Uusimmat

Diablo 3 – pahuksen hauskaa luolarymistelyä

10.09.2011 20:30 Jukka O. Kauppinen

Harvaa peliä odotetaan samalla kiihkolla ja vimmalla kuin Blizzard-pelitalon uutta Diablo III -toimintaseikkailua. Vaikka hack’n’slash-genre on ollut yksi suosituimmista pelityypeistä aina esihistoriallisesta Atari 2600:n Adventuresta saakka, niin viimeiset 10-15 vuotta sitä on hallinnut yksi ainoa pelisarja, Diablo.

Diablojen ylivoimaisuus on sitä luokkaa, että yhä tänäänkin kaikkia luolarymistelyyn vivahtaviakin pelejä verrataan säälimättä Blizzardin luomuksiin, vaikka Diablo II:n viimeiseksi jääneestä lisäristä on tasan 10 vuotta. Mutta nyt. Diablo III. Sieltä se tulee ja hyvältä vaikuttaa.

Seikkailen, siis olen

Sain tilaisuuden sukeltaa kotvaksi Diablo III:n maailmaan pohjoismaisilla Playground-pelimessuilla, mikä ei tosin ollut ihan yksinkertaisinta. Muutamalle D3-koneelle kun oli niin sanoakseni jonkin verran tunkua. Ensimmäinen pelitesti oli kovin kiireinen, kun odotetun ”jututetaan jotain markkinoinnin heppua pelistä” -tyylinen tuokio osoittautuikin ”tuossa on peli, tee mitä lystäät” -tyyppiseksi hands-oniksi. Vartti kiivasta pelin alkeisiin tutustumista ja siinä se.

Myöhemmin illalla aikataulun avautuessa kävin aina välillä väijymässä Blizzardin demokoneita ja eräässä vaiheessa lykästi. Kaksi vierekkäistä konetta vapautui yhtaikaa, joten singahdimme niihin kollegan kanssa. Sitten vain pelaamaan.

Naapurikoneelta kuului jonkin ajan kuluttua kommentti, joka kiteyttää erittäin hyvin pelin olemuksen ja meiningin.

”Tämä on hyvä peli, kun voi pelata yhdellä kädellä ja juoda toisella.”

Ja siihenhän Diablojen filosofian voi tavallaan tiivistää. Pelaaminen on helppoa ja vaivatonta. Ja palkitsevaa. Ja vauhdikasta. Kuka tahansa voi tarttua peliin ja oppia sen perusteet minuutissa. Mutta ankarampi pelaaja voi myös sukeltaa seikkailemisen maailmaan, tuunata hahmoaan ja pelata hampaat irvessä, oikein tosissaan.

Tämä hyvin erilaisiin, jopa täysin vastakkaisiin, pelaajaryhmiin vetoaminen on ollut ennenkin Blizzardin vahvuus, eikä Diablo III petä. Jos yritän tiivistää pelikokemukseni muutamaan sanaan, niin Diablo III oli superhauskaa ja viihdyttävää seikkailemista.

Ylen hauskaa mättöä

Ehdin kokeilla peliä kahdella eri hahmolla, joista toinen oli lähitaisteluun keskittyvä soturi, toinen puolestaan naispuolinen noitatohtori. Jälkimmäinen oli vähemmän yllättäen aika kehno lähitaistelija, mutta muutoin sitäkin hauskempi pelattava. Noituri kun ammuskeli melkoisia myrkkynuoliparvia puhallusputkestaan, tehden vihollisista tehokkaasti selvää pidemmänkin etäisyyden päästä. Ja hahmon ensimmäinen taikakyky oli loitsia iloisia zombiekoiria, jotka hyökkäsivät automaattisesti vihollisten kimppuun. Koirien sitoessa viholliset itseensä pystyi noiturimme sylkemään happonuoliaan kaukaa ja näin ikävät mörkit saivat kunnolla köniinsä.

 

Lisää upeita pelivideoita eDomen videokanavalta osoitteestahttps://www.youtube.com/user/wwweDomenet.

Jonkin ajan päästä hankin uuden lähitaistelukyvyn. Teräaseiden heiluttelun sijaan viholliset saivatkin niskaansa tyhjästä loitsimiani tulilepakoita. Jeah. Tuntui kuin olisin liekinheitintä heilutellut. Hyökkäysnappi pohjaan ja lepakkolauma polttaa vihollisia oikein urakalla.

Pelin graafinen tyyli on herättänyt joissakin vanhemmissa faneissa kränää, mutta sanoisin että ihan turhaan. Juu, paletti on erilainen. Mutta mitä väliä? Näyttääkö peli hyvältä? Toimiiko grafiikka? Ilahduttavatko visuaalit silmää? Kyllä. Grafiikkaa voisi kehua jopa hehkuvaksi. Silmiä hemmotellaan, kun hahmot köpöttävät kauniisti pikselöidyillä kentillä ja upeasti animoidut otukset mätkivät toisiaan kuonoon. Siihen päälle mehukkaita efektejä, kun loitsut sinkoilevat tai mönjää lentää. Aijai.

Pelin klassinen isometrinen kuvakulma yhdistyykin D3:ssa todella mainiosti moderniin, huippuluokan visuaaliseen tuotantoon. Tykkään.

Kiintoisaa oli tosin se, että livenä pelattuna Diablo 3 oli hitosti kivemman oloinen ja näköinen kuin yksissäkään näkemissäni kuvissa tai videoissa.

Tärkeintä on silti se pelaaminen. Ja mitä aiemmin kommentoituun voisi oikeastaan enää lisätä? Peli on helppo, hauska ja huikean viihdyttävä. Liikkuminen ja taisteleminen sujuvat luonnostaan, mikäli pelaaja vain tietää miten päin hiirtä pidetään kädessä. Pelaaminen onnistuu täysin hiirivetoisestikin, mutta nopeampaa ja helpompaahan touhu on, kun näppäimistöä käytetään apuna komentojen, taikojen ja valikkojen valitsemiseen.

Yksi Diablo-pelien perinteinen ominaisuus on ollut kaman kerääminen. Ja voi jestas, että sitä kamaa sitten löytyykin. Loottia lootin perään. Joka taistelun jälkeen kimaltaa, kun maassa on kultaa, aseita ja kamaa. Inventaariohupsuilla riittää näpertämistä, kun pelaaja tsekkailee löytämiään aseita ja varusteita, verraten sitten niitä käyttämiinsä. Hahmon kustomointiin lipsahtikin tässä vaiheessa useampi tovi. Mitä kykyjä voisin hankkia, miten ne toimivat? Miten viritän varusteitani ja kuinka löytämiäni kamoja voi yhdistää kamoihini. Kuinka vaikkapa taitoihin yhdistettävät maagiset rubiinit vaikuttavat? Asioiden tutkiskelu ja selailu ei tuntunut edes kahlaamiselta, vaan pikemminkin hurmaavalta ja hauskalta, mistä iso kiitos erittäin hyvin suunnitelluille inventaario-, kama- ja kykyikkunoiden. Haistoin systeemistä paljonkin World of Warcraftista tuttuja, käytännössä hyviksi  osoittautuneita ratkaisuja.

Mitään syväanalyysiä Diablo III:sta ei voi vielä kokeillun perusteella antaa, etenkään kun kokeiltavissa oli vain yksi mätkintäkenttä. Mutta pakko tunnustaa, että jo nyt pelkässä pikaisessa raapaisussa teos ylitti omat ennakko-odotukseni. Oliko alkuperäisten Diablojen pelaaminen näin hauskaa? En enää edes muista, mutta mitä väliä, tämä oli tosi lystiä.

Kunhan peli saadaan tarkempaan tarkasteluun ja Domen vannoutuneempien hack’n’slash-seikkailijoiden käsiin, niin tarjoilemme lukijoillemme kunnon ennakon. Mutta yksi asia on selvää jo nyt: luvassa on hyvä peli.

 

Tekijä: Blizzard

Julkaisija: Activision-Blizzard

Tulossa: PC, Mac – sitten joskus

Pelaajia: 1, 2-?

Pelin kotisivu:http://blizzard.com/diablo3/

Jukka O. Kauppinen

 

 

Lisää upeita pelivideoita eDomen videokanavalta osoitteesta https://www.youtube.com/user/wwweDomenet.

 

Lisää aiheesta

Diablo III – eeppinen ennakko, osa 1 (PC)

Jo heti julkistustilaisuudessa kävi ilmi, että Diablo III on aito Diablo. Kuvat, meininki ja pelin rytmitys tuntuivat välittömästi kotoisilta. Kehitystiimi kertoi, että he ovat hyvin tietoisia alalla tapahtuneista julkaisuista sitten Diablo II:n päivien. Joitain lainauksia on tehty, mutta pohjimmiltaan peli tulee tarjoamaan sen klassisen ja aidon kokemuksen.

Diablo III – eeppinen ennakko, osa 2 (PC) 

Eilisessä osassa tutustuimme Diablo III:n maailmaan ja pelin perusfilosofioihin. Tätä kautta kävi nopeasti selväksi, että tiimin tarkoituksena on ollut antaa pelaajille mielikuvitukselliset aseet, joille piestä väkivaltaisesti suunnattomia hirviölaumoja. Kuulostaa hyvältä, joten pureudutaan yksityiskohtiin.

Lue myös

Brothers in Arms: Furious 4 – Hitler mainittu!

Far Cry 3 -haastattelu: onnistuuko paluu ykkösosan tunnelmiin?

Men of War: Vietnam -ensikosketus – neukkuna Vietnamissa

Merchants & Marauders (Lautapeli)

Nightfall (Lautapeli)

Resistance 3 ja Insomniac Games – ”Pyrimme luomaan epätoivoisen selviytymistaistelun”

Silverlit Heli Blaster – kauko-ohjattavaa kopterihupia