Wiikon wanha: Double Dragon V: The Shadow Falls
Legendaarinen Double Dragon -pelisarja syntyi vuonna 1987 julkaistun kolikkopelin myötä. Technōs Japan loi sivusta kuvatun katutappelupelin, joka antoi alkusysäyksen monille aikakautensa myöhemmille vastaaville taistelupeleille.
Sen suosio synnytti sekä monia jatko-osia että animaatiosarjan sekä hirveän Scott Wolfin (Party of Five), Mark Dacascoksen (Mortal Kombat: Legacy) sekä Robert Patrick (Terminator 2) tähdittämän elokuvan.
Surkeiden lisenssituotosten takia pelisarja vajosi 1990-luvun puolivälissä pohjamutiin. Leland Interactive Media kehitti animaatiosarjaan pohjautuvan Double Dragon V: The Shadow Fallsin, joka julkaistiin ensin Super Nintendolle sekä Sega Mega Drivelle vuonna 1994. Vuotta myöhemmin Telegames käänsi mätkeen Atari Jaguarille.
The Shadow Falls poikkesi yllättäin muista sarjan peleistä, joka sai jokaisen fanipojan hieraisemaan silmiään – järkytyksestä. Sarjan viides osa vaihtoi peligenrensä lineaarisesti etenevästä katumätkinnästä Mortal Kombatin ja Street Fighterin edustamaan vastakkainasetteluun. Peli oli tylsä, erittäin ruma ja karsea ohjata. Peli heitti pienen pojan vanhempien rahat kankkulan kaivoon – 700 markaa sen kaltaisesta sonnasta oli absurdia ja peli meni heti vaihtoon. Ihanalla 90-luvulla pelin pystyi vielä palauttamaan, jos se oli täysin susi.
Vaikka pelin luulisi olevan samanlainen kaikilla konsoleilla, erot olivat silti huomattavia etenkin Atari Jaguarilla. 12 taistelijan rosteri oli kuristettu kahdeksaan hahmoon eikä sisältänyt piilotettuja hahmoja. Hahmot perustuivat animaatiosarjaan, mutta mukana oli myös uusia stereotyyppisiä tai muuten mielikuvituksettomia hahmoja – Bones oli rokkariluuranko, Sekka naisninja Wolverinen kynsillä, kun taas Dominique oli ruoskaa heiluttava orjatar. Ainoa missä peli erottautui muista tappelupeleistä oli taitopisteiden jakaminen ennen taistelun alkua pelaajan valitsemalle hahmolle.
Etenkin grafiikka tuotti pettymyksen. Silloista pelitekniikan huippua edustanut 64-bittinen Atari Jaguar kärvisteli surkeilla peleillä, jotka eivät hyödyntäneet laitteen potentiaalia. Moni peli hävisi grafiikoissa toisten konsolien kilpailijoilleen, eikä The Shadow Falls ollut niistä ainoa. Grafiikka ja animaatiot olivat järkyttävää paskaa, joskin silti parempaa kuin Mega Driven versiossa.
Pelitilat olivat sitä ihan samaa kuin muissakin taistelupeleissä. Turnaustilassa pelaaja otteli tekoälyä vastaan, kun taas Vs. Battle -tilassa taisteltiin toista pelaajaa vastaan. Peli oli tosin niin surkea, etten kehdannut pyytää edes omaa veljeä pelaamaan kanssani. Battle Demo -tilassa pelaajat pystyivät seuraamaan tekoälyn keskinäistä nahistelua, joskin lähinnä ihmettelimme että minkä helvetin takia kyseinen pelitila oli edes tehty.
Pelintekijät olivat karsineet sisältöä poistamalla myös Quest-tilan, jossa pelaaja pystyi valitsemaan kolme erilaista tarinakuviota maailma pelastamisesta sen tuhoamiseen ja Lee-veljesten väliseen taisteluun. Tarjolla oli siis vaihtoehtoinenkin skenaario, jossa Billy on paha Varjomestari.
The Shadow Fallsissa oli havaittavissa tiettyä typerää kunnianhimoa Mortal Kombat- ja Street Fighter –pelisarjojen haastamisessa. Valitettavasti kaikki tehtiin kovin puolivillaisesti ja jopa lopetusliikkeet toteutettiin takaperoisesti Mortal Kombatiin verrattuna. Tässä näet kullakin hahmolla oli vain yksi uniikki erikoiskuolema. Lopputulos olikin Atari Jaguarin hirvein peli ja pitkäikäisen pelisarjan kauhea jatko-osa, joka lähinnä sylkäisi kaikkien Double Dragno -sarjan fanien kasvoille.
Lisätietoja:
Double Dragon V: The Shadow Falls @ Wikipedia
Double Dragon V: The Shadow Falls @ Mobygames
