Uusimmat

Wiikon wanha: Space Satellite (MSX, 1985)

28.08.2014 13:15 Muropaketin toimitus

Osa suomalaisista pelidinosauruksista on uponnut ajan sedimenttiin niin syvälle, ettei niitä löydä kuin tuurilla. Space Satellite kuuluu tähän ryhmään. Lähes Star Trek -tason tutkimusmatkoistani huolimatta en onnistunut löytämään pelistä kuin ohjekirjan. Jo tämän läpyskän perusteella Space Satellite on niin diippiä kamaa, ettei sen logiikka välttämättä aukea edes pesunkestävälle vulkaanille.

Pelin perimmäisenä tavoitteena on selvittää kadonneen satelliitin arvoitus, minkä avaruusoliot varastivat sekavissa olosuhteissa. Tiedossa on ainoastaan sen verran, että tekokuu on jonkin pelin neljän kiintotähden kiertoradalla. Pelaajalle nakitetaan satelliitin etsiminen ja palauttaminen.

Alussa oleva tutoriaali kertoo tähtijärjestelmien nimet sekä aluksen toiminnot, joihin kuuluvat lähtölaskennan aloitus, moottorien käynnistys, tutkimusmoduulin laukaisu ja pelastautuminen laskuvarjolla. Ohjeiden lukemiseen on aikaraja, sillä 20 000:n pisteen maksimipotti vähenee sitä mukaa, kun ohjeita tavaa.

Tähtijärjestelmien nimet kannattaa painaa mieleen, sillä niiden perään kysellään heti pelin alettua. Jos aurinkokunnan nimen syöttää väärin, tilille napsahtaa virhe. Avaruusalus räjähtää kuudesta virheestä.

Kun tähden nimi on nakutettu ruutuun virheettömästi, raketti saa lähtöluvan. Ohjeistuksessa annetut pelinappulat arvotaan jokaisella kerralla satunnaisesti, joten ne on syytä kirjoittaa ylös. Virheistä luonnollisesti sakotetaan samaan tapaan kuin suunnistuksessa. Moottorien käynnistys on myös ajoitettava oikein. Ellei starttinapin painallus osu prikulleen oikeaan saumaan, jälleen virhetili kasvaa.

Avaruudessa purtilo on ensimmäiseksi tankattava. Tankkauspisteelle laskeutuminen on todellista taitoajoa, sillä liian vauhdikas kruisailu tuhoaa aluksen. Jos taas alus ei osu millilleen laskeutumisalustalle, homma menee vihtoriksi. Lisä-arsytyksenä avaruus-Essoa vartioi ufo, jota ei voi ampua ja kerran tankattuun avaruuslaivaan ei voi lisätä polttoainetta. Jos löpö loppuu myöhemmässä vaiheessa peliä, se on voi voi.

Tankkauksen jälkeen alus ohjataan ruudun alalaidassa olevaan high score -laatikkoon, jotta ovet seuraavaan kenttään aukenisivat. Voin vain kuvitella sen keksimisen riemun, jonka nimissä uuden tietokoneen ääressä on noiduttu, kun koira söi Space Satelliten ohjekirjan.

Seuraavassa kentässä vedetään muukalaisia turpaan. Tämä osuus on puhdasta pyssyttelyä. Yksinkertaisesta avaruusräiskinnästä on tehty todellista rakettitiedettä, sillä kahdeksansien matkustajien listiminen on ihan oma taitolajinsa.

Ohjekirja selittää, että ufon voi tuhota, kun ”ohjuksesi koko on kuvaruudulla pienimmillään (eli ohjus on kauimpana) ja jos [sic!] suuntaus oli muten oikea”. Räiskyttely onnistuu näiden tietojen perusteella ihan pelkällä tuurilla, sillä kymmenen muukalaistaistelijan aallosta todennäköisesti selviää vain satunnaisesti.

Kolmannessa kentässä etsitään itse satelliittia. Ohjekirjan mukaan ideana on laukaista aluksesta luotain, joka palaa satelliitin kanssa silloin, kun sen väri on sininen. Tämä paluuposti pitää napata kiinni. Kun kyydissä on vähintään yksi satelliitti, lähdetään paluumatkalle. Kolmatta kenttää maustetaan ”pomppivalla järkäleellä”. Kun satelliitti on kyydissä, heittoistuinta ei voi käyttää. Jos alus tuhoutuu, on palattava takaisin metsästämään sinisiä palluroita.

Kun satelliitti on palautettu, peli päättyy ja pisteet lasketaan yhteen. Space Satelliten monimutkaisessa maailmassa tämäkin hoidetaan perinteistä poiketen. Vasta tässä vaiheessa selviää, onko palautettu satelliitti todellakin muukalaisten varastama yksilö. ”Mikäli saat oikean luotaimen perille, saat pisteitä vähentämättömänä. Muutoin pisteesi lasketaan kahdeksasosaan kerrottuna kolmannessa pelikentässä käyntiesi määrällä”.

Suomalaispelien puuttuva rengas uhkasi jäädä ikuiseksi mysteeriksi, mutta kirjan julkaisun jälkeen peli yllättäen löytyikin. Kun salaisuuksien verho hälvenee ja Spectravideolle työstetty ihmepeli käynnistyy, osa sen mystiikasta karisee saman tien. Ensin pelaajalle annetaan lista kiintotähdistä sekä painikkeet, jolla avaruuspurtiloa käskytetään. Kiintotähtien nimet kannattaa kirjoitta ylös, sillä peli kysyy niitä heti kättelyssä.

Tämän jälkeen aluksen lähtölaskenta aloitetaan painamalla introssa annettua starttinappulaa. Raketti ammutaan lentoon täppäämällä käynnistyspainiketta, mutta suoritus on ajoitettava oikein, sillä muuten kuolema korjaa. Lähtöalusta vilkkuu hetken sinisenä ja turkoosnia, kunnes se muuttuu hetkeksi punaiseksi. Jos startista myöhästyy, on lähtölaskenta aloitettava alusta.

Alus irtoaa työntövoiman saattelemana lähtöruudusta, jonka jälkeen se on tankattava. Painovoimaa kunnoittava, mutta varsin kolho lentomalli tekii punaisen avaruuspaatin käskyttämisestä melkoista tervanjuontia, sillä rakettimoottorin sammuttamisesta seuraa nopea palautus kohti äiti maata.

Purkki pitäisi saada kuljetettua ruudun vasemmassa reunassa olevalle tankkausasemalle, jonka jälkeen sukkula ampaisee kohti ruudun ylälaidan high score -laatikkoa. Omat taitoni loppuivat kesken tässä vaiheessa. Lentomallin ohella hankaluuksia aiheuttaa sukkelasti avaruus-Essoa vartioiva lentävä lautanen, jonka ohi en päässyt kymmenistä yrityksistäni huolimatta.

Ari Anturaniemen Avaruusseikkailu 1985 on mielenkiintoinen kokeilu, mutta kovin kaksinen peli se ei ole. Lähin esikuva Space Satellitelle on Atarin ammoinen Lunar Lander, mutta suomiversio valitettavasti jää kantaisänsä jalkoihin.

Eräs sinivalkoisen pelihistorian mysteereistä on nyt selvitetty. Ikäväkseni on todettava, että Space Satelliten parasta antia on sen täysin psykedeelinen ohjekirja, joka maalaa mielikuvan huomattavasti eksoottisemmasta tuotoksesta.

 

Pelin kasetista ja kotelosta löytyy muuten kuva täältä: Flickr / Space Satellite

 

Space Satellite

Suunnittelija, tekijä: Ari Anturaniemi

Julkaisija: Teknopiste

Alustat: MSX, Spectravideo – 1985

Juho Kuorikoski

 

Artikkeli on julkaistu alun perin joko teoksessa Sinivalkoinen pelikirja tai sen verkkosivuilla. Sinivalkoinen pelikirja on ensimmäinen teos, joka yhdistää suomalaisen pelialan historian ja kaupalliset tuotteet yhdeksi kokonaisuudeksi. Kolmessakymmenessä vuodessa on julkaistu yli 600 sinivalkoista peliä, joista suurin osa on esitelty ja arvosteltu teoksen sivuilla. Yksinkertaisista Commodore 64 -peleistä on kuljettu Alan Waken kaltaisiin jättibudjetin konsolipeleihin sekä Supercellin ja Rovion miljardituottoja takoviin kassamagneetteihin. Kirjaa varten on haastateltu yli kuuttakymmentä alan toimijaa ja taustavaikuttajaa. Yhdessä tekijöiden äänellä kerrotun historian ja persoonallisella otteella kirjoitettujen peliesittelyjen kanssa Sinivalkoinen pelikirja muodostaa perusteellisen selvityksen suomalaisen pelialan kasvusta, kehityksestä ja tulevaisuudesta.

 

Sinivalkoinen pelikirja – Suomen pelialan kronikka 1984-2014

Kirjailija: Juho Kuorikoski

Kustantaja: Fobos

Hinta: 43 euroa

Lisätietoja: http://sinivalkoinenpelikirja.com/

 

Lisää retroilua

Wiikon wanha -retropeliartikkelisarja

Retrokolikkopelien ääressä -artikkelisarja

Aarteita pelihistorian hämäristä -artikkelisarja

Lue myös

Demoscenelegenda, Suomen ensimmäinen pelimuusikko Jori ”Yip” Olkkonen muistelee 80-luvun peli- ja demosceneä

IL-2 Sturmovik: Battle of Stalingrad –ensikosketus – klassikon paluu sotataivaille [osa 1]

The Finnish Trilogy: Winter War –ennakko (lautapeli)

World of Tanksin Euroopan mestaruus tuli Suomeen – lue kattava taistelureportaasi