Uusimmat

FinnWarsin tarina – osa 2 – kriittiset hetket

12.08.2005 00:00 Muropaketin toimitus

FinnWarsin tarina
Osa 1 – Kuinka kaikki alkoi
Osa 2 – Kriittiset hetket
Osa 3 – Päätösten aika

FinnWars on Battlefield 1942 -modifikaatio, joka käsittelee aiheeltaan talvi-, jatko- ja Lapin sotaa. Nyt kun FinnWars Final on julkaistu, ja modi virallisesti saatu valmiiksi, on hyvä hetki palata ajassa taaksepäin ja kertoa FinnWarsin tarina ideasta valmiiksi modifikaatioksi. Kolmiosaisessa kehitystarinassa käydään läpi modifikaation tekemisen vaiheet.

Koettelemusten vuosi 2003

Kuten kehitystarinan edellisessä osassa todettiin, monet muutkin ovat halunneet tehdä modin Suomen koettelemuksista toisessa maailmansodassa. Siitä huolimatta joka ikinen projekti on epäonnistunut moninaisista syistä.

Yleisin syy modin kehityksen epäonnistumiseen on se, että tekijöillä on suuret suunnitelmat, mutta ei tietoja tai taitoja toteuttaa niitä. Lopulta kehitystiimissä saattaa olla kymmenen suunnittelijaa ja vain pari tekijää, joilla riittää intoa joksikin aikaa. Työmäärän edessä he joutuvat kuitenkin jossain vaiheessa myöntämään urakan liian suureksi. Kun aktiiviset tekijät sitten jättävät leikin kesken, modin kehitys epäonnistuu projektin jatkajien puuttuessa.

Myös FinnWarsin kohdalla ensimmäinen vuosi oli tässä suhteessa kriittinen. Tekijöitä ei ollut paljon, mutta silti oli pystyttävä toteuttamaan jotain, joka oli saanut monet taipumaan aikaisemmin. Tavoitteet jätettiin tarkoituksella aluksi varsin pieniksi. Koko toisen maailmansodan aikakautta kuvaavan modin sijaan päätettiin lähteä liikkeelle talvisodasta.

Ensimmäisen alfa-testiversion julkaisuajankohdaksi lukittiin joulu 2003. Asetettuun aikaan mennessä oli tavoitteena saada kasaan muutama talvisotaan sijoittuva kartta, ajankohtaan sopivia aseiden 3d-malleja, sekä suomalaisille taisteluhuudot. Tavoitteet olivat yksinkertaiset, mutta aloittelijan onnella ei pitkälle pötkitä. Tiimin oli aloitettava valtava tiedonkeruu- ja opiskelu-urakka modinkehityksen sekä talvisotaan liittyvän lähdemateriaalin parissa. Lähes kaikilla kehitystiimiläisillä oli jonkinlainen pelin- tai modintekotaustta, mutta suurimmalla osalla ei ollut kokemusta näin suuresta projektista.

Vähän kerrallaan valmista alkoi syntyä. Toukokuussa ilmestyi viimein ensimmäinen modin tiimin sisäinen pelattava versio, jossa tiivistyi lähes puoli vuotta kestänyt pakertaminen. Versio ei ollut kovin häävi, mukana oli vain pari kenttää ja muutama uusi ase. Tärkeää kuitenkin oli, että ensimmäinen kriittinen rajapyykki kehityskaaressa oli saavutettu, ja tiimi sai siitä lisää voimaa jatkaakseen eteenpäin. Toisaalta taakkana oli aimo kasa ongelmia, kuten laskuvarjo jonka avulla pääsi kulkemaan valonnopeudella, sekä lumikelkkoja ampuva sinko.

Joulu lähestyi, mutta aika ei silti tuntunut olevan vielä sopiva julkaisua varten. Bugeja oli korjaamatta vielä valtava määrä, ja korjattujen tilalle tuntui aina ilmestyvän runsas tukku uusia. FinnWarsin visuaalinen ilme oli myöskin melkoisen rujoa katsottavaa, vaikka sitä ei osannutkaan silloin ajatella. Lopulta päädyttiin pelinkehityksessä kovin yleiseen ratkaisuun, eli lykkäämään julkaisua parilla kuukaudella.

Lykkäyksen myötä FinnWars oli tarkoitus saada valmiiksi helmikuuhun 2004 mennessä, ja lopettaa sen kehitys Battlefield 1942:n pohjalle. Sen jälkeen suunnitelmissa siirtyä kehittämään jatkosotaa Battlefield Vietnam -alustalle. Suunnitelmat eivät kuitenkaan usein mene aivan niin kuin pitäisi.

Suomalaiset hyökkäävät (alpha 0.51)

Unelmasta totta

Vuosi 2004 alkoi, ja tammikuussa modia kehitettiin kovemmalla tarmolla kuin koskaan. Vaikka edistystä tapahtui valtavasti, modi ei tuntunut yhtään valmiimmalta kuin kaksi kuukautta aiemmin. Bugien etsiminen, korjaus ja korjauksien testaaminen koettiin tiimin omilla resursseilla mahdottomaksi tehtäväksi. Tästä johtuen päätettiin, että on järkevää julkaista FinnWarsista ensimmäinen julkinen alfa-versio. Pelaajia olisi näin paljon enemmän, ja bugien paikallistaminen nopeutuisi ja helpottuisi merkittävästi.

Viimein yli vuoden kehityksen jälkeen, tarkalleen 7. helmikuuta 2004, ensimmäinen julkinen versio, alpha 0.5, näki päivänvalon. Modifikaatio saikin heti yllättävän suuren suosion, ja sitä ladattiin kymmeniätuhansia kertoja ympäri maailmaa. Bugitestausta varten kehitetty versio kantoikin heti julkaisupäivänään hedelmää, sillä muutama pelin toimivuuden kannalta kriittinen bugi saatiin kiinni. Korjaukseen ryhdyttiin välittömästi, ja ensimmäinen korjauspäivitys, versionumeroltaan 0.51, julkaistiin heti seuraavana päivänä.

Aiemmin suunnitelmissa oli ollut lopettaa FinnWarsin talvisota-osuuden kehittäminen julkisen version julkaisuun, mutta modin keskeneräisyyden vuoksi talvisodan kehitystä päätettiinkin jatkaa toistaiseksi. Toisen alfan, eli versio 0.51:n avulla saatiinkin aivan uusi ote kehitykseen. Nyt alettiin tuottaa modiin lisää sisältöä, kun kaikkea aikaa ei tarvinnut käyttää bugien metsästämiseen ja niiden korjailuun. Uusien 3d-mallien, tekstuurien, äänien ja karttojen tuotanto lähti nopeasti käyntiin.

Seuraavan julkisen testiversion, eli alpha 0.52:n julkaisu päätettiin ajoittaa helmikuun lopulle, ja sen päämäärät olivat samat kuin ensimmäisellä julkisella julkaisulla. Uutta sisältöä lisättiin vain muutaman uuden kartan verran, mutta teknisesti modia oli hiottu ensimmäiseen versioon nähden huomattavasti. Bugeja oli edelleen kohtuuttoman paljon, mutta nyt niin sanotut pelintappajabugit oli saatu kuriin muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Jäljellä toki oli vakaviakin ongelmia, kuten panssarivaunut joilla ei pystynyt ylittämään siltoja, ja jotka esteisiin törmätessään aloittivat hillittömän pomppimisen. Visuaalinen ilme oli edelleen kehno, mutta seuraavaksi alettiinkin valmistella jo seuraavan version julkaisua, johon oli tarkoitus uusia lähes kaikki pelin grafiikat.

FinnWars oli ensimmäinen juoksuhaudat sisältänyt Battlefield-modi (alpha 0.51)

Ensimmäiset versiot T-26:sta sekä Zis5:stä (alpha 0.52)

FinnWarsin nousu

0.52 versio koettiin myös tiimin sisäisesti epäonnistuneeksi tuotokseksi, vaikka se oli ajanut tehtävänsä, eli tuonut esiin suurimmat jäljellä olevat ongelmakohdat. Visuaalisen ilmeen koettiin olevan jälkeenjäänyt peleissä nähtävään yleiseen tasoon nähden. Tulevan 0.55-version kehitys päätettiinkin aloittaa lähes puhtaalta pöydältä grafiikoiden ja äänien osalta.

Urakka oli valtaisa, ja kehitysaika venyi kuukausien mittaiseksi. Pelaajat alkoivat jo epäillä, että oliko tämäkin modi jäänyt yritykseksi, ja tiimi jättänyt leikin kesken. Näin ei kuitenkaan ollut, vaan tekijätiimi oli tietoisesti vetäytynyt takaisin hiljaiseloon, ja panosti kaikki resurssinsa uuteen versioon. Pelkästään vanhojen ideoiden parantelu ei riittänyt, vaan mukaan tehtiin myös monia uusia, Battlefieldin modirintamalla ennen näkemättömiä keksintöjä. Yksi uutuuksista oli liekinheitinvaunu OT-130. Toinen uusi keksintö oli satunnainen tykistötuli, jota satoi taistelukentälle.

Modi ei saanut uutta ilmettä sisällöllisesti ainoastaan uusien grafiikoiden ja äänien osalta, vaan myös karttojen lukumäärä lisääntyi merkittävästi. Nyt pelattavaa oli yli kaksi kertaa aikaisempaa enemmän, eivätkä taistelut olleet enää lähes yksinomaan jalkaväkisotaa, vaan jalkaväki oli saanut rinnalleen panssaroitua kalustoa. Jalkaväen rooli ei silti muuttunut, vaan kaluston lisäys tehtiin harkitusti ja hillitysti. Näin panssarikalusto ei veisi liikaa tilaa pääosassa olevalta jalkaväeltä. Panssarivaunujen oli tarkoitus herättää vastapuolen pelaajissa kauhua ja tunteen todella vaarallisesta vihollisesta, eikä toimi vain helposti tuhottavina pisteidenhankintakohteina.

Talvisota oli edelleen ainoa modissa käsiteltävä sota. Tarkoituksena oli tehdä talvisota-osuus valmiiksi ennen siirtymistä jatkosodan ja Lapin sodan pariin. Tässä vaiheessa myös ajatus modialustan siirtämisestä Battlefield Vietnamille oli unohdettu, sillä Vietnam ei tarjonnut mitään merkittäviä parannuksia, jotka olisivat korvanneet käännöstyöstä vaativan työmäärän. Myös pelaajakunta näytti pysyttelevän pääasiassa Battlefield 1942:ssa.

Kun yli kolme kuukautta oli kulunut alpha 0.52 version julkaisusta, FinnWars 0.55 alpha saatiin vihdoin ulos. Tarkka julkaisupäivämäärä oli 12.6.2004. Modin täydellinen uudistustyö oli kannattanut, sillä pelaajakunta kasvoi merkittävästi aikaisempaan nähden. Pelaajilta saatiin nyt myös kiitosta grafiikoista, jotka olivat aiemmin olleet yksi modin pahimmista vioista.

Uusi versio sai myös fanit liikkeelle uudella tavalla: käyntiin polkaistiin nimittäin FinnWars-turnaus. Ideana oli kerätä kaksi tiimiä, joista toinen pelaisi suomalaisina, ja toinen venäläisinä. Nämä tiimit taistelisivat FinnWarsin kartoilla viikon välein, ja erän voittanut saisi alueen haltuunsa. Tulokset merkittiin Suomen kartalle, josta pystyi näin seuraamaan rintamalinjan kehittymistä. Voittaja olisi se, jolla olisi enemmän alueita hallussaan turnauksen päätyttyä. Turnaus sai pelaajien keskuudessa suuren suosion, ja turnaustoiminta on jatkunut aktiivisena näihin päiviin asti eikä toistaiseksi osoita minkäänlaisia hiipumisen merkkejä.

0.55 oli ensimmäinen julkaisu, johon sekä pelaajat että tekijätiimi olivat tyytyväisiä. Ei kuitenkaan auttanut jäädä laakereille lepäilemään, vaan kehitystyötä jatkui kiivaana.

Lasse Liljedahl
Kirjoittaja on FinnWars-kehitystiimin jäsen

0.55 alpha -versiossa panssarivaunut näyttivät jo aiempaa paremmilta

Venäläiset saivat eräässä testiversiossa salaisen aseen (alpha 0.55 testi)

Puna-armeija yrittää vallata taloa Viipurissa (beta 0.56)

FinnWarsin kehitystarina jatkuu seuraavassa, ja samalla viimeisessä osassa. Tällä kertaa kehitystiimi joutuu vaikeiden päätösten eteen. Lue myös kehitystarinan ensimmäinen osa täältä. Pelimodifikaation kotisivut osoitteessa www.finnwars.com..