Wiikon wanha: Painterboy maalasi taloja Tikkurilan laskuun
Samana vuonna Uuno Turhapuron kanssa bittimuotoon siirtyivät Tikkurilan mainoskasvot, kun telkkarista tutut isä ja poika saivat ikioman pelinsä. Painterboy oli pelin lisäksi Tikkurilan maalituotteiden kehumiseen keskittyvä interaktiivinen mainos, jossa ajeltiin autolla ympäri pitäjää ja suoritettiin asiakkaiden tilaamia maalaushommia. Aikakaudelleen tyypillisesti kyseessä on yksinkertainen arcade-räpellys.
Peli on jaettu kahteen osioon. Ihan ensimmäiseksi valitaan sopiva Tikkurilan maali ja napataan listasta maalauskohde. Kun isä ja poika ovat valinneet toimeksiannon, ruutuun iskeytyy ylhäältä kuvattu ajo-osuus ja kaiuttimista raikaa hektinen tilupoppi. Jos matkalla törmää johonkin tai suistuu tieltä, auto räjähtää ja kaksikko on yhtä elämää köyhempi.
Varsinaiset maalaushommat suoritetaan tutun toimintapelimuotin mukaan. Kuvakulma siirtyy sivulle ja pensselisedän on varottava eläimiä, tontilla huseeraavaa tyttöä sekä tietysti työnjohtajana toimivaa isäukkoa. Henki lähtee, jos maalisudin erehtyy tökkäämään muualle kuin talon seinäpintaan.
Uunon tavoin myös Tikkurilan mainospeli tarjoaa karua kyytiä nykypeleihin tottuneelle pullamössöpelaajalle. Maalaaminen on hektistä puuhaa, kun sutimisen lisäksi on keskityttävä ruudulla vipeltäviin pikselihahmoihin.
Turhauttavan kiikkerät kontrollit kismittävät, sillä kirurgisen tarkan näppäimistönkin kanssa on ongelmissa. Toisaalta tyriminen nostaa vain hymyn huulille, kun kaiuttimista tärähtää ilmoille Tikkurilan mainoksesta napattu POIKA!-huudahdus, jonka Nepuli tuuttaa ilmoille koko äänipiirinsä sielulla.
Voin vain kuvitella, millaista tervanjuontia maalaaminen oli kymmenen markan markettijoikkarilla. Oma kasetti uhkaa leikata kiinni heti startin jälkeen, kun maalarikaksikon autoon on vaikea saada ohjaustuntumaa. Ensimmäinen pelikierros kuluukin kontrolleihin totutellessa. Jos peli julkaistaisiin uudelleen nykykonsoleille, ensimmäinen saavutuspokaali myönnettäisiin jo siinä vaiheessa, kun itsensä on saanut teutaroitua ensimmäiseen maalauskohteeseen.
Peli on reliikiksi yllättävän hyvännäköinen ja näin dubstep-aikakaudelle Commodoren SID-äänipiirin tuottama tilutus on katu-uskottavaa. Maalipropaganda käy nostalgiatripistä, mutta muuten tämä viritys ei ole kestänyt kovin hyvin aikaa. Tästä pelistä olisi metkaa nähdä uusversio.
Painterboy
Suunnittelija: Chart Top Design
Julkaisija: Tikkurila
Alustat: Commodore 64 (1986)
Juho Kuorikoski
Artikkeli on julkaistu alun perin joko teoksessa Sinivalkoinen pelikirja tai sen verkkosivuilla. Sinivalkoinen pelikirja on ensimmäinen teos, joka yhdistää suomalaisen pelialan historian ja kaupalliset tuotteet yhdeksi kokonaisuudeksi. Kolmessakymmenessä vuodessa on julkaistu yli 600 sinivalkoista peliä, joista suurin osa on esitelty ja arvosteltu teoksen sivuilla. Yksinkertaisista Commodore 64 -peleistä on kuljettu Alan Waken kaltaisiin jättibudjetin konsolipeleihin sekä Supercellin ja Rovion miljardituottoja takoviin kassamagneetteihin. Kirjaa varten on haastateltu yli kuuttakymmentä alan toimijaa ja taustavaikuttajaa. Yhdessä tekijöiden äänellä kerrotun historian ja persoonallisella otteella kirjoitettujen peliesittelyjen kanssa Sinivalkoinen pelikirja muodostaa perusteellisen selvityksen suomalaisen pelialan kasvusta, kehityksestä ja tulevaisuudesta.
Sinivalkoinen pelikirja – Suomen pelialan kronikka 1984-2014
Kirjailija: Juho Kuorikoski
Kustantaja: Fobos
Hinta: 43 euroa
Lisätietoja: http://sinivalkoinenpelikirja.com/
Lisää retroilua
Wiikon wanha -retropeliartikkelisarja
Retrokolikkopelien ääressä -artikkelisarja
Aarteita pelihistorian hämäristä -artikkelisarja
Lisää aiheesta
Wiikon wanha: Space Station Manager
