Wiikon wanha: Shadow Warrior
Ah, yhdeksänkymmentäluku. Aika jolloin televisiosta tuli vielä oikeasti hauskoja amerikkalaisia komediasarjoja ja ID Software sekä 3D-realms riehuivat pelimarkkinoilla, niin että räiskeissäkin oli vielä haastetta ja munaa. Yhdeksänkymmentä luku on myös aikakausi, josta ei muista enää juuri mitään. Onneksi.
You no mess with long wang!
Kuinka monessa pelissä muistatte miettineenne ensimmäisen kentän alussa kontrolleja, ja ennen kuin huomasitkaan oli sinusta päästetty ilmat pihalle? Kyllä, tällä tavoin alkaa vuoden 1997 räiskintäklassikko Shadow Warrior. Näin sen pitääkin fps-genressä olla, ei mitään turhia lätinöitä tai alkuvideoita, vaan suoraan antamaan turpaan niin perkeleesti. Ja tässä pelissä, kuten monessa aikalaisessaan, otettiin kyllä turpaan itsekin. Kukaan ei varmaan edes huomannut mitään juonesta, eikä pelissä näin jälkikäteen katsottunakaan tarinankerronnalla juhlita.
Jos ihmisiä pyydetään mainitsemaan 90-luvun räiskintäpelejä, niin eihän sieltä tule vastaukseksi kuin Doomia, Quakea ja Duke Nukemia. Eipä mainitse kukaan Shadow Warrioria.
Selasin hieman nettiä, niin yllätyksekseni opin, että kyseessä on melko tuntematon tuotos. Silloin kun minä olin peruskoulussa, niin shareware-versio tuntui löytyvän jokaisesta kynnelle kykenevestä myllystä. Nimenomaan siis shareware. En muista ketään, jolla olisi ollut täysi versio. Edes piraattina. Sen aikakauden yleinen ilmapiiri olikin, että mitäs suotta maksamaan, kun nytkin voi räiskiä mielenmäärin 5-10 kenttää lähes koko asearsenaalilla.
Tämä tappaa miehen.
Pistä kuin ampiainen, huido kuin hullu
Kentät olivat monimutkaisia sokkeloita, jotka olivat täynnä nerokkaasti piilotettuja ”muinaisia kiinalaisia salaisuuksia” – eli aseita ja panoksia. Ja näitä tosiaan oli syytä metsästää, sillä kudit olivat koko ajan lopussa. Vihollisen päälle rynniminen katana kädessä oli yleensä teko viimeinen. Sen ajan ihmetykseksi pelistä löytyi myös ajettavia koneita. Eipä noilla päässyt körryyttelemään kuin pari metriä ja pääasiallinen tarkoitus olikin tappaa vihollislauma esimerkiksi tankilla, mutta silti.
Shadow Warriorista löytyy myös fps-historian vaarallisin vihollinen. Arvaatteko mikä se on? Kerrasta tappava Itsemurhazombi, neljän kerroksen kokoinen demoni helvetistä vai ydinkärkiä paskova karhu? Ei. Ampiainen. Kyllä, luitte oikein. Ampiainen. Lukematon on se määrä kun kyseiset saatanat saivat minut hengiltä. Ehkä Lo Wang on allerginen ampiaisille.
Asemäärä on kiitettävä. Murhakalustoa löytyy niin katanasta, heittotähdistä, tupla-uzeista, mellakkahaulikosta ja ydinkärkiäampuvasta raketinheittimestä demonisydämeen. Unohtamatta ympäristöön heitettäviä ansoja, jotka etenkin korkeimmilla vaikeusasteilla ovat elinehto.
Vahvimpana Shadow Warriorista on jäänyt mieleen vesiputouksen takana kylpevä sinitukkainen naikkonen. Se oli siihen aikaan pelissäpoikkeuksellisen eroottista. ”Ei me tuota tapeta”, pelaajat miettivät. Annapa olla, käännät selkäsi niin sehän kaivaa jostain (mistähän?) Uzin ja antaa soida. Saatana! Sekunnin alkuhämmennyksen jälkeen kolmipiippuinen haulikko laulaa takaisin. Elämää oli kuitenkin ehtinyt huveta kriittisesti. Itse asiassa oli hauskaa löytää uudesta Shadowista samainen sprite ja odotinkin, että milloin veri lentää, mutta eihän se sitten tehnytkään. Ei ollut eukko kuin seinäkoristeena. Petyin. Loppupeli oli pilalla.
Tämäkin tappaa varomattoman miehen.
Nostalgian lyhyt oppimäärä
Kokoonnuimme usein porukalla koulun koneen ääreen rinkiin pelaamaan ja vuoro vaihtui kuolemasta. Omaa vuoroaan ei tarvinnut kauaa odottaa. Pelissä on toki tallennusmahdollisuus missä vain, mutta emmehän me sellaista käyttäneet. Seuraava pelaaja vain yleensä oppi edellisten virheistä ja pääsi hieman pidemmälle, kunnes seinän takaa iski joku vertauskuvallisesti halolla takaraivoon. Sitä kiroilun määrää.
Huijauskoodit olivat toki olemassa mutta sellaisia ei nuorten kollien keskuudessa suvaittu. Jos joku joskus kehui läpäisseensä kotona kentän, puhujan ylle laskeutui välittömästi epäilyksen varjo. Hänet istutettiin pelin ääreen ja sanottiin, että näytä sitten miten se tehdään. Häpeä ja ilkikurinen nauru leijui ilmassa vahvana.
Kontrollit olivat tuttu Duke Nukemista ja ylös-alas-kattelu oli lähes pianonsoittajan taitoja vaativaa. Kunnes eräänä kauniina päivänä joku keksi, että hei, tähänhän saa hiiriohjauksen. Riemua!
Naiiviudestamme kertoi myös se, ettemme älynneet Lo Wangin kaksimielisistä kommenteista tuon taivaallista. Tänä päivänä ne jaksavat kyllä naurattaa.
Ja etenkin nämä perkeleet tappavat miehen.
Ancient chinese secret
Ajan tuuli on puhaltanut loput muistoistani unohduksen hiekkaan, mutta tärkeintähän on, että pojat viihtyi ja hauskaa oli. Tai ainakin aika on mullannut muistot ja jättänyt ne aivojen takalohkoon innokkaan nostalgioitsijan löydettäväksi.
Alkuperäisen Shadow Warriorin löytääilmaiseksi Steamista, hieman graafisesti päivitetyn version korvausta vastaan. Viime vuonna julkaistu uusintanäkemyskään ei jouda häpeään, vaikka kentät ovatkin putkia. Veri ja paska lentävät kuin esi-isällä konsaan.
Lukaisepa joutessasi muuten myös nämä:
Lisätietoja:
Shadow Warrior
Suunnittelijat: Frank Maddin, Jim Norwood
Tekijä: 3D Realms
Julkaisija: GT Interactive
Alustat: PC
Pekka Leinonen
Lisää retroilua
Wiikon wanha -retropeliartikkelisarja
Retrokolikkopelien ääressä -artikkelisarja
Aarteita pelihistorian hämäristä -artikkelisarja
Lisää aiheesta
Vanhojen pelien ja pelisarjojen uudelleenlämmittely on jo pidemmän aikaa ollut alan trendi, joka jakaa syystäkin vahvasti mielipiteitä. Lopputulokset kun vaihtelevat Deus Ex: Human Revolutionin tapaisista merkkiteoksista uuden Syndicaten kaltaiseen kuraan. Ei siis ihme, että monella pelaajalla nousee pala kurkkuun, kun uusi studio ilmoittaa olevansa kehittämässä jatko-osaa tai reboottia. Miksi ne eivät voi vain jättää suosikkipelejäni rauhaan?
Shadow Warrior (PS4, Xbox One)
Shadow Warrior kuljettaa Lo Wangin läpi perijapanilaisten kirsikankukkapuutarhojen, hämyisten katujen, lumihuippuisten vuorten ja synkän alamaailman. Laajat alueet ovat pohjimmiltaan melko putkimaisia, vaikka välillä vastaan tuleekin pieniä aivopähkinöitä tyyliin ”etsi avainnippu”. Eksyminen on käytännössä mahdotonta, sillä eteenpäin johdatetaan rautalangasta vääntäen. Oikea ovi avautuu yleensä vasta kun kaikki viholliset on tapettu.
