Uusimmat

Gauntlet-ensikosketus – klassinen kujanjuoksu kutsuu sankareita [osa 1]

04.06.2014 19:00 Miika J.K. Halmela

Nykyään kulttimainetta nauttiva pelihallimasiina Gauntlet käännettiin aikoinaan myös monille kotikäyttöisille alustoille sankaruudesta haaveilevien nörttipoikien suureksi riemuksi. Lisäksi suositulle pelille tupsahteli ajan saatossa jokusia jatko-osia, mutta viime vuodet sarja on viihtynyt syvässä hiljaisuudessa.

Jos kaipaat vanhanaikaista kujanjuoksua ummehtuneissa kellareissa, älä suotta murehdi. Ruotsalaisen Arrowheadin kehittämä Gauntlet hylkää uudempien osien esittelemät turhat uudistukset ja palauttaa meidät takaisin juurille.  Miika J.K. Halmela puki panssarit päälleen ja matkusti ottamaan selvää klassikon paluusta!

Alkuperäinen, vuonna 1985 pelihalleihin saapunut ja pikkupoikien lukemattomia kolikoita imuroinut Gauntlet on monien nykyisten retrosetien kaiholla muistelema laite. Eräs ensimmäisistä moninpelattavista luolastokomppauksista tarjosi aivan uudenlaisen kokemuksen, jossa kellareiden käytävillä odottavia yrmyläisiä pystyi pieksemään yhdessä jopa neljän kaverin kesken. Ei ehkä nykypäivänä kuulosta kovin hurjalta, mutta tämä olikin melkein 30 vuotta sitten.

 

Gauntlet-kolikkopeli vuosimallia 1985

Ensimmäisen Gauntletin juoni on summattu nopeasti: kuvankaunis ja uhkea valkyria Thyra, vähintään yhtä isoilla rinnoilla varustettu barbaari Thor, taikuuden salat hallitseva velho Merlin ja jousipyssyllä varustettu suippokorvahaltija Questor lähtivät nitistämään kauhistuttavia örkkejä, kalpeita kummituksia ja pelottavia luurankoja maanalaisiin katakombeihin. Tai näin pelaajien mielikuvitus tapahtumat väritti, todellisuudessa kaikki ruudulla näkyvät hahmot kun koostuivat noin kolmesta ylhäältäpäin kuvatusta pikselistä. Mutta koska ennen oli paremmin, ei nykymittapuulla superkaru grafiikka estänyt aikalaiskersoja kokemasta yhdessä unohtumattomia fantasiaseikkailuja pelihallin uumenissa tai kotikoneidensa äärellä.

Sarjan toistaiseksi viimeisin osa, Euroopassa alkukeväällä 2006 päivänvalon nähnyt Gauntlet: Seven Sorrows oli modernilla otteella toteutettu toimintaroolipeli. Moninpeluumahdollisuus oli yhä tietty mukana, mutta muutoin Gauntlet näkyi rehellisesti sanottuna vain etuliitteenä pelin nimessä. Jos totta puhutaan, ei Seven Sorrows muutenkaan ollut mikään kaksinen tekele. Haalea, hajuton (haiskahti korkeintaan kuivakalta pökäleeltä) ja mauton tusinaropellus sopinee parhaiten kuvailemaan tätä. Seitsemän surun jälkeen kujanjuoksut jäivät vuosiksi telakalle, kunnes ruotsalaiset ja onnekas sattuma (lue = Warner Bros) kohtasivat toisensa.

Velhojen taistelusta luolastojen uumeniin

Arrowheadin aiempaan tuotantoon kuuluu suitsutettu, nelinpelattava velhomättö Magicka. Sen kautta studio onnistui kiinnittämään myös isojen tekijöiden huomion.

”Kyseessä oli yksi näistä hauskoista jutuista, joita aina joskus tapahtuu: ihmiset viettävät aikaa yhdessä jutellen ja lopputuloksena on jotain siistiä. Taisi olla E3-messuilla, missä suunnittelijamme pääsivät tapaamaan Warner Brosin väkeä. He olivat nähneet tekemämme pelin – kahjon, nelinpelattavan Magickan. Se luonnollisesti oli saanut paljon inspiraatiota Gauntletista, joten palaset alkoivat loksahdella paikoilleen”, muistelee Arrowheadin taiteellinen johtaja Rob Tatnell pelin syntyhetkiä.

 

”Tapaamisen yhteydessä Warner Bros jutteli tähän tyyliin: ’kuulkaas, meillä olisi paljon eri tuotemerkkejä ja haluaisimme tehdä yhteistyötä, koska pidämme Magickasta paljon. Ehkä nämä kiinnostaisivat… Meillä on myös Gauntlet, jos se kiinnostaa – jos siis olette kuulleet siitä. Voisitte vaikka tehdä jotakin sen kanssa”,

”Sehän sopi studiollemme täydellisesti. Olemme aidosti innostuneita tehdessämme uutta versiota eräästä kaikkien aikojen kuuluisimmasta ja rakastetuimmasta videopelistä.”

Arrorheadin tuleva Gauntlet on niin uskollinen alkuperäiselle pelille, että sitä voi hyvällä omallatunnolla pitää remakena. Kykypuihin perustuva hahmonkehitys, liikuteltava kamera ja kaikki muu myöhemmissä osissa nähty tauhka on heitetty kylmästi romukoppaan perusasioiden tieltä.

”Heti kun ryhdyimme työskentelemään projektin parissa, oli selvää että Gauntletia ajatellessamme meillä kaikilla oli mielessä ainoastaan se originaali vuodelta 1985. Juuri se on ollut eteenpäin työntävä voima ja inspiraation lähde kaikessa tekemisessämme. Alkuperäispelin neljän ihmisen moninpeli toi pelaamiseen niin paljon uutta: tyypit seisomassa pelihallikoneiden äärellä ja taistelemassa yhdessä hirviöitä vastaan. Otimme oppia ensimmäisestä pelistä tehdäksemme siitä tuoreen mutta uskollisen version”, Tatnell sanoo.

Yksinkertaisesti viihdyttävää

Testaamani demon perusteella kaikki ylimääräinen ja turha hienostelu tosiaan on jätetty pois. Kuten jo vuonna 1985, on nytkin homman jujuna lähteä luolastoon maksimissaan neljän pelaajan voimin kujanjuoksulle. Siellä pitää tappaa kaikki vastaantuleva, samalla kahmien säkkeihin kahmalokaupalla kultaa ja rikkauksia.

Taistelu on simppeliä, toimivaa ja usein jopa kaoottisiin mittakaavoihin yltyvää – ja viihdyttävää, erityisesti saman koneen äärellä isommalla porukalla vääntäessä. Kokemuspisteitä, tasonnousuja tai kykypuita ei ole. Mitään legendaarisia aseita tai eeppisen mittakaavan haarniskoja ei tipahtele. Ainoat lisävoimat ja -kyvyt saadaan harvakseltaan holvien uumenista löytyvistä reliikeistä. Tällainen yksinkertaistaminen onkin ollut Arrowheadin tähtäimessä alusta asti.

 

”Halusimme varmistaa, että hauskuus syntyy nopeatempoisesta pelitavasta, joka teki alkuperäisestäkin niin mahtavan. Keskityimme siihen, että pelatessa sankarit tuntuvat hyviltä ja uniikeilta. Jokaisella hahmolla on eri pelityyli ja ohjaustapa. Sitten luolastoissa edettäessä poimitaan kultaa, tapetaan vihollisia ja saadaan pisteitä. Emme halunneet mukaan kykypuita tai kokemustasoja, vaan reliikit ovat keinoja muokata hahmoasi. Niiden avulla voit avata uusia ominaisuuksia ja kykyjä. Tosin käytössä voi olla vain kaksi reliikkiä kerrallaan, joten joudut tekemään paljon valintoja. Reliikki voi esimerkiksi tehdä valtavasti tulivahinkoa, mutta samalla sytyttää myös kaverisi palamaan. Sinun siis on käytettävä niitä juuri oikealla hetkellä. Ne ovat mahtavia, mutta niiden käytöstä voi koitua ikäviä seurauksia. Tämä tekee pelaamisesta hauskaa”, Tatnell selostaa.   

Lisää Gauntletia täällä: Gauntlet-ensikosketus – katakombit kutsuvat [osa 2]

 

Gauntlet

Tekijä: Arrowhead Game Studios

Julkaisija: Warner Bros

Tulossa: PC, SteamOS

Pelaajia: 1, 2-4

Pelin kotisivu: http://www.gauntlet.com

Miika J. K. Halmela

 

Lue myös

Alien Isolation –haastattelu: ”halusimme tehdä pelin, jollaista kukaan ei ole vielä tehnyt” [osa 1]

Duel of Ages 2 (lautapeli)

Evolve marssii avaruusviidakossa Left 4 Deadin jalanjäljillä

Lego Batman 3: Beyond Gotham –ensikosketus – pyhä avaruus, Bättis!

Middle-earth: Shadow of Mordor –ensikosketus – Mordorin musta varjo laskeutuu [osa 1]

Plantronics RIG Gaming Headset – kevyttä iloa korville

Valiant Hearts –ensikosketus – seikkailu ensimmäisen maailmansodan juoksuhaudoissa

Wiikon wanha: Command & Conquer