Wiikon wanha: Dune 2
Vuonna 1992 julkaistu Dune II: Battle for Arrakis on yksi kaikkien aikojen merkittävimpiä pelejä. Sitä ei ehkä muisteta hirveän hyvin enää nykypäivänä, ainakaan nuorempien pelaajien keskuudessa. Dune 2 oli kuitenkin se peli, joka käytännössä loi nykyään reaaliaikastrategioina tunnettujen pelien genren.
Westwood Studiosin luoma Dune 2 loi sen vakaan pohjan, jonka päälle samainen firma rakensi kolme vuotta myöhemmin ensimmäisen Command & Conquerin. Voiko pelillä sen kunniakkaampaa taustaa olla?
Jälkikäteen tehdyn retromuistelon sijaan katsokaamme menneisyyteen aikakoneen avulla. Ja muistelkaamme minne Dune 2:n ja Command & Conquerien tie on meidät nyt vienyt.
Allekirjoittaneen arvostelu pelistä vuodelta 1993:
Julkaistu MikroBitti-lehdessä nro 2/1993.
Planeetta Arrakis on joutunut liemeen. Todella pahaan liemeen. Ei mitään yhtä kepoisaa kuin aiemmin, kun Harkonnenit ja Atreidesit nahistelivat keskenään pelissä ja kirjoissa. Nyt tappelulla on keisarin siunaus ja kolme osapuolta. Ilman sääntöjä. Kuka repii eniten maustetta irti planeetasta, on voittaja ja rulaa sitä miten tahtoo.
Menestys saa aina jatkoa. Yllättäen Arrakis-planeetan kohtalonhetket Vol. 2 ei olekaan ykkösosan raakaa rahastusta, vaan täysin puhtaalta paperilta suunniteltu itsenäinen pelinsä. Pelityyppikin on muuttunut seikkailu- ja strategiapelin sekoituksesta puhtaaseen taktikointiin.
Valtaa havittelevia käsiä on nyt kolme. Atreidesit, Harkonnenit ja uutuutena Ordosit. Kullakin osapuolella on oma, erilainen luonteensa. Atreidesit ovat jaloja ja oikeudenmukaisia, Harkonnenit julmia ja raakoja Ordosit katsovat asioita bisnesmiehen näkökulmasta.
Itse pelissä osapuolten välillä ei kuitenkaan ole sen kummempia eroja. Aseet ovat hiukan erilaisia mutta käyttäytyminen on kaikilla samaa.
Pelaamista pohjustaa Arrakisin kartta, joka on jaettu lohkoihin. Kukin osapuoli aloittaa hieman eri puolilta planeettaa, mutta alkulaajentumisen jälkeen alkavat varsinaiset konfliktit intressien kohdatessa.
Alueiden valloitus on mukavasti ideoitu. Hiekka lentää ja rahalla pääsee, eli osapuolten toimia määrää käyttävissä oleva rahamäärä. Rahaa saa keräämällä planeetalta maustetta, mutta sen kerääntymisnopeus määräytyy maustekeräimien lukumäärästä. Eikä mokomia saa aivan pienillä uhrauksilla rakennettua. Rahareikiä taasen riittää roppakaupalla.
Kukin taistelu aloitetaan pienestä rakennuksesta ja muutamasta yksiköstä. Kaikki asetehtaat, maustesiilot, korjaamot, puolustusasemat, panssarit sun muut on rakennettava itse. Eikä korjaustöitä sovi unohtaa, luonnollisen kulumisen tai taisteluvaurioiden seurauksena rakennukset voivat tuhoutua nopsastikin.
Vaikeustaso on sinällään sopiva, tehtävien vaikeutuessa tasaisesti pelin edetessä. Tyypillisesti alussa pelaajan urakka on helppo, yksiköitä on vain hiukan kuten myös rakennusmahdollisuuksia. Myöhemmissä taisteluissa rakennusten valikoima monipuolistuu, käyttöön tulee uudenlaisia yksiköitä ja Dyynin mato-ongelmakin ilmenee.
Pelisysteemi on varsin simppeli. Nappaistaan yksikkö ja osoitetaan minne mennä. Paikallaan ollessa ne ovat vahtimismoodissa, ja tulittavat automaattisesti vihollisia niiden tullessa kantomatkalle. Erikseen voi antaa myös hyökkäyskäskyn tahtoessaan nirhata tietyn vihollisen tai massoittaessaan tulivoimaa. Rakennuksia ja ajoneuvojakin voi vallata.
Rakentamista ei ole vaikeudella pilattu. Jos tahtoo rakennuksilleen vakaan pohjan, laatoitetaan ensin maaperää. Rahan riittäessä valkataan menusta haluttu talo ja odotellaan sen valmistumista. Sitten vain läntätään se haluttuun paikkaan. Rajoitteina ovat naapuruuspakko. Rakennusten on oltava vierekkäin, ellei käytä liikkuvaa rakennuskeskusta, eikä mitä tahansa pääse heti rakentamaan. Edistyneemmät rakennukset vaativat tiettyjen rakennusten olemassaoloa.
Dyyni ei ole ystävällisimpiä planeettoja, joten hiukan ihmetyttää minne planeetan aavikko-olosuhteet on tiputettu. Vedenpuute, lämpötila, tiivispuvut ynnä muut ääriolosuhteet eivät vaikuta pelissä millään tavalla, toisin kuin alkuperäisissä Frank Herbertin kirjoissa. Hiekkamadot sentään ovat mukana möyrien omia reittejään ja haukaten toisinaan makoisan makupalan. Mutta kirjoissa madot suhahtavat kiinni pinnalla liikkujaan kuin Sidewinder jälkipolttimeen, nyt ne eivät hööki kimppuun kuin lähinnä satunnaisesti.
Muutenkin tietokonevastustajan suhteen on harrastettu rimanalitusta. Ne ovat yliponnekkaita työhirmuja, jotka ovat keräämässä maustetta jo ennen kuin pelaaja on päässyt edes alkuun. Suhteellisen hyvin se taktikoi, mutta surullisenkuuluisaan tyyliin tietokone saa inhottavan paljon rahallista tasoitusta.
Sikamainen puute on rakennelmien purkuoption puuttuminen. Alustoja ja rakennuksia voi rakennella pitkään mielin määrin sitä mukaa kuin rahaa riittää, mutta kun rakennelmien maksimimäärä tulee täyteen voi vain itkeä. Rakennukset ovat ja pysyvät. Jos vaikka tykkitorneja kaipaisi vallan muualla kuin missä niitä tällä hetkellä on – ei voi mitään. Puskutraktorin unohtaminen, joka sentään on perusasioita, on törkeä fiba joka vaikeuttaa pelaamista erittäin inhottavalla tavalla. Eikä talojen/laattojen maksimimääräkään suuruudellaan huimaa.
Tietokoneversiot Dunesta ovat silti molemmat erittäin onnistuneita pelejä, mikä on erittäin iloinen yllätys Frank Herbertin alkuperäisen viisiosaisen SciFi-trilogian ystäville. Kirjat huonontuivat tasaisesti mainion ykkösosan jälkeen, jo kolmonen oli täyttä roskaa. Elokuva ei sekään ollut kovin kummoinen, katsomiskelpoinen sentään, Stingin esiintymisen ollessa parasta antia. Toinen dataversio Dyynistä kuitenkin toimii hienosti omilla ansioillaan, eikä lypsä kirjoista kuin perusainekset tai kloonaa sisältöään edellisestä Dyyni-pelistä. Toivelistalla olisi kuitenkin pidempi kesto sekä moninpeli linkkikaapelilla tai modeemilla.
Westwood/Virgin
Saatavissa: PC (Amiga tulossa)
Testiversio: PC 386/VGA/SB
Grafiikka: 83
Äänet: 80
Pelattavuus: 84
Vetovoima: 88
Arvosana: 84
Lisätietoja:
Pääsuunnittelijat: Joseph Bostic, Aaron E. Powell, Brett Sperry
Tekijä: Westwood Studios
Julkaisija: Virgin Interactive
Alustat: PC (1992), Amiga (1993), MegaDrive (1993)
Lisää retroilua
Wiikon wanha -retropeliartikkelisarja (mm. Jet Set Radio, Willy Beamish, Warhawk…)
Retrokolikkopelien ääressä -artikkelisarja (mm. NARC, Tetris, Space Harrier, OutRun, Arkanoid…)
Aarteita pelihistorian hämäristä -artikkelisarja
Lue myös
Baja: Edge of Control (PS3, 360)
Far Cry 2 – moninpeli ja karttaeditori (PC, PS3, 360)
Far Cry 2 – pelihorisontin tuolta puolen, tekijät kertovat
Left 4 Dead – zombin nälkä kasvaa (PC, 360)
PlayStation 3:n ladattavat pelit testissä osa 2
Tomb Raider Underworld – Lara Croft matkaa maan päällä ja pinnan alla
