Uusimmat

Wiikon wanha: Normality

16.08.2014 14:00 Teemu Viemerö

Vuonna 1996, kolme vuotta ennen kuin Infogrames osti ja sulautti Gremlin Interactiven, Gremlin kehitty erilaisen seikkailupelin. Seikkailupelin, joka oli omaperäinen niin tyyliltään, tarinaltaan, käytettävyydeltään sekä genreltään. Nimestään huolimatta Normality on kaikkea muuta kuin normaali – ja samalla mielenkiintoisen ihana omituisuus.

Peli julkaistiin PC:lle aikakaudella, jolloin ainoa keino päästä nettiin oli puhelinmodeemi. Pelimediaa hallitsivat printtilehdet ja moni uutuus saattoi jäädä epätietoisuuden verhon taakse. Tällöin pelien kansitaiteella oli erittäin suuri merkitys, sillä juuri kansikuvalla yritettiin herättää ostajan mielenkiinto. Normalityn psykedeelinen kansitaide herätti häiriintyneen ja pelonsekaisen kiinnostuksen vailla ymmärrystä. Peli oli täysin tuntematon eikä ollut mitään käsitystä siitä mistä pelissä oli kyse. Äiti maksoi, poika pelasi ja eikä kadu hetkeäkään valintaa.

Päähenkilö Kent on takkutukkainen nuori, jonka sisällä elää pieni kapinallinen. Neutropolista hallitsee julma hallitsija, joka on tehnyt valtiosta saastuneen poliisivaltion. Kaikki hauskanpito on kiellettyä, eikä Kent oikein tykkää meiningistä. Eräänä päivänä poliisi pidättää Kentin viheltelystä. Vankilassa viruessaan Kent saa tuntemattomalta vankitoverilta korvavaikulla kirjoitetun kirjeen. Kirje kehottaa Kentiä liittymään vastarintaryhmään. Pian Kent vapautetaan vankilasta ja paiskataan likaiseen huoneistoonsa kotiarestiin. Tästä alkaa hyvin omituinen seikkailu.

Omaperäisyys on pelin sana. Pelin maailma hahmoineen on oudon absurdi, mikä pitää pelaajan mielenkiinnon yllä. Kaikki on oudon kieroutunutta, likaista, synkkää ja hivenen ahdistavaa, mutta outoja väripilkkujakaan ei ole unohdettu. Peli on kuin maalaus, jossa ruosteen, teräksen ja ulosteen värien keskelle on piirretty värikäs klovni. Normality sisältää myös varsin hyvää brittihuumoria, jonka parissa huomaa höhöttelevänsä silloin tällöin.

Normalin suurin eroavaisuus muihin seikkailunaksutteluihin on käyttöliittymä. Pelissä nimittäin liikuttiin kuin FPS-pelissä ja hiirellä suoritettiin seikkailupeleihin liittyviä perustoimintoja. Ratkaisu oli hyvin mielenkiintoinen, joka oli silloin jotain uutta ja hienoa. Nythän vastaavia käyttöliittymäratkaisuja löytyy muun muassa Penumbra-sarjasta. Normalityn luonnehtiminen eräänlaiseksi FPS-peliksi osuu hyvin maaliinsa, sillä Gremlin käytti samaa pelimoottoria myöhemmin FPS-räiskintä Realms of the Hauntingiin.

Gremlin kehitti ja julkaisi Normalityn omakustanteisesti, mutta yhtiö teki julkaisusopimuksen myös Interplayn kanssa. Interplay jakeli pelin Yhdysvalloissa, mutta vaati teokseen paremman lokalisoinnin. Interplay halusi sorkkia ääninäyttelyt uusiksi, jotta alunperin brittienglanniksi ääninäytelty peli myisi oletetusti paremmin rapakontakaisille sukulaisille. Samalla Kentin ääninäyttelijä korvattiin Corey Feldmanilla, mikä oli outoa kuunneltavaa aiempaan verrattuna. Brittiaksentti toi peliin omaa outouttaan, joka toimi hyvänä fiilislisänä, samoin kuin omalaatuinen jazz- ja blues-vaikutteita hakeva musiikkikin.

 

Minulle Normality on edelleen yksi niistä outolinnuista, johon on tartuttava ainakin kerran vuodessa. Grafiikka on aikansa elänyttä eikä ohjauskaan ole enää parhaasta päästä, mutta mitä niistä. Tärkeintä on kokea taas kerran se kaikki Normalityn kätkemä epänormaalius, joka tekee siitä yhden seikkailupelien klassikoista.

 

Lisätietoja:

Normality @ Wikipedia

Normality @ Mobygames

Normality @ GOG.com

 

Normality
Suunnittelija
: Adrian Carless
Julkaisija: Gremlin Graphics
Alustat: PC