Uusimmat

Vivendin tulevat pelit

28.04.2003 00:00 Muropaketin toimitus

Vivendi Universal Interactive on esitellyt melkoisen määrän tulevia peliprojektejaan. Valikoimasta löytyy niin uusia osia vanhoihin, tuttuihin sarjoihin kuin kovalla rahalla hankittuja lisenssejäkin. Seuraavassa katsaus listan tärkeimpiin ja mielenkiintoisimpiin nimiin.

Vanhoja klassikoita uudessa paketissa

Vivendi jatkaa Tribes-sarjan tekemistä. Yhtiö on ilmoittanut suunnittelevansa PC:lle Vengeance-lisänimellä varustettua peliä, jonka pitäisi ilmestyä vuoden 2004 aikana. Varsinaisesta kehitystyöstä vastaa Irrational Games, jonka meriitteihin kuuluvat mm. System Shock 2 ja Freedom Force. Tribes: Vengeancen on tarkoitus tarjota pelaajille ainutlaatuisen vahva ja mukaansa tempaava yksinpeli-kokemus. Koko galaksin kattavaan konfliktiin sijoittuvaa tarinaa seurataan useista eri näkökulmista ja sen yksityiskohtia valaistaan monipuolisten välivideoiden avulla. Yksinpelin lisäksi paketti kehittää edelleen myös sarjan maineikasta moninpeli-osiota. Peli on rakennettu muokatun Unreal Engine -pelimoottorin päälle ja sen on määrä ilmestyä kauppoihin vuoden 2004 aikana.

Työn alla on myös Game Boy Advancen seuraava Spyro-peli. Attack of the Rhynocsin tapahtumat saavat alkunsa, kun Spyro ystävineen avaa reiän lohikäärmeiden ja Rhynocien maailmoiden välille. Tämä saa jälkimmäiset hyökkäämään suurten liskojen asuinseuduille. Pelaajan tehtävänä on pysäyttää valtausyritys löytämällä tapa sulkea maailmojen välille syntynyt aukko. Edellisistä GBA-Spyroista tuttuun tapaan luvassa on 14 kenttään levittäytyvä isometrinen tasohyppely, jossa seikkailevat nimikkosankarin lisäksi Sheila, Bentley, Bianca, Sgt. Bird ja Moneybags. Uutuuksissa kannattanee mainita inventaariosysteemi, joukko uusia erikoiskykyjä ja pelaamalla avattava moninpelimoodi, jossa pelaajat pääsevät sekä kokeilemaan yhteistyötä että kilpailemaan toisiaan vastaan. Kauppoihin Spyro: Attack of the Rhynocs ilmestyy joulun alla.

Interplay-tuotemerkin alla Vivendi puolestaan julkaisee uuden osan klassiseen Fallout-pelisarjaan. Edeltäjistään poiketen Brotherhood of Steel ei kuitenkaan tule olemaan PC-roolipeli, vaan Playstation 2:lle ja Xboxille ilmestyvä toimintaseikkailu. Se vie pelaajat synkkään postapokalyptiseen maailmaan valvomaan järjestystä Teräksen veljeskunnan jäsenenä. Mustalla huumorilla värittynyt peli pitää sisällään kaksi vapaasti muokattavissa olevaa hahmoa, yli 50 erilaista asetta ja runsaasti kaatuneilta vihollisilta saatavia varusteita. Kauppoihin Fallout: Brotherhood of Steel ilmestyy kuluvan vuoden lokakuussa.

Sierran tarjontaa

Nykyään Vivendin alaisuudessa operoiva Sierra Entertainment suunnittelee jo toista Buffy the Vampire Slayer -toimintapeliä, tällä kertaa lisänimellä Chaos Bleeds varustettuna. TV-sarjan viidennen tuotantokauden tunnelmiin sijoittuva paketti keskittyy Pahan paluuseen Sunnydaleen ja sen on määrä ilmestyä niin Gamecubelle, Playstation 2:lle kuin Xboxillekin. Kuten arvata saattaa, peli päästää pelaajan Buffyn ohjaimiin tökkimään vampyyreitä erinäisillä terävillä esineillä. Lukuisia erilaisia aseita hyödyntävän taistelusysteemin lisäksi luvassa ovat kaikki sarjasta tutut hahmot ääninäyttelijöineen. Tappajan ja vampyyreiden välejä päästään selvittelemään myös moninpelin tarjoamissa puitteissa. Pelimoodien nimistä päätellen tiedossa on varsin mielenkiintoinen paketti: One on One Combat, Last Man Standing, Team Survival, Domination ja Bunny Catcher.

Sierran tämän vuoden julkaisuihin kuuluu myös Lords of the Realm III, joka paljastettiin alun perin jo vuoden 2001 lopussa. Kauppoihin on ilmestymässä keskiaikaiseen ympäristöön sijoittuva reaaliaika-strategia, joka yhdistelee linnojen rakentamista, piiritystaisteluita, politiikkaa, uskontoa ja valloituksia. Sotimisen lisäksi pelaajan on otettava huomioon vaikutusvaltaiset papisto ja kauppiaat, joilla on aina oma sanansa sanottavanaan.

Sierran tämän hetken odotetuin peli lienee kuitenkin Homeworld 2, joka jatkaa vuonna 1999 alkanutta avaruussaagaa. Sarjan ensimmäisessä osassa pelaajat auttoivat Higaraneja löytämään itselleen uuden kotiplaneetan. Nyt edessä on taistelu täysin uutta vihollista vastaan, kun avaruuden vaeltajat joutuvat keskelle ikivanhaa ennustusta. Tarinavetoisen kampanjan lisäksi paketista pitäisi löytyä joukko uusia yksiköitä, runsaat moninpeli-ominaisuudet sekä mahdollisuus rakentaa omia tehtäviä. Näyttävä grafiikkamoottori on pelintekijöiden mukaan suunniteltu erityisesti muokkaamista ja modeja varten, joten Homeworld 2:n ympärille voi syntyä hyvin aktiivinen faniyhteisö.

Lisenssit – oikotie onneen?

Vivendi arvokkaimpiin uusiin lisenssihankintoihin kuuluu toimintaelokuva The Fast And The Furious, johon perustuvan kaahailupelin on määrä ilmestyä Playstation 2:lle kuluvan vuoden lopussa ja Xboxille ensi vuoden alussa. Molempiin versioihin on mahdutettuja hahmoja ja autoja niin alkuperäisestä leffasta kuin sen tulevasta jatko-osastakin. Pelillisesti The Fast And The Furious tarjoilee kiihkeätempoisia katuajo-kisoja yli 80 erilaisen tehtävän merkeissä. Kilpailut sijoittuvat yksityiskohtaisesti mallinnetuille Los Angelesin ja Miamin kaduille.

70-luvun scifi-klassikko Battlestar Galactica juhlii tällä hetkellä 25-vuotista taivaltaan. Yksi juhlavuoden tapauksista on siihen perustuva avaruustaistelu-peli, jonka on määrä ilmestyä ensi syksynä Playstation 2:lle ja Xboxille. Peli sijoittuu aikaan 40 vuotta ennen alkuperäisen tv-sarjan tapahtumia, Cyloneita vastaan käydyn sodan loppupuolelle. Tarinan päähenkilönä on nuori pilotti William Adama, joka aloittaa sotilasuransa Galactican palveluksessa. Pelaajille on luvassa tilaisuus nousta sankariksi, edetä oman laivueensa johtajaksi ja saada alleen useita erilaisia aluksia.

TV-sarja -tunnelmissa liikutaan myös The Simpsons Hit & Runissa. Sen tapahtumat lähtevät liikkeelle, kun Homer huomaa satelliittilautasella varustetun mustan pakettiauton pysäköitynä kotinsa ulkopuolelle. Tästä seuraa seikkailu, joka kattaa lähes 60 erilaista tehtävää. PR-henkilöiden mukaan pelin pitäisi tarjota poikkeuksellisen aito The Simpsons-elämys virtuaalista Springfieldiä, tuttuja hahmoja, tv-sarjan käsikirjoittajien luomaa dialogia ja satiirista huumoria myöten. Nähtäväksi jää, onnistuuko näiden toteuttaminen Vivendiltä paremmin kuin edellisiltä yrittäjiltä.

Taru Sormusten Herrasta -kirjasarjan pelioikeudet omistava Vivendi aikoo julkaista ainakin kaksi Lord of the Rings -peliä. War of the Ring on Keskimaahan sijoittuva reaaliaikastrategia, jossa pelaajat pääsevät kokeilemaan sotimista niin sankareiden kuin Sauroninkin saappaissa. Treason of Isengard puolestaan tarjoaa Playstation 2:n ja Xboxin omistajille toimintaseikkailun, jossa tutut Tolkien-hahmot ottavat osaa massiivisiin taisteluihin. Pakettiin on tulossa mm. tekoälyn ohjaamia liittolaisia ja pienimuotoista hahmonkehitystä.

-Mikko Karvonen