Assassin’s Creed III -ensikosketus osa 1: renessanssin loistosta uudelle mantereelle

24.09.2012 21:54 Jukka O. Kauppinen

Assassin’s Creed -pelisarja on yksi nykypelimaailman suurimmista ja kunnianhimoisimmista teoksista. Syystäkin. Niiden kautta on todistettu upeasti, että nykypelaajille kelpaa yhä muukin kuin valmiiksi pureskellut, viiden minuutin kasuaalipelit.

Nyt Assassin’s Creedit kuitenkin tekevät ison loikan. Altair on jo kaukaista historiaa, Ezion elämää seurattiin kolmen pelin ajan. Nyt matkaamme uuteen ja yllättävään suuntaan. Assassin’s Creed III:ssa näet siirrytään Italian renessanssista ja ottomaanien loistosta erääseen isoon kapinaan – Yhdysvaltain vapaussotaan 1700-luvun jälkimmäiselle puoliskolle.

Lue myös:

Loikka on hurja. Yllättäväkin. Miljöö vaihtuu täysin uudenlaiseksi ja elämä tuntuu paljon nykyaikaisemmalta. Mitä kaikkea tämä uusi miljöö tuokaan mukanaan? Dome oli mukana Ubisoftin järjestämässä ennakkotapahtumassa Yhdysvaltain Bostonissa, joka on vähemmän yllättäen yksi pelin tärkeistä tapahtumapaikoista. Ja se ruutitynnyri, jossa Yhdysvaltain itsenäistyminen sai alkunsa. Mikäpä tämän soveliaampi paikka peliin tutustumiseen.

Pyhältä maalta uudelle mantereelle

Assassin’s Creed -pelisarjan upea tapa sukeltaa syvälle maailmanhistorian uumeniin ja sekoittaa todelliseen historiaan ja tapahtumiin omia tarnoita on kutkattanut yllättävän monien mielikuvitusta mitä erikoisimmilla tavoilla. Etenkin sarjan ensimmäisen pelin menestys tuli kaikille yllätyksenä, ja tekijätkin hämmästyivät siitä, miten monenlaiset ihmiset teokseen ihastuivat – ja miten monista syistä. Yksille se tapa kuvittaa ihmiskunnan historiaa, toisille kivannäköinen tasohyppely, joillekin hauska tappelupeli.

Kerrataanpa. Ensimmäinen Assassin’s Creed sijoittui kolmannen ristiretken aikakauteen, vuoteen 1191. Assassin’s Creed II, Brotherhood ja Revelations puolestaan siirsivät tarinat Italiaan, Välimeren Eurooppaan ja Ottomaanien valtakuntaan, ammentaen upealla tavalla maailmanhistorian suurista tapahtumista, rikkaasta eurooppalaisesta perimästä, renessanssin rikkaudesta ja maailmanhistoriaan uskomattomilla tavoilla vaikuttaneista tapahtumista. Henkilöistä puhumattakaan. Sanotaan näin, että Brotherhoodin pelamisen jälkeen parhaillaan TV2:n näyttämä Borgiat, maan ja taivaan valtiaat -sarja saa aivan uutta lihaa ympärilleen.

Pelisarjan historiallinen rikkaus on ollut sanalla sanoen äimistyttävää, vaikkakaan teokset eivät olekaan säästyneet pelillisiltä harha-askelilta. Mutta nyt tapahtuu huikea muutos, joka voi olla ensi alkuun jopa hämmentävä. Renessanssipalatsien ja ottomaanien sulttaanin palatsin kattojen sijaan loikimmekin paljon nykyaikaisemmassa ympäristössä, jonka tapahtumista ei ole kulunut edes kovin montaa sukupolvea. Maisemat, tarinat, ihmiset ja ennen kaikkea meitä ympäröivä kulttuuri ovat paljon lähempänä omaa aikaamme ja kulttuuriamme, mikä voi tuntua jopa huolestuttavan tavanomaiselta. Olemme kulkeneet monissa peleissä lähes samoissa maisemissa, eikä villi länsikään ole enää kovin kaukana.

Tätä ei kuitenkaan pidä pelätä. Tarinankerronnallisesti Assassin’s Creed III matkaa entiseen tapaan historian harmaalla vyöhykkeellä, rakentaen ainakin historiankirjansa lukeneille tuttujen tapahtumien varjoihin omia tarinoita, sotkien taitavasti totta, tarua ja outoa. Ja vaikka uudella mantereella mennäänkin, niin tarinoiden keskiössä on yhä assassiinien ja temppeliritaren välinen ikiaikainen sota. Ja sen keskelle joutuu uusi sankarimme, sekaverinen puoli-intiaani, jonka ympärillä repeilevät poliittiset ristiriidat leimahtavat lopulta Iso-Britannian Pohjois-Amerikan siirtokuntien kahdeksanvuotiseksi vapaussodaksi. Sen myötä, tulen ja veren kautta, maailmaan syntyy uusi valtio, Yhdysvallat.

Altairista Connor Kenwayhin

Sankarimme Connor Kenway omaa jännittävän taustan, sillä hän on tuhoutuneen eurooppalaissiirtokunnan henkiinjääneiden perillinen. Kuten mobiilialustoille julkaistavassa Assassin’s Creed: Utopia -pelissä kerrotaan, siirtokuntalaiset riitaantuivat paikallisten intialaisten kanssa ja heidät tuhottiin, mutta siirtolaisten keskuudessa olleet assassiinit voittivat intiaanien kunnioituksen, sulautuen ajan mittaan intiaaniyhteisöön. Connorin onkin tämän intiaaneihin sulautuneen ryhmän jälkeläinen, mutta samalla puoliksi englantilainen.

Connorin assassiinitaustat tulevat esiin jo kasvonpiirteistä, sillä yhdennäköisyyttä vanhaan ystäväämme Ezio Auditore de Firenzeen on enemän kuin vähän. Pelikehittäjät ovat selvästi rakentaneet vuosisatojen yli kulkevaa sukulaissiltaa, jonka avulla uuden sankarin intiaanitaustan alkushokkia lievennetään.

Siitäkin huolimatta päätarina alkaa yllättävästi. Oveen koputetaan ja Connor lompsii avaamaan etuoven. Hitto vie, siellähän on ehta intiaanipäällikkö sulkapäähineineen kaikkineen. Mikäs Red Dead Redemption tämä onkaan?

Päällikkö on kuitenkin Connorin oman heimon päällikkö, joka tuo kovin huonoja uutisia. Vieraat keinottelijat ovat aikeissa ostaa Connorin intiaanisuvun kotikylän, jonka jälkeen koko heimolle on luvassa lähtöpassit. Onneksi sankarimme ei ole kuitenkaan mikään keltanokka, vaan hän tuntee jo monia alueen tärkeitä henkilöitä. Connor tietääkin mistä kysyä apua. Bostonista, Samuel Adamsilta. Mieheltä, joka on paljon muutakin kuin tänään tunnettu olutmerkki. Sam Adams oli tosimaailmassa myös suuri kirjailija ja ajattelija, josta tuli yksi Yhdysvaltain kapinan, vallankumouksen ja vapaussodan suurista arkkitehdeistä. Connorille hän on kuitenkin luotettava ystävä, joka voi auttaa heimoa hädässä.

Ja niin Connor iskee kirveensä kotitalon ovenpieleen ja lähtee sotapolulle valkoisen miehen ahneutta vastaan. Mutta matkasta tulee pitkä ja raskas, sillä Bostonissa kuohuu.

Aitoa peliä: Connor saapuu Bostoniin

Inhimillinen draama kohtaa todellisen historian. Boston on Britannian Pohjois-Amerikan siirtokuntien tärkeimpiä kaupunkeja ja merkittävä kaupan keskus. Britannia on kuitenkin kuristanut otettaan ja asettanut runsaasti veroja, jotka ovat saaneet asukkaat kuohuksiin, jopa raivoihinsa. Kapinahenki kasvaa ja kruunun määräyksille nikotellaan.

”Mihin me muka Englantia tarvitsemme? Me voimme hallita itse itseämme”, jotkut huutavat. Toiset liittyvät huutoon. Tunteet ryöpsähtelevät. Ja siellä sivussa hiippailee yksi sivullinen, mies joka ajautuu mukaan tapahtumiin. Miettikäämme. Altair tiesi kuka hän on ja mitä hän haluaa. Ezio oli tärkeän ja vaikutusvaltaisen suvun jäsen, joka hyväksyi kohtalonsa, kun se paljastui hänelle isän pidätyksen ja sukujen välisten sotien kautta. Connoria nämä hommat eivät sen sijaan voisi vähempää kiinnostaa. Hän vain haluaa auttaa perhettään ja heimoaan, viis siitä mitä suuret valkonaamat rannikolla mekastavat. Kruunu? Itsenäisyys? Verot? Pah, kunhan vain pysyisivät kaukana kotikylästä ja antaisivat heimon elää rauhassa.

Connor, kuten pelaajakin, ovat ulkopuolisia kasvavaan konfliktiin, mikä on oiva tapa lähestyä aihetta. Niin pelaaja kuin sankarimmekin eivät oikeastaan kuulu mihinkään, vaan takovat yhdessä kohtaloaan, kun tarina kaatuu uuteen suuntaan kauhistuttavien tapahtumien kautta. Kaikki menee pieleen ja Connorin elämän suunta muuttuu täysin. Samalla hän joutuu valtavan myllerryksen keskelle, vaikka tämä kuohuna ei olekaan hänen oma taistelunsa. Connorille siirtokuntalaisten kapina ja myöhemmin syttyvä vapaussota ovat sivuseikkoja, joiden synnyttämän savuverhon lomassa hän löytää assassiinien perintönsä ja liittyy mukaan järjestöön taistelemaan temppeliritarien valtaa vastaan. Kun toiset taistelevat vapaudesta, assassiinit käyvät omaa kulissientakaista sotaansa.

Vapaussota pelinäyttämönä

Assassin’s Creed III -pressin järjestäminen Bostonissa sopii oivallisesti pelin taustaan – ja vihjaa osaltaan kuinka pelin tapahtumia on rakennettu taas kerran osaksi todellista historiaa, ihmisiä ja paikkoja. Juuri Boston on se paikka, jossa Iso-Britannian Amerikan siirtokuntien kuumentuvat tunteet kuohahtivat avoimeksi kapinaksi.

Erimielisyyksiä oli tietysti ollut jo pitkään. Mutta 16.12.1773 tapahtui kauheita. Silloin näet viskattiin teetä mereen!

Selitetäänpä lyhyesti, niin ymmärrätte vähän taustoja: Britannian Massachusettsin siirtokunta oli käynyt kuumana uusista veroista ja tuorein teevero oli viimeinen pisara. Paikalliset vaikuttajat vaativat, että satamaan tulleet kolme teetä rahdannutta rahtilaivaa täytyy lähettää lasteineen takaisin Englantiin, mutta vaatimukseen ei suostuttu. Eipä sitten muuta kuin muutama kunnon palopuhe ja yöllä tuhatkunta naamioitunutta asukasta hyökkää laivoille – ja paiskaa teelastin mereen. Tämä tietenkin sai britit raivoihinsa ja siirtokuntalaisille iskettiin kasvoille uusia pakotteita ja vastatoimia, jotka puolestaan usuttivat amerikkalaisia pistämään yhä enemmän hanttiin.

Tiivistettynä tämä johti kohtalokkaaseen päivään huhtikuussa 1875, kun brittiarmeija sai Bostonin lähellä Lexingtonissa vastaansa amerikkalaisista vapaaehtoisista kootut miliisit. Vapaussodan ensimmäisen taistelun lopputulos oli brittien häviö, mikä samalla todisti amerikkalaisten olevan valmiit tarttumaan aseisiin. Neuvotteluja yritettiin vielä jatkaa, mutta kompromissin mahdollisuudet katosivat kuninkaan julistaessa amerikkalaisten kongressin pettureiksi. Amerikkalaisten kapina/vapaussota jatkui aina 3.9.1783 saakka, kunnes Britannia tunnusti Yhdysvaltain itsenäisyyden.

Ajatelkaa. Näin kokonaisen kansakunnan syntykipinä voidaan jäljittää yhteen tiettyyn tapahtumaan.

Ja mitä kaikkea sitten seurasikaan? Dramaattisia tapahtumia. Taisteluja maalla ja merellä. Yksilöiden ja joukkojen sankaritarinoita. Henkilöiden nousua yhä tänään muistetuiksi ja arvostetuiksi legendoiksi. Kaikkea sellaista, jonka sekaan yksi assassiini mahtuu seikkailemaan kenenkään huomaamatta.

Olen aina tykännyt tavasta, miten pelisarjassa nivotaan yhteen totta ja tarua. Tämä linja jatkuu nytkin. Kapinasta ja vapaussodasta löytyy valtavasti sekä aikalaiskirjoituksia että myöhempiä tutkimuksia, joista tekijätiimi on voinut etsiä sopivaa materiaalia pelissä käytettäväksi. Aineistoa kertyi taustatutkimuksen myötä enemmän kuin riittävästi, ja käsikirjoittaja Corey May totesikin, että ”sisällön rajaaminen oli valtava haaste enkä osaa edes sanoa miten se lopulta tapahtuikaan. Jotenkin vain hiljalleen parhaat asiat valikoituivat peliin, mutta peli ei valmistuisi koskaan, jos yrittäisimme laittaa siihen kaiken haluamamme.”

Old State House – tältä parvekkeelta luettiin kansalle Yhdysvaltain itsenäisyysjulistus.Jossain lähistöllä luuraa tuolloin varmasti myös Connor.

Entä miten peliä varten tehtiin tutkimustyötä?

”Luin vuoden ajan historiikkeja, henkilökohtaisia muistelmia, ajan sanomalehtiä sun muuta päästäkseen kiinni ajan henkeen, ihmisten mieliin ja kielenkäyttöön… Mutta senkin jälkeen tiesin vain murusen keskivertoihmistä enemmän joten olin myös tiiviisti yhteydessä ihmisiin, jotka ovat todellisia tuon ajan asiantuntijoita.”

”Oman historioitsijamme lisäksi käsikirjoitusta syynäsi eräs yliopiston tutkija, joka tutki kaikki käsikirjoitusversiot. Puhuimme niistä ja hioimme asioista historiallisesti tarkempia. Joissakin asioissa olin ottanut luovia vapauksia ja jouduin tietysti puolustamaan näkemyksiäni hänelle. Joskus hän hyväksyi näkökantani, joskus teimme asiat uusiksi niin, että pääsimme haluttuun lopputulokseen mutta historiallisesti autenttisemmalla tavalla.”

Näkymiä New Yorkista

Bostonin vierailun yhteydessä luin luonnollisesti tarkemmin kapinan ja Bostonin historiaa, samoin jutustelin pelikehittäjien kanssa, ja täytyy sanoa että hyvältä vaikuttaa. Vaikka Assassin’s Creed III ei tarjoakaan aiempien pelien kaltaista historiallista ympäristöä, niin ajankohta on täynnä upeita ihmisiä ja tapahtumia, joiden ympärille voidaan rakentaa hieno seikkailu. Ja se historian harmailla sivuilla liikkuminen? Voi pojat, kuulkaas.

Olette varmaan nähneet Bunker Hillin taistelua kuvaavan trailerin? Jos ette, katsokaa tästä:

Bunker Hillin taisteluhan oli yksi vapaussodan suurista yhteenotoista, joka käytiin nimenomaan Bostonissa. Vaikka britit periaatteessa sen voittivatkin, aiheuttivat kapinalliset brittijoukoille niin valtavat tappiot, etteivät britit enää kyenneet uusiin hyökkäyksiin vaan linnoittautuivat Bostoniin. Käytännössä siis kapinalliset voittivat taistelun. Trailerissa näytetään, jokseenkin yliampuvasti, kuinka Connor hyökkää brittien kimppuihin ja teloittaa brittikomentajan. Ja kuten pelisarjan henkeen kuuluu, kyseinen komentaja kuoli taistelussa aivan oikeasti. Mutta hämärissä olosuhteissa. Hänen kuolemastaan on useita ristiriitaisia ja hämäriä kertomuksia, mikä on juuri sitä, mitä sarjan tekijät etsivät. Historian harmaita vyöhykkeitä.

”Kun emme tiedä varmasti miten jokin asia tapahtui, niin se sopii meille täydellisesti”, ynnää pelisuunnittelija Steven Masters.

Dioraama Bunker Hillin taistelusta, Bunker Hillin museossa.

Connor etenee.

Valley Forgen talvileiri.

Ja tästä voisikin jatkaa vaikka miten paljon. Mitä kaikkea Bostonin teejuhlissa tapahtui? Millä tavoin Connor liittyy siihen? Kun Paul Revere nosti yöllä merkkilamput vanhan kirkon torniin ilmoittaakseen, että britit ovat hyökkäämässä, niin kulkiko joku yöllä varjoissa hänen apunaan, raivaamassa tietä? Suojelemassa? Oliko Revere yksin, kun hän ratsasti Lexingtoniin varoittamaan miliisijoukkoja brittien etenemisestä? Kuinka Connor ratsastaa brittien tuhoaman, liekehtivän Charlestownin läpi matkallaan kohti Bunker Hilliä ja kuinka hän matkaa läpi savuisen, hirvittävän taistelukentän pyrkiessään kohteensa lähelle? Miten Connor sulautuu joukkoon, kun hän joutuu viettämään talvea Valley Forgeen majoittuneiden kapinallissotilaiden armeijan seassa?

Ja mitä kaikkea muuta pelillä onkaan tarjota? Miltä se näyttää? Onko merellä märkää?

Lisää tarinoita luvassa ensikosketuksen toisessa osassa, jossa matkaamme maalla ja merellä. Bostonissa, villeillä rajamailla ja aavoilla ulapoilla.

Boston ennen ja nyt: Faneuil Hall, King’s Chapel, Old State House, Paul Revere’s House ja Old North Church.

Assassin’s Creed III

Tekijä: Ubisoft

Julkaisija: Ubisoft:

Tulossa: PC, PlayStation 3, Xbox 360

Pelaajia: 1, 2-? (internetissä)

Pelin kotisivu: http://assassinscreed.ubi.com

Jukka O. Kauppinen