Uusimmat

Wiikon wanha: Meridian 59

19.02.2012 16:00 Jukka O. Kauppinen

Vaikka Ultima Onlinea pidetään kaupallisten online-pelattavien roolipelien isoisänä, niin se ei silti ollut ensimmäinen kukko morppitunkiolla. Tämä kunnia kuuluu 3DO:n julkaisemalle Meridian 59:lle.

Meridian 59 julkaistiin vuonna 1996, noin vuosi ennen Ultima Onlinea. Peli oli teknisesti Ultima Onlinea uskaliaampi yritys, mikä oli luultavasti yksi syy sen nopeahkoon hiipumiseen. Siinä missä Ultima on tänään luokkaa ”ihan kiva perinteinen peli”, Meridianin 3D-grafiikka ei kehittynyt samassa tahdissa kuin PC-pelien grafiikka.

Meridian 59:ää voi kuitenkin kunnioittaa uskalluksesta. Peliä tehtiin alkuvaiheessa melkeinpä indietuotantona, muutaman miekkosen pienen Archetype Interactive -firmassa. Online-pelit olivat nousemassa parhaillaan suurtenkin pelivaikuttajien havainnointihorisontin yläpuolelle, joten visuaalisesti uskalias ja ennen kaikkea verkkopelattava roolipeli tarttui 3DO-yhtiön Trip Hawkinsin silmään. 3DO osti Archetypen ja viimeisteli pelin, ja näin syntyi uusi pelilegenda.

Tai no. Ei nyt suorastaan ihan legendaa. Meridian 59 ei tehnyt ilmestyessäänkään järin suuria aaltoja. Olihan sillä pelaajiakin, samoin oivallisia ideoita, joita on matkittu myöhempiin morppeihin oikein olan takaa. Esimerkiksi kiltajärjestelmä oli Meridianin esittelemä idea, kiltojen sisäisine äänestyksineen, joskin luulisin tämän ominaisuuden periytyvän seikkailun esikuvina olleista vanhemmista tekstipohjaisista MUD-verkkoseikkailuista.

Mutta jutellaanpa vielä pelin ulkoasusta ja tekniikasta. Aikoinaan Meridiania puffattiin ”MUD, jossa on upea grafiikka” -tyylisesti. Ja tottahan se oli. Peli oli 3D-grafiikkoineen hieno, vähän aikaa. Mutta valitettavasti Doom-tasoinen grafiikka menetti nopeasti vetovoimansa, kun muu maailma rymisteli sutjakasti eteenpäin, Meridianin polkiessa paikoillaan. Uskokaa tai älkää, mutta pelin grafiikkamoottoria ei päivitetty ennen kuin vuonna 2004. Ja peli siis julkaistiin 1996.

Vaikka Meridian 59 oli sinänsä ihan toimiva miekka & magia -henkinen roolipeli ja genrensä ensimmäinen kaupallinen julkaisu PC-pelaajille, niin muistelen etäisesti, että omakin reaktioni peliin oli lähinnä luokkaa ”no, ok, mutta mehhh”. Ja minä sentään olin tuohon aikaan suorastaan aggressiivisen aktiivinen verkkopelien testaaja. Asiantuntija jopa, ugh. Samoihin aikoihin pelailin Ultima Onlinen betaversiota, mikä kaikkine ongelmineen oli heti jollain tapaa kiinnostavampi ja hauskempi peli, kaikkine ongelmineenkin ja omituisuuksineen.

Kyse ei ollut pelkästä brändäyksestä ja Ultima-nimen maineesta, vaan ihan pelattavuudesta ja pelin kiinnostavuudesta. Kenties myös siitä, että Doom-tasoisella grafiikalla toteutettu FPS-näkökulmasta esitetty nettiroolipeli ei ollut sen enempää silloin kuin tänäänkään mitenkään erityisen toimiva idea.

Meridian 59 kuitenkin yritti. Se ei ollut oikeastaan koskaan kaupallisesti merkittävä teos, mutta jotain siinä silti lienee, kun pelin alkuperäiset tekijät ovat hankkineet teoksen jäämistöt itselleen ja pyörittävät seikkailua nykyään ilmaispelinä.  

 

Lisätietoja:
Meridian 59 @ Wikipedia
Meridian 59 @ MobyGames

Meridian 59

Suunnittelija: Mike Sellers

Tekijä: Archetype Interactive

Julkaisija: Studio 3DO

Alustat: PC

 

Lue myös

Katherine (PS3, Xbox 360)

Men of War: Vietnam (PC)

Resident Evil: Revelations (3DS)

Kingdoms of Amalur: Reckoning (PC, PS3, Xbox 360)