Wiikon wanha: The Hobbit
J.R.R. Tolkienin The Hobbit – Hobitti eli matka sinne ja takaisin -kirjaan perustuvaa elokuvaa odotellessamme voimme nauttia Tolkien-herran tuotannosta myös interaktiivisen median keinoilla. Vaikkapa sukeltamalla kauas videopelien historiaan, vuonna 1982 julkaistun seikkailupelin uumeniin.
1982. Aivan. Silloinkin oli olemassa pelikoneita. Ja kovasti kuulkaa pelattiin. Eräs varhaisen 8-bittisen aikakauden suurista tekijöistä oli australialainen Melbourne House, jonka The Hobbit -tekstiseikkailu oli pitkään yksi koko genren merkittävimmistä ja uraauurtavimmista teoksista. Samalla se on yksi varhaisen pelikivikauden harvoista lisenssipeleistä – ja vielä harvemmista hyvistä, onnistuneista lisenssipeleistä. Eikös olekin vekkuli ajatella, että vuonna 1982 tehtiin teos, josta mentiin pitkään vain alaspäin?
The Hobbit oli tekstiseikkailu, eli peli, jollaisia ei enää tänään nähdä kuin harrastajien tekeminä. Tekstipelien juju oli se, että kaikki interaktio tapahtui tekstitse. Peli kertoi kaikki paikkojen ja tapahtumien kuvaukset ruudulle ilmestyvällä tekstillä, samoin pelaaja kirjoitti kaikki komennot englanninkielisillä lauseilla. ”Go west”, ”Open door”, ”Kill orc” ja niin edelleen.
Tekstipelien parseriteknologia ei ollut tuohon aikaan vielä kovinkaan kehittynyt ja kesti muutaman vuoden ennen kuin amerikkalainen Infocom ja brittiläinen Magnetic Scrolls kehittivät tämän tekniikan huippuunsa. Mutta The Hobbit oli iso askel tuohon suuntaan. Pelaaja pystyi luomaan myös monimutkaisempia lauserakenteita, tyyliin ”ask Gandalf about the curious map then take sword and kill troll with it” tai ”viciously attack the goblin”.
Hobitilla oli toinenkin yksi huima valtti: se osasi piirtää grafiikkaa. Ajatelkaa! Pelkän tekstikuvauksen sijaan monista paikoista piirrettiin myös kuva! Grafiikkaa! Eikö olekin hurjaa?
Ja olipa teoksessa yksi toinenkin juju. Peli näet eteni reaaliajassa. Vuorokauden ajat vaihtuivat ja otukset tulivat ja menivät. Toki sen verran hitaasti, että pelaajaparat ehtivät lueskella mitä oikein tapahtuu ja kirjoittaa komentonsa. Ja meidän pienten ulkomaalaisten tapauksessa, ehdimme kääntää pelin kertomaa sanakirjan avulla ja sitten miettiä, että mikähän se ovi onkaan englanniksi. NPC-hahmoille oli myös tehty oma tekoälynsä, jonka mukaan he kuljeskelivat pelimaailmassa omia aikojaan, tehden mitä lystäsivät. Joskus tämä saattoi tosin tuottaa ongelmia, sillä mitäpä jos vaikkapa Gandalf päättääkin haastaa riittaa jonkin metsäpeikon kanssa ja häviää tappelussa? Taisi mennä saaga uusiksi. Ja hups, peliä ei voidakaan enää läpäistä.
Sitten iso tunnustus: minulle henkilökohtaisesti The Hobbit -seikkailupeli oli erittäin merkittävä. Se oli yksi ensimmäisistä C-64-peleistäni ja muistan, kuinka pelasin sitä olohuoneessa perheemme televisiolla. Niin, minulla ei ollut tietokoneeseeni edes omaa telkkaria vielä. Sanakirjan sivut kääntyivät tiuhaan, kun nuorna miehenä en ollut vielä kylpenyt samanlaisessa englanninkielen myllytyksessä, minkä keskellä nykynuoret omaavat niin paljon helpommin kielitaitoaan. Muistan myös sen, miten hitaasti The Hobbit latautuikaan kasetilta. Kyllä, KASETILTA. Jotain 45 minuuttia. Eli kun peli oli kerran ladattu, niin C-64 oli päällä jopa vuorokausia yhtämittaa, kun pelasin sitkeästi yhtä ja samaa peliä. Sanakirjaani räpläten
Lopputulos oli se, että nautin Tolkienin teoksesta interaktiivisessa muodossa hyvinkin syvällisesti, nauttien niistä onnistumisen hetkistä kun tajusin seikkailun jujuja, ratkoin hankalia ongelmia tai opin uusia sanoja, joiden avulla osasin luoda pelin ymmärtämiä komentoja.
Seikkailuhan seurasi juoneltaan Tolkienin kirjaa, mistä oli paljon hyötyä heikommin englantia osanneelle pelaajalle. Kun kirja oli jo luettu monet kerrat, niin ainakin siinä vähän tajusi mitä pitäisi tehdä.
Hobbit-seikkailussa oli aikaisekseen häikäisevän paljon innovaatioita, joita moni kuvittelee vasta viime vuosien keksinnöiksi. Omalla tavallaan avoin pelimaailma, älykkäät tai ainakin itse toimivat sivuhenkilöt, useita tapoja tarinan päättämiseen eikä yhtä ainoaa tiettyä tapaa läpipeluuseen. Myönnän, että moni näistä asioista tuli minulle yllätyksenä jälkikäteen, sillä enhän minä vielä silloin niin paljoa peleistä tajunnut. Mutta sen kuitenkin tiesin, että Hobbit oli hieno ja valloittava seikkailu, jonka parissa vietin varmasti kymmeniä tunteja sekä viihtyen että englantia oppien.
Tiesitkö muuten, että Hobitti-kirjasta on julkaistu myös mainio parodia Loru sorbusten herrasta (Bored of the Rings)? Samassa hengessä myös The Hobbit -pelistä julkaistiin vuonna 1986 parodia The Boggit.
Thorin sits down and starts singing about gold.
Lisätietoja:
The Hobbit
Tekijä ja suunnittelija: Bean Software
Julkaisuja: Melbourne House
Alustat: Amstrad CPC, Apple II, Commodore 64, MSX, ZX Spectrum, BBC, Dragon 32, Oric Atmos (1982)
Jukka O. Kauppinen
Lisää retroilua
Wiikon wanha -retropeliartikkelisarja
Retrokolikkopelien ääressä -artikkelisarja
Aarteita pelihistorian hämäristä -artikkelisarja
Lue myös
Angry Birdsiä yhteistyössä – haastattelussa Housemarquen Ilari Kuittinen
Battlestar Galactica (Lautapeli)
Far Cry 3 – piinapenkissä pelisuunnittelija Daniel Berlin
Might & Magic -pelisarja laajenee moneen suuntaan – esillä Pirates, Duel ja Clash
ShootMania Storm yrittää uudeksi Counter-Strikeksi
The Secret World: toinen viikko ja maailman huonoin tankki
