Small World

Moni voisi helposti kuvitella, että alueenhallintapelit ovat tylsää puurtamista, eivätkä he yleensä olekaan väärässä. Vaatii melkoista velhoilua, että maailmanvalloituksesta saa aikaan hauskan pelin, mutta joskus sekin onnistuu. Tällöin tuloksena on peli, joka on värikäs, helposti opittava, pitkään haastava ja äärimmäisen hurmaava. Tuloksena on Small World.

Small World on kerännyt maailmalla pitkään vankkumatonta faniporukkaa taakseen. Itse vastustin pitkään, sillä pastellinsävyisestä kannesta ja kivoista kuvituksista huolimatta en uskonut, että alueenhallinnasta saa oikeasti aikaan hauskan pelin. Jos alueenhallinta ei sinänsä terminä ole tuttu, ajatelkaa vaikka RISK-peliä: pelaajat kisaavat siitä, kuka lopulta hallitsee suurinta osaa pelikartasta. Nähty jo tuhanteen kertaan, eikö?

Sen takia onkin hyvä, että Small Worldissa on hauskan yleisilmeen lisäksi myös todella persoonallinen jippo, jonka varassa se nousee tavallisen massan yläpuolelle ja toimii pelinä, joka haastaa kokeneita lautapelaajia ja viettelee uusia noviiseja harrastuksen pariin.

Parhaus alkaa paketista

Small Worldin hyvät ideat alkavat jo pelipakkaustassa avattaessa, sillä sen sisältä paljastuu paitsi uskomaton määrä sisältöä, myös hyviä ideoita: pelilautoja on kaksi, kumpinkin kaksipuolisia. Ideana on, että peliä voi pelata kahdesta viiteen pelaajaa ja pelilauta valitaan sitten pelaajamäärän mukaan.

Näin peli huolehtii siitä, että kaksi pelaajaa saa intiimin ja pienen kokemuksen, jossa konfliktia ja säpinää on juuri yhtä paljon kuin viiden pelaajan peleissäkin. Ehkä enemmänkin, sillä testasimme ohimennen Small Worldia myös kolmella pelaajalla. Tuloksena oli paljon nopeatempoisempi ja ehkä jopa hauskempi kokemus kuin viidellä pelaajalla, jolloin peli taas vaatii aivan omanlaisensa strategiat.

Paketissa tulee mukana myös kivat muoviraamit, joihin pelin lukuisat napit ja nippelit saa sommiteltua niin, että ne pysyvät järjestyksessä vaikka maailman tappiin asti – tai siihen asti, että pelaaja ostaa jonkun pelin lisäosista. Lisäosien mukanaan tuomat rotu- ja erikoiskykyläpyskät eivät nimittäin mahdukaan enää boksiin, eivätkä myöskään heidän yksikkönappulansa. Tässä vaiheessa edessä onkin omien ratkaisujen kehittely. Mutta se paketista, puhutaan itse pelistä.

Haltiat rappiotilassa

Small World on siitä erinomainen peli, että sen säännöt oppii kirjaimellisesti kahdessa minuutissa, mutta haastetta riittää viikoiksi, ellei kuukausiksi. Tässä homma pähkinänkuoressa: Small Worldin pieni maailma on jaettu sektoreihin, joihin pelaajat levittäytyvät pelin kuluessa. Kullakin pelaajalla on käytössään tietty määrä yksikkönappeja, joilla maailmaa valloitetaan.

Valloitus tapahtuu yksinkertaisesti siirtämällä tietty määrä nappeja haluttuun ruutuun. Valloitus vaatii perustasolla kaksi nappia, sekä yhden ylimääräisen jokaista ruudussa olevaa vihollista tai erikoisjuttua kohti. Jos joukot eivät enää riitä valloitukseen, voi vuoron viimeisessä hyökkäyksessään heittää noppaa ja toivoa, että saa sitä kautta väliaikaisesti tarvitsemansa lisäjoukot. Siinä olivat keskeiset pelimekaniikat, nyt pureudumme siihen, mikä tekee Small Worldista erinomaisen pelin.

Paketissa tulee 14 rotulappua sekä 20 erikoisominaisuutta. Ideana on, että pelin alussa kumpikin pino sekoitetaan. Sitten pelilaudan viereen arvotaan viisi yhdistelmää. Tuloksena voi olla vaikka lentäviä jättiläisiä, telttailevia luurankoja tai vedessä eläviä velhoja. Hauskojen ideoiden ohella nämä yhdistelmät määrittävät, miten peliä pelataan.

Kullakin rodulla on nimittäin omat erikoissääntönsä: jättiläiset saavat hyökätä halvemmalla hyökätessään vuorelta, velhot voivat muuttaa yksinäisen puolustajan taioillaan liittolaisekseen, luurangot kasvattavat armeijaansa valloittaessaan vihollisen alueita ja niin edelleen.

Nuo mainiot goblinit kivisissä linnakkeissaan.

Erikoiskyvyt vaikuttavat vielä enemmän. Kommandokääpiöt saavat esimerkiksi valloittaa alueita aina yhden merkin halvemmalla kuin normaalisti. Vedessä elävät örkit pääsevät käsiksi pelilaudan vesialueisiin, minne muilla ei ole asiaa. Lentävät puolituiset voivat hyökätä mihin päin lautaa haluavat, kun normaalisti hyökkäykset tapahtuvat vain naapurialueille. Linnoittautuvat tritonit pääsevät halvalla rannikkoalueille ja voivat jättää mailleen linnakkeita, joista niitä on helppo puolustaa.

Monet rodut ja erikoiskyvyt tuovat myös mukanaan bonuksia laudalle ripotelluista erikoissymboleista. Näin goblineille tavallinen kaivosalue onkin kääpiöille kullan arvoinen.

Tämä on puoli huikeutta, toinen puoli tulee tässä: sekä rotu- että kykykorttiin on painettu luku, jotka yhteenlaskettuna kertovat, montako sotilasmerkkiä saat käyttöösi. Kun pelaaja levittäytyy pitkin Small Worldia, hänen joukkonsa hupenevat, sillä valloitetuille alueille pitää jättää puolustajia. Ennemmin tai myöhemmin ollaan tilanteessa, jossa valtakunta on liian suuri ja joukot liian harvoja.

Tällöin lyödään uskollinen sotaratsu rappiotilaan, eli käännetään sen merkit ympäri ja vedetään pinosta uusi rotuyhdistelmä. Vanha rotu jää laudalle kummittelemaan ja keräämään pelaajalle pisteitä. Se pelin suurin ja keskeisin mekaniikka on osata valita oikeat yhdistelmät oikeisiin tilanteisiin. Peli kestää pelaajien määrästä riippuen kahdeksasta kymmeneen vuoroa ja tietyssä tilanteessa täysin hyödytön yhdistelmä voi olla kultaa kalliimpi toisessa tilanteessa.

Peliin tulee näin uskomaton määrä syvyyttä ja strategiaa, sekä myös valtava määrä uudelleenpeluuarvoa. Rotuyhdistelmiä on suunnattomasti, eikä tuplia juuri tule.

Puhdasta huikeutta

Epäilin ennakkoon, voisiko Small World muka oikeasti olla niin hyvä, kuin monet vannovat. Nyt olen muuttunut mies: olen nähnyt valon ja kerron teille, että Small World on prikulleen juuri niin hyvä peli kuin sen väitettiin olevan, ehkä parempikin.

Yksinkertaiset perussäännöt ja hurmaava ulkoasu tarkoittavat, että pelin pariin pääsee kuka tahansa. Tämä on myös testattu juttu, sillä minun Small Worldiani ovat koittaneet niin lautapeliveteraanit kuin pelejä vierastavatkin. Kaikki ovat ihastuneet peliin välittömästi ja siitä onkin tullut viikoittaisten pelisessioidemme vakiomateriaalia.

Small Worldiin on myös julkaistu jo pari pientä lisäosaa, Cursed! ja Grand Dames of Smallworld. Pikkuiset paketit lisäävät peliin uusia rotuja ja erikoisominaisuuksia ja ne ovat prikulleen yhtä hyvää ja hauskaa materiaalia kuin emopelikin. Ainoa huono puoli onkin se, että uusia nappeja ja nippeleitä ei saa järkevästi pakattua pelipakettiin, vaan ne pitää säilöä esimerkiksi pieniin pakastepusseihin.

Kahden pelaajan versio Small World -laudasta. Pystysuunnassa kooltaan noin puolet normaalista.

Small World tarjoaa myös taattua Days of Wonder -laatua komponenteillaan. Kaikki on tukevaa ja laadukkaan oloista pahvia, joka irtoaa helposti kehikoistaan ensimmäisellä purkukerralla ja kestää varmasti vähän aktiivisempaakin pelaamista. Ainoa miinus on se muuten mukava säilytyslaatikko, johon kaikki rotumerkit sijoitetaan omiin lokeroihinsa, pystysuuntaan. Ongelmia tulee, jos kuppiin jää merkki tai pari: ne kaatuvat väistämättä ja sen jälkeen niitä onkin kiva yrittää juuri merkin kokoisesta kolosta onkia.

En oikeasti keksi Small Worldista useiden pelien jälkeenkään mitään oikeasti negatiivista sanottavaa. Toki jos peliltään haluaa nimenomaan haastavia ja monimutkaisia sääntöjä, Small World ei ole varmasti se oikea peli, mutta ei sitä oikein miinukseksikaan voi laskea. Tarjolla on valtavan hauska, hurmaava ja kiehtova peli, josta saa varmasti jokaiselle eurolleen vastinetta. Yksi suosikkipeleistäni.

Suunnittelija: Philippe Keyaerts
Julkaisija: Days of Wonder
Ikäraja: sopii kaikenikäisille
Pelaajia: 2-5
Parhaimmillaan: 3-5
Pelin kesto: 60-90 minuuttia
Hinta: noin 50 euroa
Pelin kotisivu: http://www.daysofwonder.com/smallworld/en/
Miikka Lehtonen

Lue myös

Kane & Lynch 2: Dog Days -ennakko (PC, PS3, Xbox 360)

Cataclysm-matkapäiväkirja – osa 5: Hyjal ja yleistä säätöä

Cataclysm-matkapäiväkirja – osa 4: Stormwindissä tapahtuu outoja