktivoituu. Kortit seuraavat yksinkertaista logiikkaa. Esimerkkinä vaikka kortti, joka aktivoi Boomereita. Jos jotkut pelissä olevista Boomereista näkevät pelaajia, ne ampuvat näitä. Jos eivät, ne liikkuvat pari ruutua kohti ja yrittävät sitten ampua. Jos Boomereita ei ole pelissä, joskus vedetään toinen kortti, toisinaan taas spawnataan Boomereita.

Kun taistelu alkaa, se sujuu nopeasti. Aseesta, etäisyydestä ja välissä olevasta suojasta riippuen heitetään pino hyökkäys- ja puolustusnoppia. Hyökkäysnoppien onnistumisista vähennetään puolustusnoppien onnistumiset ja uhri ottaa erotuksen verran vahinkoa. Pelaajat voivat parannella omia mahdollisuuksiaan käyttämällä ampumisen yhteydessä yhden kallisarvoisista ammusmerkeistään, jolloin aseen teho kasvaa rutkasti. Mutta ammuksia ei saa helposti lisää ja kun ne loppuvat, ase on yleensä käyttökelvoton.

Mukana on muitankin hauskoja ideoita. Nopissa on niin sanottuja Omen-merkkejä, jollaisen heittämällä saa aina aktivoitua joko locustin tai oman aseensa erikoisominaisuuden. Boomerilla Omen-merkki saa kranaatin räjähtämään niin kovaa, että kaikki uhrin vieressä olevatkin ottavat osumaa, tarkkuuskiväärillä taas tulee pääosuma, jolloin suojasta ei ole apua.

Viimeinen mauste sopassa on jokaisen käskykortin yläkulmassa oleva erikoismerkki. Sopivassa paikassa kortin pois heittämällä saa ikonista riippuen joko peesata ohi liikkuvan kaverin vanavedessä eteenpäin, heittää ylimääräisiä puolustusnoppia tai keskeyttää vihollisten toimia omalla vastatulituksellaan. Ja näiden ominaisuuksien manipulointi, se on tärkeää.

Gears of War ei toki ole täydellinen peli. Vaikka mukana on satunnaisia elementtejä ja pelit kehittyvät joka kerta eri tavalla, tehtäviä on vain muutama. Kun ne on kaikki pelattu läpi, yllätykset on nähty. Mukana oleva Horde Mode -tehtävä — jossa ainoa tavoite on tuhota areenalla vihollisaaltoja toistensa perään — paikkaa, mutta lisätehtäviä kaipaisi silti. Niitä on saatavilla pienen lisäosan muodossa, mutta puoli tusinaa tehtävää on silti vähän.

Vaikka jo mainitsin että sääntökirja on perustason FFG-kirjasta parempi, ei sekään täydellinen ole. Ohjekirja käyttää joskus sekavia termejä ja jättää jälkeensä kysymyksiä, joita sitten ratkotaan FAQ-tiedostoja pläräämällä ja Boardgamegeekissä kyselemällä. Otetaanpa vaikka COGien perusase, Lancer. Sen Omen-kyky tuottaa kohteeseen automaattisesti haavan. Mutta tarkoittaako tämä sitä, että kohde ottaa todellakin yhden haavan vai sitä, että Omen-merkki vastaa ikään kuin tavallista hyökkäynopan onnistumista? Mielipiteet ovat jakautuneita.

Lisäksi hahmojen erikoiskyvyt tuntuvat olevan vähän huonosti epätasapainossa. Kaikille on omat paikkansa, mutta jos peliä pelataan vaikka kolmestaan, Cole Train ja Marcus Fenix ovat automaattisesti mukana pelissä. Marcus saa pitää kädessään ylimääräistä korttia, Cole Train taas saa keskeytellä vihollisten toimia paljon muita aktiivisemmin. Siihen verrattuna yksi ylimääräinen liikkumisruutu tai mahdollisuus poimia kentälle harvakseen putoavia aseita ilmaiseksi ovat aika kevyttä kauraa.

Turpaan tuli taas kerran

Gears of War on erinomainen co-op-peli, sillä se todellakin pakottaa kaikki pelaajat työskentelemään yhdessä. Sooloilemalla, perseilemällä ja tyhmästi pelaamalla ryhmä kuolee hetkessä. Jotta tehtävät menisivät läpi, Delta-pelaajien täytyy tehdä saumatonta yhteistyötä. Koko ajan pitäisi edetä päättäväisesti kohti tavoitetta, mutta ei niin vauhdilla että kukaan jää jälkeen. Toisaalta paikallaankaan ei saa kykkiä, koska tällöin locustien määrä kasvaa nopeasti niin valtavaksi, että ne murskaavat pelaajat alleen pelkällä massallaan.

Peli on myös täynnä herkullisia ja vaikeita valintoja. Koitanko tällä vuorolla etsiä lisää ammuksia aseeseeni? Onko meillä aikaa piipahtaa tuolla sivukujalla loottimassa siellä oleva asekätkö? Pitäisikö tuohon locust-porukkaan heittää kallisarvoinen käsikranaatti? Olisiko kenellekään tilanteeseen sopivaa korttia tai edes mitään hyvää ideaa?

Ongelmaa pahentaa se, että Gears of Warin peluuta valvovat tiukat salaisuussäännöt. Pelaajat eivät saa näyttää käsiään toisilleen tai kertoa suoraan, mitä kortteja heillä on. Tässä ei ole takana pelkkä pelin vaikeutus, vaan yritys välttää sitä ilmiötä, jossa yksi pelaaja käytännössä määrää, mitä muiden pitää vuorollaan tehdä. Ja sen eliminoiminen jos yksistään nostaa Gears of Warin niiden parempien co-opien kastiin.

Mutta pohjimmiltaan se lopullinen silaus on tämä: olemme pelanneet Gears of Waria aktiivisesti siitä lähtien, kun Microsoft toimitti ystävällisesti arvostelukappaleen käsiini viime syksynä. Matkaan on mahtunut useita pelejä, joista suurin osa päättyy epäonnistumiseen ja tappioon. Silti kaikilla on aina hauskaa ja peli tuntuu jatkuvasti olevan peliporukkamme toivotuimpien listalla. Kun kysyn peli-illassa, mitä tänään pelaisimme, joku ehdottaa aina Gears of Waria. Ja saa yleensä toiveelleen tukea.

Niinpä kyseessä ei olekaan yritys rahastaa nopeasti videopelien menestyksellä, vaan oikeasti hyvä, toimiva ja erinomaisen kiehtova lautapeli, joka voi samalla vahingossa vedota myös videopelien pelaajiin.

Toinen mielipide

Yhteistyölautapelit ovat tyypillisesti vaikeita. Syystäkin. Kun vastassa ei ole toinen ihmispelaaja, vaan pelkkä pelimekaniikka, on pelin syytä haastaa kunnolla, jotta pelattavaa riittää useammaksikin illaksi. Tämä kannattaa pitää mielessä, kun tarttuu Gears of War -lautapeliin.

Luulot otetaan pois jo lähinnä sääntöjen harjoittelemiseen tarkoitetun ensimmäisen tehtävän aikana. Kolme yritystä siihen meni Anttilankin taloudessa ennen kuin voitto heltisi. Verta, hikeä ja kyyneleitä vuodatettiin sitäkin enemmän.

Eihän turhauttavan rajamailla tasapainottelevaa peliä jaksaisi, ellei se olisi samalla niin tuhottoman hauskaa. Toiminnot ja elinvoiman näppärästi samoihin kortteihin yhdistävä mekaniikka pakottaa suunnittelemaan liikkeensä aivan uudella tavalla. Suojautuako vai hyökätä, rynnätäkö paremman aseen perään vai kerätäkö hetken aikaa voimia. Valintoja joutuu tekemään jatkuvasti.

Vihollisten tekoäly toimii hämmentävän hyvin ottaen huomioon sen, että locustien liikkeitä ohjaavia kortteja löytyy pakasta vihollistyyppiä kohden vain muutama. Hyvin suunniteltu ja tahallisen epäreilusti tasapainotettu vihollisvyöry tuo konsolipelien tunnelman myös lautapeliin. Mikäs siinä pelatessa, kun myös alkuperäiset Gears of Warit maistuivat.

Aivan halvasta pelipaketista ei ole kyse, mutta sen ymmärtää, kun näkee laatikon sisällön. Muovifiguurit ovat yksityiskohtaisia ja alkuperäiselle taiteelle uskollisia. Korttien taide on näyttävää, mutta pelilaudan muodostavat karttapalat jäävät hieman karuiksi. Toki voidaan todeta, etteivät ne alkuperäisten pelienkään maisemat mitään värien ilotulitusta tarjonneet.

Kaikille Gears of War -lautapeliä ei uskalla suositella. Siihen kokemus on liian armoton. Pelaajilta vaaditaan pitkää pinnaa ja kykyä kestää tappio miehen lailla. Heikot kaatuvat locustivyöryn alle, mutta ankaralla työnteolla saavutettu voitto maistuu lopulta sitäkin paremmalta. Gears of War on peli, joka haudataan kerta toisensa jälkeen kaapin pohjalle pois silmistä, mutta aina se löytää tiensä takaisin pelipöytään. Tosimieshän ei luovuta!

Juho Anttila

Suunnittelija: Corey Koniezcka
Julkaisija: Fantasy Flight Games
Ikäraja: 12+
Pelaajia: 1-4
Parhaimmillaan: 4
Pelin kesto: 90 – 180 minuuttia
Hinta: 70 euroa
Pelin kotisivu:http://www.fantasyflightgames.com/edge_minisite.asp?eidm=167

Lue myös

McPixel (Linux, Mac, PC)

Lollipop Chainsaw (PS3, Xbox 360)

Turtle Beach XP 400 – hyvät kuulokkeet

Dwarf Fortress – iloiset kääpiöt uppoavassa vuoristoluolassaan