Paris Connection (lautapeli)

Kun pelilaatikon kannessa seisoo raiteilla kiitävä juna ja pelin tavoitteena on rakentaa rautateitä, tulee mieleen tasan yksi nimi: Menolippu. Tämä onkin ensimmäinen Paris Connectionin herättämä mielikuva. Vuoden peli -palkintoja tuskin kuitenkaan jaetaan kopioille, joten peli vaati tarkempaa tutustumista.

David V.H. Petersin junapeli ottaakin radanrakentamiseen hieman erilaisen näkökulman. Menolipussa jokainen vastaa omista junareiteistään, mutta Paris Connection asettaa pelaajat junayhtiöihin panostavien sijoittajien rooliin. Samalla pelin sävy muuttuu aivan erilaiseksi.

Valmiiden reittien sijaan Paris Connectionia pelataan Ranskaa kuvaavalla heksakartalla, joka on pullollaan pieniä ja vähän isompiakin kaupunkeja. Patonkimaan reittejä liikennöi kuusi eri junayhtiötä, joista jokainen aloittaa pelin Pariisista. Pelin loppuessa ollaan saatu aikaiseksi enemmän tai vähemmän, yleensä vähemmän, kattava rautatieverkosto halki Ranskan.

Pelaajat, joita voi olla kolmesta kuuteen, saavat kukin pelin aluksi sattumanvaraisen kokoelman eri junayhtiöiden osakkeita. Omistukset pidetään salaisina ja ne paljastetaan vasta pelin lopuksi. Näin kukaan ei voi tietää varmuudella, kenen pussiin pisteet ropisevat mistäkin peliliikkeestä.

Itse pelaaminen on äärimmäisen yksinkertaista. Jokaisella junayhtiöllä on 31 veturia, jotka toimivat myös junayhtiön osakkeina. Pelaaja voi vuorollaan joko laajentaa yhden yhtiön rautatieverkkoa korkeintaan viidellä veturilla tai vaihtaa yhden osakkeistaan yhteen tai kahteen toisen junayhtiön osakkeeseen.

Jokainen kaupunki, jonka kautta rata kulkee, nostaa kyseisen junayhtiön arvoa. Tässä piileekin tärkein pelimekaniikka ja koko Paris Connectionin ydinidea. Koskaan ei nimittäin voi olla varma siitä, hyödyntääkö junayhtiön radan laajentaminen enemmän muita kuin itseäsi.

Oletetaan esimerkin vuoksi, että omistaisit kolme sinisen rautatieyhtiön osaketta. Laajennat sinistä rataa ajatellen, että saavutat näin piste-edun kilpailijoihisi nähden, mutta et tiedä, että vierustoverillasi onkin neljä sinistä osaketta. Näin päädyt auttamaan kaveria itseäsi enemmän.

Kun tämä perusidea kirkastuu pelaajille, syntyy Paris Connectioniin aivan uusi taso. Yhtäkkiä kyse ei olekaan enää pelkästään oman pistepotin kasvattamisesta, vaan harhaan johtamisesta, bluffaamisesta ja usein myös kaverin junayhtiön sabotoimisesta. Vetureita kun on käytössä vain rajallinen määrä, joten tuhlaamalla pitkin maaseutua kiertelevään turhaan rataan saa pilattua helposti kaverin suunnitelmat.

Paris Connectionista muodostuukin pian peli, joka on äärimmäisen helppo oppia, mutta vaikea hallita. Tasapainottelu osakkeiden haalimisen, radanrakentamisen ja muiden sabotoimisen välillä on herkkä eikä yhtä ainoaa voittavaa taktiikkaa ole olemassa. Yksinkertaisessa pelissä on yllättävää syvyyttä. Peli ei myöskään vie kuin puolisen tuntia, joten sitä ehtii hyvin ottaa useammankin erän illan aikana

Laadullisesti peli on hyvää keskitasoa. Pelilauta on tukeva, mutta heksakartta on ehkä hieman liian väritön ja tylsä. Toisaalta turhien krumeluurien puute pitää kartan selkeänä, jolloin pelaaminen on helppoa.

Pieni puuvetureita on yhteensä 198 ja niitä varten paketissa on myös kätevä kangaspussi. Nappuloiden väritystä ei valitettavasti olla mietitty aivan loppuun saakka, sillä hämärässä valaistuksessa erityisesti violetteja ja ruskeita junia on vaikea erottaa toisistaan. Nappulat ovat myös aika pieniä, tosin laudalle ei kovin paljon isompia junia mahtuisikaan.

Paketti sisältää myös pahvialustat, joiden päälle käyttämättömät junat kasataan. Alustat kärsivät omalta osaltaan myös yllä mainitusta väriongelmasta, oikean alustan löytäminen vaatii liikaa tihrustamista. Tosin väärän alustan käyttämisellä ei ole pelimekaniikan kannalta mitään merkitystä. Lisäksi jokaiselle pelaajalle on varattu pahvinen näkösuoja.

Vuoden 2012 parhaaksi aikuisten peliksi valittu Paris Connection on eittämättä hyvä peli, josta löytyy syvyyttä ja uudelleenpelattavuutta. Verrattaessa aiempien vuosien palkittuihin peleihin jotain jää kuitenkin puuttumaan, eikä peli nouse ihan klassikkokaartiin.

Ehkä kyse on siitä, että voittamisen mekaniikka ei kuitenkaan ole alusta saakka aivan tarpeeksi selkeä. Vaikka pelaaminen onkin helppoa, aloittelijoilta voi mennä useampikin matsi ennen kuin kysymys ”miten tämä peli voitetaan” saa vastauksensa. Yhden arkin kokoinen sinällään ihan selkeä ohje olisi kaivannut laajennukseksi vaikkapa jonkinlaisen vinkkiosion, jonka avulla peliin pääsisi vielä paremmin kiinni.

Toisaalta kilpailu on myös törkeän kovaa. Kun vastassa on sellaisia klassikoita kuin Menolippu, Carcassonne, Settlers of Catan tai 7 Wonders, ei ole häpeä, vaikka ei pystyisikään nousemaan aivan samaan kastiin. Paris Connection palvelee hyvin tarkoitustaan ja viihdyttää varmasti, mutta pukinkonttiin valitsisin sen vasta, jos yllä mainitut klassikot löytyvät jo hyllystä.

Suunnittelijat: David V.H. Peters
Julkaisija: Queen Games
Ikäraja: 8+
Pelaajia: 3-6
Parhaimmillaan: 4
Pelin kesto: 30 minuuttia
Hinta: 30-35 euroa
Pelin kotisivu:http://www.queen-games.de/games.aspx?ProductId=46
Arvostelija: Juho Anttila