Army of Two: The Devil’s Cartel -ensikosketus – luvassa riemukasta luotibalettia
EA:n Army of Two -räiskintäpelit ovat räiskeskenessäkin melkoisen outoja ilmestyksiä. Yksinpeli on niissä melkeinpä vain pakon vaatima jälkikäteislisuke. Ne kun on tehty nimenomaan kahden pelaajan samalla koneella tai vierekkäisillä konsoleilla ison mekastuksen kanssa väännettäviksi kaksinpeleiksi. Hätätilassa myös cooppi netin yli saatetaan sallia, mutta tällöin äijäkäs uhoaminen ei pääse nousemaan ihan tarpeelliseen suuruuteen.
Army of Twon äijäilyllä ja cooppimoninpeluulla on oma fanijoukkonsa, jolle kannattaa tarjoilla hyvää. Army of Twon palkkasoturimeiningin uusin versio tarjoaa juuri sitä parasta herkkua, jota räiskeiden ystävät pystyvät vain ikinä kaipaamaan. Näet isoja aseita ja valtavasti tulivoimaa.
Loma Meksikossa
Meksikon auringon alla riittää lämmintä. Mutta vain joillakuilla on varaa viilentävään luksukseen, kuten vaikkapa ilmanvaihtoon ja viuhkoja heilutteleviin bikinityttöihin. Enkä nyt suinkaan tarkoita El Loboa, Santoa tai muita painisankareita. Vaan ennen kaikkea huumekartellien kärkimiehiä. Niitä pirulaisia ei kuitenkaan päästetä nyt kovinkaan helpolla, sillä Salem ja Rios ovat taas paikalla.
Meksikon huumepirut, La Guadaña, saavat vastaansa palkkasoturi-äijäkaksikon, joille vääryyksien oikominen raskaalla tulivoimalla on sekä toinen että ensimmäinen luonto. Palkkasoturimme päätyvät keskelle raivoavaa huumesotaa, jossa vastassa on huumeparonien armeijoiden lisäksi myös korruptoituneita viranomaisia ja kaikenlaisia muitakin huijaavia paskiaisia.
Äijävoimaa
Olen tykännyt Army of Two -peleistä kahdesta syystä. Ensinnäkin ne ovat olleet kerrassaan oivallisia co-op-kaksinpelejä. Toisekseen niiden äijäily on ihanan upeaa machoamista. Tyyppien sanailu ja muskelimeno tykittivät upeasti, vaikka The 40th Dayssä äijäilyä olikin vähennetty ikävän paljon ensimmäiseen peliin verrattuna. Devil’s Cartelissa äijäilypuolesta ei ehtinyt saada vielä oikein kuvaa, vaikka pelin kehitysjohtaja Heather Alekson lupasikin, että sitäkin riittää. Hyvä macho-asenne kun kuuluu hänenkin mielestään Army of Twon ydinolemukseen.
Mikä tärkeintä, peli oli täynnä tiukkaa ja hauskaa toimintaa. Kokeilemamme kenttä vei kaksikkomme kauniin apurin kera hautausmaalle, jossa alkoikin väkevä taistelu huumejengien kätyreitä vastaan. Taistelu eteni kiintoisasti ja haastavasti, sillä tässä vaiheessa toimintaa vietiin eteenpäin apurin johdolla, minkä johdosta kentällä oli koko ajan kolme yhteen hiileen puhaltavaa taistelijaa. Ulkopuolinen apuritar johti joukkoa kuin alkuasukasopas, kertoen aina minnepäin pitäisi mennä. Mutta kun ne huumesoturit eivät tykänneet meistä, ja rakensivat eteen esteitä niin luodeista kuin lihastakin.
Taistelu oli luistavaa 3PS:ää, jossa pelaajat singahtelevat suojasta toiseen ja tarjoavat huumesotureille omaa luotimyrskyään. Painopiste oli kuitenkin suojassa kökkimisen sijasta nimenomaan tulivoimalla ja liikkeellä. Suojista toiseen kipaisi vaivattomasti ja ampuminen sujui sekä tähdättynä että suojan takaa ammutulla vähemmän tarkalla aluetulella.
Isoja lippaita, paljon tulivoimaa ja tuhoutuva ympäristö. Siinä se upea ydinherkku. Tuliaseet ovat kunnon isoja, tehokkaita ja riemastuttavan kustomoitavia. Tykeistä sinkoaa luoteja kuin gatlingista kerrassaan ja Frostbite 2 -pelimoottorin mahdollistama ympäristön totaalinen tuhoutuminen pakottaa liikkumaan. Sillä ajatelkaas, kiviset hautakivetkin murenevat palasiksi, kun viholliset antavat pyssyjensä laulaa. Toki sama toimii toisinkinpäin – jos vihollinen on ärsyttävän hyvin suojassa ja kurkkii sieltä niin arvaamattomasti, ettei pirulaista saa hengiltä millään, niin tuhotaan sen paskiaisen ensin suoja sarjatulella…
Ja kun olet tehnyt selvää riittävästä määrästä vihollisia saat aktivoitua overkill-tilan. Se on kuin yliampuva bullet time – aika hidastuu, olet haavoittumaton eivätkä luodit lopu kesken. Riemukasta.
Tätä tulivoiman ylistystä voisi jatkaa vaikka miten pitkään, mutta ladotaan väliin vähän kritiikkiäkin. Jos välttämättä haluaa narista, niin onhan toiminta jokseenkin aivotonta ja suoraviivaista. Paikoitellen kontrollit eivät ihan pelanneet ja katakombeissa ahdas putki ei oikein lämmittänyt.
Mutta ongelmat eivät nousseet kovin dramaattisiksi pelin hyvien puolien rinnalla, sillä Army of Two: Devil’s Cartel tuntui hauskalla tavalla yliampuvalta luotien baletilta. Mutta kuten aiemmatkin osat, peli on parhaimmillaan cooppina, kun keskenään kommunikoivat pelaajat voivat huutaa toisilleen, antaa kaatuneelle veljelleen ensiapua ja tehdä selvää huumesotureiden laumoista loistokkaimpien B-toimintaleffojen hengessä.
Army of Two: The Devil’s Cartel
Tekijä: Visceral Games
Julkaisija: EA
Tulossa: PlayStation 3, Xbox 360
Pelaajia: 1, 2-? (lähiverkossa, internetissä)
Pelin kotisivu: http://www.armyoftwo.com
Jukka O. Kauppinen
Army of Two on hartaasti odotettu ja useampaan kertaan lykätty räiskintäpeli, joka on alusta saakka suunniteltu kahden pelaajan co-op-pelattavaksi. Tällaisenaan se tarjoaakin vioistaan huolimatta erään alkuvuoden lystikkäimmistä pelikokemuksista.
Army of Two: The 40th Day (PS3, Xbox 360)
The 40th Day jatkaa esikoispelin linjalla ja paiskaa pelaajansa valtaisan katastrofin keskelle. Luvassa on aimo annos herkullista cooppipelattavaa, jossa tiivistyy räiskintäpelien ydin: uho ja äijäily.
Peli räjäyttää heti alkuun shown täyteen vauhtiin. Hetki fiilistelyä, sitten paukkuu.
Lue myös
BioShock Infinite – haastattelussa pelisuunnittelija Shawn Elliot (osat 1-4)
BioShock Infinite -ensikosketus: lentävän kaupungin paratiisi (osa 1)
Creative Sound Blaster Z – häpeilemättömän loistava äänikortti
Crysis 3 -haastattelu – huippukehittynyt predator ja jousi [1-3]
Tomb Raider -ensikosketus osa 2: syöksy ahdistuksen kuiluun, nouse kohtaloosi
Warface – kasuaalin hardcorea nettiräiskintää melkein ilmaiseksi
