Xbox Live Arcade -pelit testissä (osa 5)

03.10.2008 17:46 Jukka O. Kauppinen

Xbox 360 -konsolin Xbox Live Arcade -digipelipalvelu laajenee viikko viikolta. Tarjolle saapuu koko ajan uusia pelejä, mutta mitkä niistä ovat mielenkiintoisia, mitkä eivät? Mihin kannattaa upottaa rahansa, mihin ei? Jatkamme eri konsolien verkkopelipalvelujen tarjonnan tutkaamista uppoutumalla taas uuteen satsiin XBLA-pelejä.

Tämänkertaisessa XBLA-pelikatsauksessa testasimme kymmenen uutta ja vanhaa peliä: 1942: Joint Strike, Battlestar Galactica, Castle Crashers, Dig Dug, EXIT, Fable II Pub Games, Geometry Wars: Retro Evolved 2, Penny Arcade Adventures: On the Rain-Slick Precipice of Darkness, Space Giraffe ja Soltrio Solitaire.

Live Arcade –pelien syynäystä jatketaan edelleen, jo ensi viikolla. Lisäksi jatkamme PlayStation 3 Storesta ostettaviin peleihin sekä Wiin Virtual Console –tarjontaan perehtymistä.

Testiryhmä: Kalle Hahl, Petteri Kaakinen, Piia Oksanen, Eric Hartin, Simon Elo ja Jukka O. Kauppinen.

Mitä maksaa?

Xbox Live Arcade -pelit julkaistaan Xbox 360 -konsolin Xbox Live -palvelussa. Ne tunnetaan myös termillä XBLA. Jokaisesta pelistä voi ladata maksuttoman demoversion, jonka voi päivittää ostamalla täyspeliksi. Demoversioita voi ladata ja täysversioita ostaa myös Xbox Liven ilmaisella Silver-tilillä.

Xbox Live Arcade -pelien hinnat ilmoitetaan Microsoft-pisteissä. Ne on helppo muuntaa euroiksi oheisen taulukon mukaan:

400 pistettä = noin 5 euroa
800 pistettä = noin 10 euroa
1200 pistettä = noin 15 euroa

Lisää aiheesta

Xbox Live Arcade – pikkupelien paratiisi

Xbox Live Arcade – pikkupelien paratiisi osa 2

Xbox Live Arcade -pelit testissä (osa 3)

Xbox Live Arcade -pelit testissä (osa 4)

Xbox Live Arcade -uutisia ja juttuja eDomessa

1942

Backbone Entertainment / Capcom

Kalle Hahl

1942 on Xbox Live Arcaden uudelleenlämmittely 8-bittisen Nintendon eli NESin samannimisestä shoot’em upista. Käytännössä kyseessä on rahastus klassikkonimellä.

Yllätys yllätys, räimintä sijoittuu vuoteen 1942, jossa pelaajan tehtäväksi jää ennaltamäärättyjä reittejä etenevien vihollisten alasampuminen. Sen kummempaa tarinaa pelissä ei olekaan. Valittavana on kolme erilaista lentokonetta, joiden ominaisuudet eroavat toisistaan nopeuden, kestävyyden ja tulivoiman suhteen.

Uutta pelattavaa 1942 ei tarjoa kuin noin puoleksi tunniksi, sillä kenttiä ei löydy kuin kourallinen. Jos pistemetsästys eli refleksipuzzletus kiinnostaa, voi 1942 olla tutustumisen arvoinen tuttavuus. Itse en peliä suosittelisi, vaikka pelistä löytyy moninpeli niin saman ruudun kuin Liven yli. Shoot’em uppien tarjontaan nähden 1942 on ehdottomasti alisuoriutuja, jopa tylsä peli.

Kokeilkaa Ikarugaa ja jättäkää 1942 suosiolla homehtumaan.

Demo: Löytyy, vain yksi taso.

Täysversio: Moninpeli paikallisesti ja Liven yli. Useampi kenttä.

Live-extrat: Live-moninpeli, leaderboardit ja statsit.

Hinta ja hinta/laatusuhde: 800 pistettä. Jos refleksiräiskintä kiinnostaa, kokeile pois. Mielestäni ei hintansa väärti.

Battlestar Galactica

Vivendi

Petteri Kaakinen

Lisenssipelit ovat yleensä kuraa eikä Live Arcaden Battlestar Galactican nimellä ratsastava rahastus tee tähän kovin suurta poikkeusta. Se on tehty kaikin puolin rahaa säästämällä.

Yksinpeli käsittää kymmenen tehtävää, joissa tuhotaan, saatetaan tai puolustetaan tavoitteiden määräämiä aluksia. Niistä ei löydy hirveästi haastetta, sillä kuollessaan pelaaja herää henkiin samasta kohtaa mihin kuoli aivan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Siksi kampanjan läpäisyyn ei menekään kuin pari tuntia eikä sitä tee mieli pelata uudestaan. Kampanjassa seurataan sarjan juonta, mutta tapahtumista on vaikea välittää, koska välipätkiin ei olla nähty vaivaa ollenkaan.

Moninpeli tarjoaa hieman enemmän sisältöä, vaikka sekin noudattaa koko paketin yksinkertaisuuteen pohjautuvaa linjaa. Tarjolla on kolme pelimuotoa, joista jokaista voi pelata enintään kahdeksan pelaajan voimin. Moninpeli kuitenkin kärsii monen muunkin Live Arcade -pelin tapaan moninpeliseuran puutteesta. Moninpeliin pääseminen saattaakin siis kestää kauan.

Battlestar Galactica ei ole täysin toivoton tapaus. Siinä on vain menty kaikkialla siitä missä aita on matalin. Yksinpeli on turha tapaus ja moninpelikin kärsii pelaajien puutteesta. Kovimmat Battlestar Galactica fanit saattavat ehkä saada tästä jotain irti, mutta muille löytyy haastavampia ja parempia pelejä.

Demo: ?

Täysversio: Koko yksinpelikampanja, nettimoninpeli

Live-extrat: ?

Hinta ja hinta/laatu-suhde: 800 pistettä. Keskinkertainen ylhäältä alaspäin kuvattu yksinkertainen räiskintä, jonka ainoa pelastava tekijä on siedettävän hyvä moninpeli – jos nyt sattuu edes löytämään peliseuraa.

Castle Crashers

The Behemoth

Piia Oksanen

Alien Hominid HD–pelin tekijöiden uusi luomus Castle Crashers takaa viihdyttäviä pelihetkiä keskiaikaisessa maailmassa. Ulkomuodoltaan peli on hyvin yksinkertainen, mutta siinä sen viehätys juuri piileekin.

Pelissä seikkaillaan ritarin hahmossa ja tapetaan jos jonkinmoisia vihollisia. Tapetuista vihuista saa pisteitä, joita tarpeeksi kerättyään voi kehittää hahmonsa eri ominaisuuksia.

Pelaaminen sujuu joko yksin tai enintään kolmen kaverin kanssa. Taistella voi yhdessä vihollisten tuhoamiseksi tai areenoilla kaveria vastaan.

Hahmoja on aluksi neljä. Ritarilla voi myös olla mukanaan lemmikki, joka seuraa häntä koko ajan. Lemmikillä on myös jokin erikoiskyky. Lemmikkejä ja erilaisia aseita löytää kentille ripoteltuina, mutta niitä voi ostaa myös kaupoista, kuten myös energiaa lisääviä juomiakin.

Kenttiä on paljon ja ne ovat hyvin erilaisia. Taisteluja käydään esimerkiksi aavikkokentässä, lumimaailmassa ja alien-aluksessa. Myös isompien vihollisten kohtaamispaikat vaihtelevat paljon. Koko pelattavan maailman näkee kartalta, ja jo pelattuihin kenttiin voi palata aina uudelleen.

Castle Crashers on hauska ja viihdyttävä peli. Pienet yksityiskohdat tuovat siihen huumoria ja mielenkiintoa. Parhaimmillaan se on pelattuna kavereiden kanssa. Ongelmiakin valitettavasti on, sillä monesti yksi tai useampi pelaaja tippuu jossain vaiheessa kokonaan pelistä pois.

Simon Elon mielipide: Alien Hominid tunnetaan kivenkovasta vaikeustasostaan. Onneksi Castle Crashers on inhimillisempi ja vihollisten taso kovenee sopivasti pelaajan taitojen kasvaessa. Yksinpelin loputtua sen voi pelata uudestaan yhdellä lukuisista bonushahmoista.

Dan Paladinin luoma ulkoasu muistuttaa Hominidin tyyliä ja keskiaikaista kuvastoa esitellään kieron huumorin keinoin. Sitä tukee maanmainio musiikki ja saumaton kenttäsuunnittelu, joka lumoaa tehtävän tehtävän jälkeen. Harmi vain että Hominidissa pystyi tuhoamaan lähes kaiken irtaimiston, Castle Crasherissa ei. Se vie hieman pohjaa muuten vallattomalta teokselta.

Moninpeliä voi pelata kavereita vastaan samalla koneella tai Liven kautta, mutta netissä on ollut pahoja yhteysongelmia. Ne todennäköisesti korjataan päivityksellä, kuten nykyään on tapana.

1200 Microsoft-pisteen hintalapulla varustettu Castle Crashers on täysin rahansa arvoinen. Yksinpeli tarjoaa tuntien verran hupia ja kunhan moninpelin nettiongelmat korjataan, ei valittamisen aihetta juuri ole.

Demo: ?

Täysversio: 1-4 pelaajaa, 2-4 pelaajan verkkopeli.

Live-extrat: Pistetilastot, saavutukset.

Hinta ja hinta/laatu-suhde: 1200 pistettä. Riittävästi pelattavaa ja vaihtelevia kenttiä. Hahmojen kehittyminen pitää mielenkiintoa yllä. Hauska idea ja hyvä toteutus. Jos pelaa mielellään Alien Hominid HD:ta, innostuu varmasti tästäkin.

Dig Dug

Namco Bandai

Jukka O. Kauppinen

Namcon 1982 julkaisema kolikkopeli on nykyäänkin verraten lystikäs epeli. Vertaamalla tätä New Rally-X:ään ja Gyrussiin huomaa miten pelitekniikka kehittyi 80-luvulla vuosittain mahtiaskelia. Dig Dugissa on näet ihan oikeasti sisältöä ja pelattavaa.

Pelin idea on vekkuli. Pelaaja on kunnon pumpulla varustautunut äijä, joka kulkee maan alla pumppaamassa siellä liikkuvat monsterit täyteen ilmaa ja sitten vielä räjäyttää ne. Johan on. Maan alla on muutama pikku luola, mutta muuten pelaaja kaivaa itse sinne tunneleita, joita pitkin sekä hän että monsut sitten kuljeksivat. Monsut eivät tietysti pidä pumppipekasta, joten pelaaja joutuu saalistajasta saalistetuksi, jos ne päättävät lähteä kunnolla liikenteeseen.

Peli on ulkoasultaan siedettävä. Meno on miellyttävän retrohenkistä, vanhakantaista mutta kuitenkin kivan näköistä. Värejäkin on käytetty, kuten myös ääniefektejä ja hieman musaakin. Vielä tärkeämmin pelissä on sopivasti vaihtelevaa haastetta ja erilaista pelattavaa – siinä on tilaa kokeilla erilaisia taktiikkoja ja kaivella erilaisia tunneleita. Niinpä pelikokemus ei ole tyhjiin pumpattu yhden tai kahden pelikerran jälkeen.

Demo: ?

Täysversio: online-pistetilastot, saavutukset.

Live-extrat: kuvapaketti.

Hinta ja hinta/laatu-suhde: 400 pistettä. Vähän parempi retrojäljennös, joka tuskin lämmittää monia.

EXIT

Taito

Petteri Kaakinen

Entäpä jos palomiehet eivät pelastaisikaan ihmisiä palavista taloista? Tähän kysymykseen ilmeisesti vastaa EXIT, jossa cooliakin coolimpi Mr. ESC ottaa tehtäväkseen pelastaa ihmisiä tuhoutuvista taloista henkeään uhaten ja lukuisia puzzleja ratkaisten.

Pelaaja siis ohjaa herra ESC:ä yli 120:ssa tehtävässä. Tämä pakenemisartisti menee sinne, minne kukaan muu ei mene ja pelastaa avuttomat kansalaiset kuolemalta. ESC:n pitää käyttää ympäristöä apunaan, milloin työnnellen laatikoita ja milloin sammuttaen liekkejä tai ovia avaten. Alkupään ongelmat ovat helppoja, mutta pidemmälle päästessä niistäkin tulee monimutkaisempia.

EXIT:n puzzlet ovat hyvässä mielessä haastavia, mutta eivät silti täysin ongelmattomia. Useat kentät menevät läpi yritys & erehdys -tyylillä. Kun puzzle menee pilalle, ainut tapa päästä kenttä läpi on aloittaa alusta. Se on harvinaisen turhauttavaa, etenkin jos on päässyt pitkän taipaleen loppupäähän. ESC:n hitaus häiritsee myös pelaamista. Kun pelaajalla on kiire, tämän hidas matelu eteenpäin ei ole paras stressinlieventäjä.

Herra ESC:n koitokset tarjoavat hyvän määrän pelattavaa. Pelissä on 120 pelastustehtävää ja niitä voi ostaa lisää ladattavan lisäsisällön muodossa. Kaikkia yritys & erehdys -tyylinen ongelmanratkonta ei kuitenkaan miellytä, joten kärsimättömämpien kannattaakin vältellä EXITiä. Jos kuitenkin uskoo voivansa antaa anteeksi pelin pienet vajavaisuudet, EXIT:ä paljoa parempaa vaihtoehtoa on vaikea löytää.

Demo: tarjolla vain pari ensimmäistä kenttää.

Täysversio: Kaikki kentät tarjolle.

Live-extrat: Lisää kenttiä.

Hinta ja hinta/laatu-suhde: 800 pistettä. Erinomaista toiminnallista puzzlenratkontaa, jossa on kuitenkin omat vikansa.

Fable II Pub Games

Xbox LIVE Productions

Piia Oksanen

Fable-roolipelisarjan kakkososaa odotellessa voi virittäytyä pelin tunnelmaan pelaamalla Fable II Pub Gamesia. Se sisältää kolme erilaista Fable-maailman pubeissa pelattavaa minipeliä. Fortune´s Tower –korttipelin, rulettia muistuttavan Keystonen sekä Spinnerboxin seurassa aika kuluu leppoisasti. Samalla voi voittaa kultaa ja tavaroita, jotka on myöhemmin mahdollista siirtää hahmolleen Fable II –pelissä.

Valittavana on turnauksia sekä tavallisia yksinpelejä. Peleistä saa pisteitä, joiden mukaan voi edetä aloittelevasta pelurista viiden tähden uhkapeluriksi. Velkaa voi ottaa, mutta pelaajaa varoitellaan mahdollisista veloista aiheutuvista vaikeuksista Fable-maailmassa. Kertyneillä pisteillä saa myös auki Concept Art –osiossa olevia kuvia, joista saa esimakua Fable II:n visuaalisesta puolesta.

Fable II Pub Games on hyvää ajanvietettä kun haluaa pelata yksinkertaista peliä. Usean pelaajan live-turnaukset olisivat olleet mukava lisä, mutta sellaista ei ole valitettavasti ollenkaan tarjolla.

Tavaroiden ja kullan kerääminen Fable II:a varten innostaa pelaamaan peliä aina vain lisää. Fable II Pub Games ei kuitenkaan jaksa juurikaan kiinnostaa sen jälkeen, kun kaikki mahdollinen pelissä on saavutettu.

Demo: 1 pelaaja, 6 eri hahmoa käytössä.

Täysversio: 1 pelaaja, 6 eri hahmoa, yksinpelit ja turnaukset, mahdollisuus kerätä kultaa ja tavaroita Fable II -hahmolle.

Live-extrat: Pistetilastot, saavutukset.

Hinta ja hinta/laatu-suhde: 800 pistettä. Hyvä peli niihin hetkiin, kun haluaa pelata helppoa ja viihdyttävää peliä, johon ei tarvitse keskittyä liiaksi.

Geometry Wars: Retro Evolved 2

Bizarre Creations

Eric Hartin

Ensimmäinen Geometry Wars oli aikoinaan Project Gotham Racing 2:n mukana tullut minipeli, josta lanseerattiin lopulta Live Arcaden lippulaiva. Nimi kertoo pelistä oikeastaan kaiken tarpeellisen: pelaaja ammuskelee erilaisia geometrisia muotoja ja kerää pisteitä. Siinä se.

Geometry Wars 2 tarjoaa useamman pelimuodon edestä pelattavaa. Jotkut niistä ovat jo ennestään tuttuja, jotkut eivät. Esimerkiksi vanhoja tuttuja on Waves ja Evolved, joista ensimmäisessä vastustajat alati sankkenevissa aalloissa ja toinen on ensimmäistä Geometry Warsia muistuttava peruspeli.

Mukaan mahtuu uusiakin oivalluksia, kuten Pacifism, jossa pelaajalta viedään kyky ampua ja ainoa keino pitää huolta vastustajista on tuhota niitä kenttään ilmestyvien porttien avulla. King-pelitila soveltaa kukkulan kuningas -peliä Geometry Warsiin. Näiden lisäksi peliä voi pelata kavereiden kanssa samalla konsolilla.

Täytyy silti tunnustaa, että useat Geometry Wars 2:n eri pelitilat eivät aivan yllä alkuperäisen pelin pelimuotojen tasolle. Silti, kaikkia pelaa mielikseen ja jos yhteen kyllästyy, niin vielä löytyy viisi muuta puhtia pursuavaa pelitilaa. Parasta kavereiden kanssa enkoista kilpaillen tai samalla konsolilla.

Demo: Vain yksi moodi tarjolla.

Täysversio: Täysversio pelistä, moninpeli.

Live-ekstrat: Online-pistetilastot, saavutukset.

Hinta ja hinta/laatusuhde: 800 pistettä ja varaukseton suositus varsinkin niille, jotka eivät vielä ensimmäistä omista.

Penny Arcade Adventures: On the Rain-Slick Precipice of Darkness

Hothead Games

Simon Elo

Penny Arcade on videopeliaiheinen nettisarjakuva, jota joko rakastaa tai vihaa. Myöhemmin Jerry ”Tycho” Holkinsin ja Mike ”Gabe” Krahulikin tuotoksesta on kasvanut todellinen ilmiö, jolla on omat Penny Arcade Expo –messut ja Child’s Play ‑ohjelma, joka on tähän mennessä järjestänyt lastensairaaloille 3,5 miljoonan dollarin edestä pelejä ja leluja. Oli sarjakuvasta mitä mieltä tahansa, paljon hyvää on saatu aikaan.

Tychon ja Gaben ideoima seikkailu on tehty japanilaisen roolipelin tyyliin. Pelaaja käskyttää kolmen hahmon ryhmää yksinkertaisesta taistelusta toiseen. Jokaisella hahmolla on kolme mahdollista toimintoa: esineen käyttö, perushyökkäys ja erikoishyökkäys. Vastustajat ovat sen verran hilpeitä pummeista ja miimikoista lähtien, että mätkiminen jaksaa viihdyttää.

Precipe of Darknessin suola on kuitenkin sen räävitön ja nauruhermoja kutkuttava juoni. Peli sijoittuu vuoden 1920 kuvitteelliseen New Arcadian kaupunkiin. Seikkailun edetessä tavataan tuttujen hahmojen New Arcadia –versioita. Sarjakuvan ei tarvitse olla tuttu, mutta toki vitseistä saa silloin vielä enemmän irti.

Indie-tuotantona tehty peli ei ulkoasultaan loista, mutta kolmiulotteinen grafiikka on kelvollista. Dialogi on pelkkää tekstiä kertojan puhetta lukuun ottamatta.

Penny Arcade: On the Rain-Slick Precipice of Darkness on uskollinen hassulle nimelleen ja tarjoaa aivan yhtä päätöntä menoa. Hinta on Live Arcaden tasolla kova, mutta sisältöäkin piisaa. Kyseessä on tarinan ensimmäinen osa, joten hupi jatkuu tulevaisuudessa.

Demo: Rajoitettu maistiainen seikkailusta.

Täysversio: Kaikki yksinpelitehtävät.

Live-extrat: online-pistetilastot, saavutukset.

Hinta ja hinta/laatu-suhde: 1600 pistettä. Varma valinta Penny Arcaden ystäville.

Space Giraffe

Llamasoft

Jukka O. Kauppinen

Vanha kunnon Jeff Minter. Yllättävyydessään hän ei petä. Koskaan. Vaikka tuoreemman pään pelit tuntuvatkin olevan usein enemmän tai vähemmän lämmittelyjä miekkosen vanhoista peleistä, niin ainakin ne noudattavat samaa psykedeelistä ja muuhun pelialaan nähden äärimmäisen omaperäistä linjaa.

Space Giraffe on yksi niistä peleistä, joita on vaikea lokeroida kunnolla. Okei, se on räiskintä. Ehkä ripauksen retrohtavakin räiskintä, mutta samalla se on työstetty niin totaalisen moderniksi elämysmatkaksi että huh huh. Pelaaminen on kuin kiitäisi LSD-tripillä, niin huumaavaa meininki on.

Peli myös muuttaa jatkuvasti muotoaan, vaikka tiettyjä perussääntöjä noudatetaankin kentästä toiseen. Pelaaja ammuskelee kohti tulevia vihollisöttiäisiä liikuttamalla alusta, joka syöksee jatkuvasti ammuksia nokkapyssyistään. Alus liikkuu edestakaisin, sivuttain, ylös ja alas raiteella, jonka muoto muuttuu kentästä toiseen. Raide on kytketty edessäpäin näkyvään toiseen raiteeseen, josta oudot vihollismörkit ryömivät pelaajaa kohti, myös ammuskellen. Pelaaja ohjaa aluksensa nokkatykin tulitussuuntaa toisella sauvalla ja liikuttaa toisella alustaan sivuttain raiteella. Siihen päälle vielä pitäisi yrittää kerätä vihollisten lomasta linkoilevia bonuksia ja käyttää toisinaan käyttää tehokasta ruudun putsaavaa superpommia.

Kuulostaako perinteiseltä? Taatusti. Pelaaminen on kuitenkin kaukana klassisesta selväpiirteisestä räiskinnästä, sillä ruutu pursuaa kaikilla maailman väreillä räjähtelevää ilotulitusta. Näyttö laineilee kuin sateenkaarihirmumyrsky, puskien kasvoille käsittämätöntä visuaalista ilotulista ja taustalla jumputtakaa biittiä. Far out, man, far out. Hyviä sieniä. Lisää. Dude, where’s my spaceship…

Space Giraffe on ehdottomasti yksi niistä ainutlaatuisen kummallisista luomuksista, jotka kannattaa kokea itse. Ehkä sitä rakastaa, ehkä sitä vihaa. Ehkä pelin viidennestä ulottuvuudesta puskeva tykitys on avaruuden muukalaisten salajuoni. Mutta kylmäksi tämä ei varmasti jätä. Sitä paitsi 400 MS-pistettä – eli viitisen euroa – ei ole hinta eikä mikään näin omaperäiselle teokselle, jota ei ole julkaistu millekään toiselle alustalle. Vaikka olisit epäröivällä kannalla etkä edes varma, että onko tämä peli josta pitäisit, niin kyllä näin pikkurahalla kannattaa jo vähän seikkaillakin pelien villissä maailmassa – ja tukea Jeff Minteriä.

Demo: rajoitetusti sisältöä.

Täysversio: online-pistetilastot, kaikki kentät.

Live-extrat: –

Hinta ja hinta/laatu-suhde: 400 pistettä, ehdottomasti hankkimisen arvoinen.

Soltrio Solitaire

Silver Creek

Jukka O. Kauppinen

Tunnustan jotain. Olen narkkari. Klondike-narkkari. Usein videoita työstäessäni ja videon renderoituessa avaan Windowsin pasianssin – ja saatan jäädä sille tielleni. Työmatkoilla läppärin pasianssi on viihdyttänyt minua varmaan tuhansia kilometrejä. Ja mikä onkaan kännykkäni käytetyin ohjelma? Joko Opera-selain tai pasianssi.

Tähän taustaan nähden tuntuukin hassulta, etten innostunut sen enempää XBLA-pasianssista. Okei, onhan se ihan kiva. Onhan siinä vakiona 18 erilaista pasianssia, mikä sekin tuntui enemmältä kuin mitä tiesin pasiansseja olevan olemassakaan. Ja peliin voi ostaa kymmeniä ja taas kymmeniä uusia pasianssipelejä. Johan on kaikenlaista yhdelle korttipakalle keksitty.

Jotenkin tämä ei vain silti tunnu oikein kivalta konsolipeliltä. Ei välttämättä seurapeliltäkään. Pelaaminen tuntuu sellaiselta ”no, jos vielä vähän” -puurtamiselta.

Kyllä tämä silti ihan mukiinmenevä teos on, jos korttipelit ovat sydämen asia. Eri peleihin löytyy opastukset ja ainakin pasianssitietoisuus laajenee. Mitenkään erityisen suositulta Soltrio Solitaire ei kuitenkaan tuntunut edes verkossa, sillä pelikumppaneita sai etsiskellä aikansa. Ei Unon voittanutta.

Demo: ei kaikkia pelimuotoja, ei moninpeliä.

Täysversio: online-pistetilastot, saavutukset, Live Vision -kameratuki.

Live-extrat: teemoja, valtavasti erilaisia ostettavia variantteja.

Hinta ja hinta/laatu-suhde: 800 pistettä. Ei lämmittänyt.

Uusimmat

Helldivers 2 -kehittäjän mukaan peli tarvitsee sekä uutta sisältöä että korjauksia

Team Fortress 2 sai merkittävän päivityksen

Dota 2 sai uuden Crownfall-päivityksen

The Wolf Among Us 2:a esitellään uusilla kuvilla