Uusimmat

Kesän 1999 uutuuspelejä

03.06.2000 17:31 Jukka O. Kauppinen

Toptronics, Eidos Interactive ja Take 2 esittelivät 2.6. kesän uutuuspelejään. Ohessa lyhyesti ensivaikutelmia niistä.

Hidden & Dangerous

Ehdottomasti mielenkiintoisin esitellyistä peleistä. Vähän kuin Rainbow 6 tai Delta Force toiseen maailmansotaan sijoitettuna. Neljän kommandon ryhmää voi ohjata joko pelaajan sotilaan johtamana joukkueena, tai sitten komentamalla sotilaita taktiselta kartalta. Tehtävät vaikuttivat mielenkiintoisilta ja monipuolisilta ja samalla realistisilta. Koska kommandot kuolevat käytännössä parista osumasta, vaikeustaso tuntui olevan varsin korkealla.
Tulossa myyntiin kesäkuussa.

Braveheart

Vaikutti ainakin toteutukseltaan hieman pettymykseltä. Lyhyen esityksen perusteella Braveheart tuntui paitsi kliiniseltä niin myös turhan hidastempoiselta, minkä takia se ei oikein tavoittanut elokuvan tunnelmia. Reaaliaikaisena strategiapelinä se voi kuitenkin olla ihan toimivakin.
Tulossa myyntiin kesäkuussa.

Thrust Twist’n’Turn

Suomalaisen Carts Entertainmentin tulevaisuuteen sijoittuva kilpa-ajopeli. Thrust Twist’n’Turnissa oli näyttävää ja nopeaa grafiikkaa ja pelattavuuskin vaikutti hyvältä – etenkin force-feedback-ratilla. Valitettavasti sen julkaisija, englantilainen Take 2, halusi pelin vähän liian nopeasti ulos ja useita siihen alunperin tarkoitetuista ominaisuuksista (kuten autojen virittely) jouduttiin jättämään pois. Peliin saatavalla ilmaisella rataeditorilla pystyy käden käänteessä luomaan vaikka kymmenien kilometrien pituisia ratoja.
Myynnissä jo nyt.

Fly!

Fly! vaikutti varsin tavanomaiselta siviili-ilmailusimulaattorilta. Siinä oli kuitenkin muutamia varsin omaperäisiä ominaisuuksia, kuten esimerkiksi mahdollisuus lentää ”oikeissa” sääolosuhteista, imuroimalla säätiedot peliin suoraan internetistä. Pelin maasto oli tarkkaan satelliittikuvista mallinettua, mutta vain Yhdysvalloissa – muualla lennettäessä maasto muuttuu suuripiirteisemmäksi. Tekijät aikovat kuitenkin jouluksi julkaista peliin uusia maastokirjastoja, jolloinka tarkemmasta maastografiikasta pitäisi päästä nauttimaan myös Suomessa lennettäessä.
Tulossa myyntiin heinäkuussa.

Official Formula 1 Racing

Perinteisen oloinen formula-peli.Varustettu FIA:n lisenssillä, joten siinä on mukana kaikki oikeat tallit ja ajajat. Tukee jopa kahdentoista pelaajan internet-moninpeliä.
Myynnissä jo nyt.