Uusimmat

Tomb Raider -ensikosketus osa 2: syöksy ahdistuksen kuiluun, nouse kohtaloosi

04.02.2013 18:00 Jukka O. Kauppinen

Lara Croftin ensikosketuksellista jatkoa on saatu odottaa jo melkoinen kotva, kuten montaa muutakin JOKin joulukuisen tapaturman myöhästyttämää juttua. Mutta nyt juttuputki on taas laulamassa ja jatkamme matkaamme Laran parissa.

Ensikosketuksen toisessa osassa tutustumme Laraan pintaa syvemmältä.

Oletko jo lukenut ensimmäisen osan? Jos et, käy toki täällä: Tomb Raider -ensikosketus osa 1: nuoriLara Croft ja kauhujen saari

Tarina edellä

Nuoren Laran ensimmäinen seikkailu on ainakin pelatun perusteella kiitettävän tarinavetoista. Peli on yhtä paljon kerronnallista ihmisryhmien draamaa kuin toiminnallistakin seikkailua.  Mitä saaren asukit tahtovat ja miksi he toimivat tällä tavoin? Mitä saaren aiemmat ja muinaisemmatkin asukkaat ovat oikein tehneet ja miksi? Mikä ihmeen paikka tämä ylipäätänsäkään on ja mikä on saaren salaisuus?

Peli vihjailee koko ajan lisää taustatapahtumista ja hahmoista, rakentaen niistä taustaa Laran oman tutkimusryhmän kohtalolle ja sitä kautta rakentuvalle draamalle. Tätä tapahtuu niin kohdattujen ihmisten kautta kuin saarelta löytyvien päiväkirjasivujen ja erilaisten kohteiden kautta. Monilla raunioilla ja paikoilla on omia, sanattomiakin kertomuksia kerrottavanaan, kun taas kätketyt Challenge Tombs -luolastot tarjoavat haastavien tehtävien ohessa myös omia myyttisiä lisäyksiä suureen tarinakaareen.

Lara voi tehdä selvää vastustajista monin eri tavoin, niin meluavammin, näkyvämmin kuin hiiviskelytekniikallakin. Ympäristöä voi myös hyödyntää, ainakin paikoittain.

Samalla tapahtumien ja tarinan kautta rakennetaan laajempaakin ihmissuhdekuvaelmaa, niin Larasta itsestään kuin muistakin pelin hahmoista. Toimintaseikkailun lisäksi peli on myös väkevä tulkinta ihmisten käytöksestä kriisitilanteessa ja mitä erilaisten kuorten alta paljastuu. Mitä tapahtuu, kun ihmisryhmien dynamiikka muuttuu jatkuvasti ja ulkopuolinen paine pakottaa dramaattisiin ratkaisuihin? Mitä motivaatioita ihmisistä kuoriutuu?

Ja Lara itse? Kun tuntemamme voimakas seikkailijatar onkin pelokas, heikko tyttönen, jolta on repäisty pois kaikki turvaverkot ja ilmassa leijuu jatkuvasti vaara muustakin kuin vain väkivallasta. Tästä ehdittiinkin jo kokea hienoinen raiskauskohu, kun pelin tarinasta lipsui julkisuuteen vähän vääristynyt kuva. Mitään seksuaalista väkivaltaa pelissä ei sentään lautasella tarjoilla, mutta eräässä kohtauksessa sen uhka leijuu vahvasti ilmassa. Luulisin, että osa pelaajista ei edes tajua tilannetta, mutta eiköhän Laran ratkaisu tyydyttäne myös naispelaajia. Ja allekirjoitan kyllä käsikirjoittaja Rhianna Pratchettin näkemyksen, että tällä tavoin pelaaja syöstiin syvimpään ahdingon kuiluun, josta alkoi nousu kohti sisäisten, vielä piilossa olevien voimien löytämistä ja muuttumista uhrista sankariksi.

Samalla kuitenkin Lara löytää oman pimeän puolensa. Se, miten hän oppii pelin mittaan käyttämään väkivaltaa itsensä ja ystäviensä puolustamiseen, ei tule ilmaiseksi.

Niinsanotuilla hub-alueilla on avoimia ja laajoja ympäristöjä, joissa liikkumista helpotetaan mm. kuvankaltaisilla ”köysiradoilla”.

Lara on nyt kovin vihainen.

Kasvutarina

Peli onkin kaiken toiminnan keskellä myös kokonainen kasvutarina, kuten myös tilaisuus rakentaa hahmoa uudelleen ja tuoda häneen omaa näkökulmaa.

”Tuntui jopa oudolta, kun aloimme miettimään Laran uutta minää. Meille annettiin paljon vapauksia, kun puntaroimme että mitä haluamme säilyttää nykyisestä Larasta ja mitä uutta tuomme hahmoon? Miten käytämme hänen tunnettua historiaansa ja taustaansa, tai hänen ystäviään? Halusin myös tuoda hahmoon jotain matkan varrella hukattua, ja luoda hahmon, jolla ei ole vielä kaikkia vastauksia kaikkeen tai alussa edes aseita.”

”Emme kuitenkaan halunneet rikkoa Laraa, vaan etenimme askel askeleelta. Emme itse asiassa uskaltaneet edes ajatella kokonaisuutta liikaa, koska hahmon rakentaminen oli niin suuri urakka.”

”Alussa Lara on pelokas ja heikko, mutta hänen on pakko oppia olemaan vahvempi”, neiti Pratchett selittää hahmoaan. Hahmon muutos esitetään tietenkin pelaajille näkyvämmän ja tuntuvamman toiminnan kautta, kun Lara oppii ottamaan ohjat käsiinsä, mutta se suurempi muutos kerrotaan tarinan kautta. Eli kuinka Lara ymmärtää, että sekä hänen että ystäviensä pelastuminen on vain hänestä itsestään kiinni. Kuinka Laran ystävät yllyttävät häntä uskomaan itseensä, kuinka häntä tuupitaan sananmukaisesti rotkon reunalle, kuinka Lara löytää sisältään uutta voimaa, jonka avulla hänen on vain selvittävä. Sillä kaikki on hänestä kiinni.

Pratchett alleviivaa, että hahmoa on rakennettu niinkin tunnettujen naissankarien kuin Sigourney Weaverin Alien-elokuvien Ellen Ripleyn tai Terminator-elokuvien Sarah Connorin kautta. Hekin olivat alussa enemmän tai vähemmän perusnaisia, vaikka Weaverin Ripley nyt sattuikin olemaan avaruusaluksen lentäjä.

”She is pretty kickass anyway”, Pratchett naurahtaakin vertaukselleen ja ynnää, että ei Ripleytä nyt ihan perusnaiseksi voi sittenkään kutsua. ”Onhan se melkoinen äijähomma”, hän jatkaa ja vähemmän yllättäen toteaa olevansa suuri Alien-leffojen fani.

Mutta silti, heidänkin kasvunsa haasteiden edessä on tuonut vaikutteita myös Tomb Raideriin, jossa on alussa tyttö ja saari, lopussa varmaankin paljon kokenut nuori sankaritar.

Nuori Lara Croft onkin rakennettu näetyn, koetun ja keskustellun perusteella taitavasti ja kiinnostavasti, naisnäkökulmaa kunnioittaen mutta miespelaajiakaan unohtamatta. Aivan. Boobshotteja ei ole unohdettu, mutta niiden toteutus on huomattavasti maltillisempaa kuin sarjan tisseimmissä osissa. Tyyli on siis kohdallaan ja asiallista, mutta kuitenkin kaikenlaisia pelaajaryhmiä miellyttävää.

Ja mikä tärkeintä: peli vaikuttaa hyvältä.

Lue myös: Tomb Raider -ensikosketus osa 1: nuori Lara Croft ja kauhujen saari

 

Tomb Raider

Tekijä: Crystal Dynamics

Julkaisija: Square Enix

Tulossa: PC, PlayStation 3, Xbox 360 – maaliskuu 2013

Pelaajia: 1

Pelin kotisivu: http://www.tombraider.com

Jukka O. Kauppinen

 

 

Tomb Raider -ensikosketus osa 1: nuori Lara Croft ja kauhujen saari

Pelkästään Tomb Raider -nimiseksi ristitty teos ei näet ole mikään Tomb Raider VII, vaan pikemminkin Tomb Raider 0. Se esittelee meille nuoren Laran, joka päätyy ensimmäiseen seikkailuunsa kovin, kovin vastentahtoisesti. Peliruudulla ei loista itsevarma, kaikenkokenut ja mistään häkeltymätön muotovalio, vaan pelokas, ystävien keskeltä kauhujen ja käsittämättömien vaarojen keskelle paiskattu tyttöparka.

 

Lisää aiheesta

Lara Croft and the Guardian of Light (Xbox 360)

Tomb Raider 4: The Last Revelation (PC, PSX)

Tomb Raider Anniversary (PC, PS2, PSP, Wii, 360)

Tomb Raider Trilogy (PS3)

Tomb Raider Underworld (PC, PS2, PS3, Wii, 360)

Lue myös

BioShock Infinite – haastattelussa pelisuunnittelija Shawn Elliot (osat 1+2)

Dead Space 3 -ensikosketus – sukellus ihmissydämen synkimpiin sopukoihin

Finnish Game Jam oli elämys – koosteessa kaikki videot ja reilusti kuviakin

Vuoden 2012 paras ladattava pelisisältö: Elder Scrolls V: Skyrim – Dragonborn

Vuoden 2012 yllättävin peli: The Walking Dead