Xbox Live Arcade -pelit testissä (osa 15)
Xbox Live Arcade -pelipalvelun julkaisujen syynäys jatkuu taas kymmenen uuden pelin kera. Tarjolla on sekä uutta että vanhempaa XBLA-herkkua, josta riittää valinnanvaraa. Osa peleistä on toki julkaistu myös PS3:lla, ehkä myös PC:llä.
Tällä kertaa testissä pelit: Daytona USA, Double Fine Happy Action Theater, Dragon’s Lair, Giana Sisters Twisted Dreams, God Mode, Karateka, Puzzle Chronicles, Retro City Rampage, SkyDrift ja Way of the Dogg.
Testiryhmä: Mikael Helenius, Eric Hartin ja Jukka O. Kauppinen
Mitä maksaa?
Xbox Live Arcade -pelit julkaistaan Xbox 360 -konsolin Xbox Live -palvelussa. Ne tunnetaan myös termillä XBLA. Jokaisesta pelistä voi ladata maksuttoman demoversion, jonka voi päivittää ostamalla täyspeliksi. Demoversioita voi ladata ja täysversioita ostaa myös Xbox Liven ilmaisella Silver-tilillä.
Xbox Live Arcade -pelien hinnat ilmoitetaan Microsoft-pisteissä. Ne on helppo muuntaa euroiksi oheisen taulukon mukaan:
- 400 pistettä = noin 5 euroa
- 800 pistettä = noin 10 euroa
- 1200 pistettä = noin 15 euroa
Lisätietoja: http://marketplace.xbox.com
Lisää aiheesta
Xbox Live Arcade -pelit testissä (osa 14)
Xbox Live Arcade -uutisia ja juttuja Domessa
Kaikki Xbox Live Arcade -peliarvostelukokoelmat Domessa
![]()
Daytona USA
Daytona USACriWare / Sega
Jukka O. Kauppinen
Muinoin pelihalleissa vakuuttanut Daytona USA -peli edustaa nykypäivän mittapuulla juuri sitä pelilajia, jonka katoamista latauspelirintamalta olen kiitellyt kaksin käsin. Siinä missä vaikkapa Outrun Online on ihastuttavalla tavalla modernisoitu ja uusiksi tehty näkemys vanhasta laatupelistä, Daytona USA on muinaisen kolikkopelin identtinen latausveli, joka näyttää, kuulostaa ja tuntuu kamalalta.
Jos pelattavuudessa olisi jotain erikoista, voisi ajopelin ruman ulkonäön sietää. Mutta tällaista kantikasta kaahailua, jossa driftaaminenkin käynnistyy epämääräisellä tavalla, ei enää jaksa muualla kuin ruotsinlaivalla.
Demo: vain yksi pelitila.
Täysversio: kaikki kolme yksinpelitilaa, online-moninpeli, karaoke-lauluajotila, 30 haastetta, online-pistetilastot, saavutukset.
Live-ekstrat: ei mitään.
Hinta ja hinta/laatusuhde: 800 pistettä. Kamalaa retroroskaa.
![]()
Double Fine Happy Action Theater
Double Fine Happy Action TheaterDouble Fine / Microsoft
Jukka O. Kauppinen
Täytyy tunnustaa yksi juttu. Tiesin, että Tim Schafer teki Happy Action Theatresta pelin tyttärelleen. Mutta en oikein tiennyt mistä on kyse. Ja nyt sitten yhtäkkiä tajusin… Tämähän on Kinectin toiseksi paras peli!
Kysehän on vekkulista minipelikokoelmasta, jossa on ripaus WarioWarejen pähkähulluutta ja valtavasti lämmintä huumoria, joka naurattaa ja ilahduttaa, olit sitten miten nuori tai vanha tahansa. Minipeleissä on riemastuttavaa ideointia ja yhdessä niistä saatetaan heiluttaa ruudulle mahtavia ilotulituskuvioita, toisessa taas ollaan kuin hirviöelokuvien King Kong, joka murskaa alleen kaupunkia ja napsii lentokoneita lounaakseen. Pelaajaa viedään mielikuvituksellisilla tavoilla Kinect-kameran ja liiketunnistuksen avulla pelien sisälle, ja hitsi miten kivasti se toimiikaan. Etenkin, kun muut paikallaolijat tai oma olohuone muuttuu vinkeästi osaksi peliä. Kyllähän se naurattaa, kun puluparvi istuu puolison tutkimuspapereiden päälle ja takaa kuuluu ”älä anna niiden istua minun papereideni päällä!”
Ihan ykköspeli, joka toimii parhaimmin kaveriporukassa tai lapsiperheissä.
Demo: ei testattu
Täysversio: online-moninpeli, online-pistetilastot, saavutukset.
Live-ekstrat: ei mitään.
Hinta ja hinta/laatusuhde: hintaa ei mainittu Xbox.comissa. Hinnasta riippumatta ykköshyvää hupailuviihdettä.
![]()
Dragon’s Lair
Dragon’s LairDigital Leisure / Microsoft
Jukka O. Kauppinen
Dragon’s Lair oli 80-luvulla äimistyttävä peli. Noin vuoden ajan. Videopeligrafiikkaa laserlevyltä toistettujen upeiden animaatioiden päälle loitsivaa kolikkopeliä ehdittiin pitää hetken jopa pelaamisen tulevaisuutena, mutta rasittavien ja yksinkertaisten pelien lumo katosi nopeasti. Onhan teos kivaa katsottavaa yhä edelleenkin, mutta ei siitä löydä tänään sen enempää oikeaa peliä kuin silloin aikoinaankaan.
Dragon’s Lair on loppumetreillä vain visuaalisesti todella upea refleksipeli, jossa pärjääminen vaatii supernopeita reaktioita ja tarvittavien liikkeiden ulkoaopettelua. Pelitaidoilla ei tässä ole mitään sijaa. Kolikkopelitila onkin suoraan sanoen ihan hirveää itsensäkidutusta jopa tällaiselle muinaismuistolle, joka sentään muistaa aikoinaan hämmästelleensä Dragonin upeutta. Mutta kyllä minulla menee pinna hetkessä kun tätä äkkikuolemien turhaumaa koettaa pelata. Onneksi Xbox-versiossa on sentään ns. helppo vaikeustaso, joka käytännössä pelaa itse itseään. Jep, pelaajan ei tarvitse tehdä yhtään mitään. Jättää vain padin pöydälle ja katselee miten peli etenee.
Ja jos haluat oikein maksimoida tuskan, niin pelaa Kinectillä. Voi hitto miten typerää touhua.
Parhaimmillaan Dragon’s Lair on kun et pelaa. Vaan katsot vain tv-mainosfilmiä tai pelin automaattista läpipeluuta.
Demo: Maistiainen pelistä.
Täysversio: online-pistetilastot, lisukkeita.
Live-ekstrat: pukuja, asuja, teemoja, pelaajakuvia.
Hinta ja hinta/laatusuhde: 800 pistettä hukkaan.
![]()
Giana Sisters Twisted Dreams
Giana Sisters Twisted DreamsBlack Forest Games / bitComposer Games
Jukka O. Kauppinen
Esihistoriallismuinainen Giana Sisters on 80-luvun ja C-64:n yksi suurista pelisalaisuuksista. Nintendon Super Mario Bros. -peliä erittäin tarkasti pelattavuudeltaan kloonannut saksalainen tasoloikka oli erinomainen peli ja hieman omintakainenkin, kun Mario-varkaudet unohdettiin. Nykyään Giana-siskoksille löytyy pelimarkkinoilta omaakin tilaa ja kiva näin, sillä latausversio siskosten uudesta seikkailusta on ensiluokkainen tasoloikka.
Twisted Dreams on kaiken lisäksi kuin kaksi peliä yhdessä. Se näet etenee yhtaikaa kahdessa ulottuvuudessa. On synkkä ulottuvuus ja valoisa sellainen, joiden välillä vaihdellaan oikeaa olkanäppäintä täppäämällä. Vaikka kahden eri ulottuvuuden kenttäarkkitehtuuri onkin jokseenkin samanlainen, on niissä myös merkittäviä eroja. Paikka, jossa yhdessä ulottuvuudessa on portti tai kuilu, onkin toisessa aukko tai silta. Myös grafiikka, asiat, olennot, värimaailma ja musiikki vaihtuvat ulottuvuutta vaihtamalla, mikä luo peliin kaksi hyvin erilaista identiteettiä.
Erinomaisen pelattava, moderni tasoloikkaseikkailu, jolla olisi pelillistä potentiaalia haastaa isompienkin julkaisijoiden Raymanit ja Mariot.
Musiikit ansaitsevat muuten megaerikoispisteet: ne on säveltänyt itse maestro Chris Huelsbeck ja soittanut bändi Machinae Supremacy!
Demo: vain yksi pelitila
Täysversio: kaikki viisi pelitilaa, online-pistetilastot, saavutukset.
Live-ekstrat: ei mitään.
Hinta ja hinta/laatusuhde: 1200 pistettä. Laadukas ja nautinnollinen tasoloikka moderniin makuun.
![]()
God Mode
God ModeOldschool Games / Atlus
Jukka O. Kauppinen
Vain moninpelattavaksi tarkoitettu reipas fantasiahenkinen räiskintä, josta löytää hieman niin God of Warien kuin wanhan kunnon Quakenkin henkeä. Sopivan ryhmän löydyttyä pelaajat lingotaan neljän ryhmissä cooppiselvittämään satunnaisesti luotuja haasteita ja etenemään aina vain syvemmälle massiivisen puzzleluolaston uumeniin. Homma tapahtuu reippaan 3ps-räiskinnän merkeissä, oikein komeissa maisemissa ja kivan, vauhdikkaan räiskinnän säestyksellä.
Jännittäviä, vaihtelevia monsuja, erilaisia haasteita ja hyvää meininkiä. En osannut odottaa God Modelta etukäteen yhtään mitään, mutta ilahduin kovasti havaitessani miten mukava räiskintä sieltä paljastuikaan.
Demo: vain yksi moninpelierä kerrallaan.
Täysversio: peli jatkuu demon rajoituksenkin jäkeen, online-pistetilastot, saavutukset.
Live-ekstrat: ei mitään.
Hinta ja hinta/laatusuhde: 800 pistettä. Varsin asiallinen moninpeliräiske, johon löytyy myös mukavasti peliseuraa.
![]()
Karateka
KaratekaLiquid Entertainment / D3Publisher
Jukka O. Kauppinen
Tiedätte varmaan Prince of Persian? Elokuvan ja pelin. Ehkä Princen alkuperäisen luojankin, Jordan Mechnerin? Mutta tiedättekös mikä oli Mechneerin ensimmäinen julkaistu peli, jonka vaikutteet ovat näkyneet selvästi hänen niin prinssissä kuin hänen muissakin teoksissaan. Se oli Karateka.
Karatekan paluu oli taannoin iso uutinen, ainakin minulle. Se miten tämä klassikko palasi oli kuitenkin pettymys. Karatekan lumo oli aikoinaan herkullisessa sivusta kuvatussa animoinnissa ja rakastettavassa taistelussa. Nyt Karateka on kuitenkin 3D-mätkintä, joka heittelee kuvakulmia sinne sun tänne. Se on karua kapeassa rännissä juoksemista, jonka ahtaus tuntuu kovin kurjalta 3D-kameran takia.
Sinänsä peli on entisensä, periaatteessa. Pelaaja on sankari, joka taistelee tietään ylöspäin pahan sotaherran linnoituksen ytimeen, tietenkin pelastaakseen ihanan neidon, rakastettunsa. Matkan varrella pitää tehdä potkien ja mätkien selvää sotaherran palvelijoista, jotka tukkivat tietä.
Uuden Karatekan ongelma on mätkinnän jonkinlainen tylsyys. Vastaan tulee vihua jos jonkinlaista, joiden kanssa sitten tapellaan. Taistelusysteemi on kohtuullisen toimiva ja kertoo hyvin kuvakulmillaan, että mitä pelaajan odotetaan nyt tekevän, ollaanko hyökkäämässä vai puolustautumassa. Toiminta ei vain oikein lämmitä eikä tempaise täysin puoleensa. Välillä koko homma tympi, toisella pelikerralla taas maittoi ihan kivasti.
Uusioversio ei oikein istu sen enempää nykypelien ylimmälle vaatimustasolle, eikä kuitenkaan täysin tempaise alkuperäisteoksenkaan ystävää mukaansa. Mutta samaan aikaan siinä on silti jotain kutkattavaa ja houkuttelevaa. Ristiriitainen pelikokemus siis. No, ainakin tyyli ja olemus ovat kehujen arvoisia.
Demo: naurettavan lyhyt.
Täysversio: jatkuu viiden minuutin jälkeenkin, tallennus, online-pistetilastot, saavutukset.
Live-ekstrat: ei mitään.
Hinta ja hinta/laatusuhde: 800 pistettä. Hieman ristiriitainen mutta toimiva toimintaseikkailu itämaisessa hengessä.
P![]()
uzzle Chronicles
uzzle ChroniclesKonami
Mikael Helenius
Pari vuosi sitten DS:lle ja PSP:lle julkaistu Puzzle Chronicles on palikkapuzzle, jota voisi kuvailla kaksinkamppailu-Tetrikseksi. Pelaajilla on omat alueet, joita yritetään kasvattaa työntämällä keskirajaa vastustajaa kohti. Rajaa liikutetaan yhdistelemällä erivärisiä palikoita neljä kappaletta. Ottelun voittaa, kun vastustajalla ei ole tilaa uusille palikoille.
Parhaimmillaan pelit ovat jännittäviä ja nopeatempoisia kamppailuja. Pitkät rakennelmat saattavat mennä hetkessä pieleen, kun vastustaja varastaa palikat rajan tuntumasta syöksymällä eteenpäin. Parhaimmillaan ottelut saattavat loppua hartaudella rakennettuun, yhteen pitkään yhdistelmäsarjaan.
Yksinpelissä kerrotaan miekka ja kilpi -aikaan sijoittuva nuoren miehen tarina. Orjuuttajat sieppaavat lihaksikkaan, Conan-barbaaria muistuttavan nuoren miehen perheen. Nuorukainen lähtee jäljittämään orjuuttajia. Matkalla hän tapaa esimerkiksi viekkaita noitia ja käärmeihmisiä.
Tarina on valju mukaelma vuoden 1982 Conan barbaari -elokuvasta. Tarinaa kerrotaan motion comic -ruutuina, joiden pirteä värimaailma ja lapsellinen huumori viihdyttävät välillä. Juoni etenee verkkaisesti, eikä siitä mitään omaperäisiä ideoita löydy.
Puzzle Chroniclesin pelimekaniikka istuu huonosti tarinaan. Jatkuva taisteleminen kyllästyttää nopeasti, sillä pelaamisessa ja vastaan tulevissa vihollisissa ei ole juurikaan vaihtelua. Ainoastaan ruudun yläreunassa heiluvat, kömpelösti animoidut hahmot vaihtuvat.
Tarinapeliin on lisätty roolipelimäistä varusteiden ja parannusten keräämistä, kykypuita ja tasoilla nousemista. Tasoja voi kartuttaa minipeleissä, jotka ovat erilaisia Tetris-mukaelmia.
Varusteiden kanssa vääntäminen ei jaksa kiinnostaa. Vastustajan saattaa päihittää nopeammin, mutta parannukset eivät vaikuta suoraan taisteluihin ja pelaamiseen. Täysin turhien kykypäivitysten pitäisi olla pelin takana, ei pelaajan näpräämisen varassa.
Kunnollisen turnausmuodon puuttuminen harmittaa. Ainoa paikallinen moninpeli on kaveria vastaan otteleminen. Jostain kumman syystä peli olettaa, että kummallakin pelaajalla on omat, tarinamuodossa kehitetyt hahmot. Yritä nyt siinä saada jotain iloa kaverin päihittämisestä, kun oma hahmo on tasolla 17 ja kaverilla vasta luotu hahmo. On hämmästyttävää, miksei tarinassa vastaan tulleita hahmoja ole hyödynnetty lainkaan.
Mukana myös verkkopeli, joka oli testaushetkinä tyhjillään.
Demo: Iso osio tarinamuotoa ilman tallennusmahdollisuutta.
Täysversio: Live-pelaaminen verkossa, achievementit, minipelit
Live-ekstrat: Leaderboardit
Hinta ja hinta/laatusuhde 800 pistettä on tarinavetoisesta puzzlepelistä vähän liikaa, varsinkin kun turnausmuotoa ei löydy.
![]()
Retro City Rampage
Retro City RampageVBlank Entertainment / D3Publisher / Bit Trip
Jukka O. Kauppinen
Ihastuttavan riemastuttava retro-GTA:ksi kutsuttu pikseligrafiikalla toteutettu maukkaan avoin toimintaräiskintäseikkailu pistää väkisinkin hymyn huulille. Peli on tehty kuin 80-luvun pikseligrafiikalla, mutta noudattelee pelattavuudeltaan ja laajuudeltaan nykypäivän pelejä. Hyvää räiskettä, paljon avointa seikkailtavaa, rähinää ja rutkasti naurua. Mitäpä sitä enempää voisi enää toivoa?
Demo: Tarjoaa pitkän pätkän peln alusta täysimittaisena pelattavana, mutta vain yksi pelitila
Täysversio: kaikki pelitilat, 60+ tarinatehtävää, 50+ ajoneuvoa, 40+ arcadetehtävää, 25+ asetta, online-pistetilastot, saavutukset.
Live-ekstrat: ei mitään.
Hinta ja hinta/laatusuhde: 1200 pistettä. Jos pää kestää pikseligrafiikaa, niin tässä riittää sekä sitä että hyvää pelattavaa.
![]()
SkyDrift
SkyDriftDigital Reality
Mikael Helenius
SkyDrift on arcadelentely, jossa kisataan seitsemää muuta lentäjää vastaan. Vastustajan voi tuutata pois tieltä matkalta poimittavilla aseilla, kuten ohjuksilla, konekiväärillä ja miinoilla. Omaa konetta voi korjata ja suojata hetkellisesti. Lisävauhtia kerätään lentämällä ahtaista koloista tai maanpintaa vasten.
Skydrifitissä on autenttista ysäriarcaden fiilistä: värit ovat ylenpalttisen räikeitä, sijoituksia kertova miesääni on möreä ja taustalla jytkyttää muovinen rock.
Arcadelentelyn tärkein ominaisuus, vauhdikkuus, kuitenkin puuttuu. Koneet kääntyvät kankeasti, eikä pelin aavoissa kartoissa nopeisiin käännöksiin tarvitse edes venyä. Refleksejä ei pääse todella kokeilemaan missään vaiheessa.
Koneen pyöräyttely ja muu temppuilu olisi voinut tarjota pelaamiseen ulottuvuutta, mutta peli ei taiturointiin kannusta. Koneen pyöräyttely oikealla tatilla on kömpelöä. Ahtaista paikoista lentäminen on hauskaa, mutta saatu hyöty on niin pientä, ettei vähäkään uhkarohkeus kannata.
Pelissä on seitsemän kenttää, joista löytyy yhteensä 33 kisaa. Eri ratoja on seitsemän. Ratoja kierrätetään hieman halpamaisesti kentästä toiseen, joskus toisin päin käännettyinä. Maisemat ovat komeita ja radoissa on vaihtelua, mutta myöhempiä kenttiä ei ole kiinnostavaa pelata, kun jokainen rata tuli tutuksi jo ensimmäisessä kentässä. Vaikeusasteen kasvaminen ja uusien koneiden avaaminen eivät tuo tarpeeksi lisäarvoa.
Pelin olisi pitänyt pantata edes muutama rata viimeisiin kenttiin. Vaihtuvilla radoilla saisi edes vähän variaatiota ja himpun draaman kaarta, jota arcadepelistäkin pitäisi löytyä.
Pelistä löytyy myös verkkopeli, josta ei testaushetkellä löytynyt pelaajia. Paikallista moninpeliä ei löydy.
Demo: Tutoriaali ja ensimmäinen kenttä sekä lyhyt visiitti Livessä.
Täysversio: 7 kenttää, joissa 33 kisaa, leadberboardit, nettipelaaminen.
Live-ekstrat: kaksi maksullista lisäriä.
Hinta ja hinta/laatusuhde: 1200 pistettä on liikaa kankeasta ja yksioikoisesta arcade-lentelystä.
![]()
Way of the Dogg
Way of the DoggEcho Peak / 505 Games
Eric Hartin
Huonon pelin pelaaminen harmittaa, mutta vielä enemmän harmittaa huono peli, jonka ei olisi tarvinnut olla huono. Way of the Dogg edustaa pitkälti juuri tätä pelilajia. Idea on itsessään mielenkiintoinen: tehdään Elite Beat Agentsin tyylinen rytmipeli, jonka pääpaino on taisteluissa. Snoop Doggin biisien tahtiin vedetyt taistelut voisivat olla oma mielenkiintoinen kuriositeettinsakin, mutta ongelmaksi muodostuu täysin puolitiehen jätetty toteutus.
Way of the Dogg kertoo perusmachotarinan tulevasta alamaailman kuninkaasta, joka taistelee tiensä huipulle. Jokainen taistelu on jonkin Snoop Doggin biisin päälle tehty rytmipeli… Tai siis pitäisi olla, sillä rytmipeliosuudet eivät tunnu olevan minkäänlaisessa tahdissa taustalla olevan biisin tai edes taustalla olevan taistelun kanssa. Ei sillä, että tällä olisi väliä, sillä rytmiosuudet ovat luokattoman helppoja muutenkin. Toisaalta, jos ainoa syy pelata peliä, on kuunnella Snoop Doggin biisejä, niin samalla voi vaikka aukaista Spotifyn ja kuunnella biisejä sensuroimattomina alkuperäisversioina.
Pieni plussa tulee täysin päättömistä hahmoprofiileista: esimerkiksi Snoop Doggin oma profiili on novellin mittainen meritarina, jonka todennäköisesti on kirjoittanut ainehuuruissa oleva Snoop itse. Se ei silti ole riitä osto- tai edes kokeilusuositukseen.
Demo: opetusosuus, yksi yksinpelattava taistelu.
Täysversio: 19 taistelua, moninpeli samalta ruudulta, online-pistetilastot, saavutukset.
Live-ekstrat: ei mitään.
Hinta ja hinta/laatusuhde: 800 pistettä luokattomasta rytmipelistä on silti 800 pistettä, jolla voisi ostaa vaikka hevoshaarniskan omalle Oblivion-hevoselleen.
Lisää aiheesta
Xbox Live Arcade -uutisia ja juttuja Domessa
Kaikki Xbox Live Arcade -peliarvostelukokoelmat Domessa
Lue myös
1960: Making of a President (lautapeli)
Demonicon-ensikosketus: kurjuuden alhosta ikuisen yön suolle (osa 2)
Gioteck FR-1 Freedom Racing Wheel – oiva langaton ratti PS3:lle
Gioteck MH-1 – järeämpi Xbox-mikki pienipäisille
Gran Turismo 6 – haastattelussa GT-sarjan isä Kazunori Yamauchi
Lost Planet 3 –ensikosketus – taas pakastaa
War Thunder vs World of Warplanes – f2p-lentosimujen sota
